Jyväskylän yliopisto

Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johto kokoontuu Jyväskylässä

Jaa

Kutsu medialle: Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari To 28.11.2019 – pe 29.11.2019, Jyväskylän yliopisto, Agora, Martti Ahtisaari -sali

Agora-rakennus on osa Jyväskylän yliopiston kampusta, rakennuksen aula sisältä.
Agora-rakennus on osa Jyväskylän yliopiston kampusta, rakennuksen aula sisältä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarin Jyväskylässä 28.–29.11.2019.

Tilaisuuteen odotetaan noin 170 korkeakoulujen johtoon kuuluvaa vaikuttajaa. Torstaina ohjelmassa keskustellaan siitä, kuinka osallistava ja osaava Suomi saataisiin maailman osaavimman työvoimaan kotimaaksi. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen tuoministeriön tervehdyksen, jota seuraa keskustelu hallitusohjelman keskeisistä tavoitteista.

Perjantaina nostetaan Suomea vetovoimaiseksi opiskelu- ja tutkimusympäristöksi. Esillä ovat niin työ- ja koulutusperäisen maahanmuuton edistäminen kuin ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla -arviointihankkeen johtopäätöksetkin.

Seminaari videoidaan, ja se on katsottavissa suorana verkkolähetyksenä (polkuavain: sem9361) sekä tilaisuuden jälkeen tallenteena (polkuavain: sem9361).

Seminaaria voi seurata myös Twitterissä #kkjohto2019.

Median edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan, pyydämme ilmoittautumaan 27.11. mennessä: anna-kaisa.sakkinen@jyu.fi

Tilaisuuden ohjelma: https://www.jyu.fi/en/congress/okm-jyu2019/ohjelma

Lisätietoja:
Jyväskylän yliopisto
Anna-Kaisa Säkkinen
viestintäjohtaja, puh. 040 657 7211, anna-kaisa.sakkinen@jyu.fi

Ylijohtaja Tapio Kosunen (OKM), puh. 02953 30440

Kuvat

Agora-rakennus on osa Jyväskylän yliopiston kampusta, rakennuksen aula sisältä.
Agora-rakennus on osa Jyväskylän yliopiston kampusta, rakennuksen aula sisältä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös 31.1.2020: Selkäkipu ajoissa hallintaan fysioterapeutin vastaanotolla (Karvonen)28.1.2020 07:00:00 EETTiedote

Varhainen selkäkipuun puuttuminen ehkäisee kivun pitkittymistä, kroonistumista ja vähentää sairauspoissaoloja työstä. Suomessa toteutetaan käytäntöä, jossa selkäkipua poteva henkilö voi myös julkisella sektorilla päästä suoraan fysioterapeutin vastaanotolle ilman lääkärillä käyntiä. TtM Eira Karvonen tutki väitöstyössään fysioterapian toteutusta ja selkäkipuasiakkaiden ja fysioterapeuttien kokemuksia fysioterapeuttien suoravastaanottokäytännöstä, jota vuoden 2020 alusta noudatetaan myös työterveydessä.

Yksittäistapaus-lyhytelokuvasarja osaksi yliopiston opetusohjelmaa. Kutsu medialle: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto-rakennus 29.1.2020 klo 14.00–16.0023.1.2020 12:00:26 EETTiedote

Jyväskylän yliopiston tavoitteena on lisätä opintoihin ammatillisia valmiuksia väkivallan kohtaamiseen ja siihen puuttumiseen. Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta liittää Tuffi Films -tuotantoyhtiön toteuttaman Yksittäistapaus-lyhytelokuvasarjan osaksi opetusta. Sen tuotannossa mukana ollut näyttelijä Krista Kosonen osallistuu Ruusupuiston tilaisuuteen. Lyhytelokuvasarja käsittelee monipuolisesti sukupuolistunutta vallankäyttöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme