Akava ry

Korkeakoulutettujen työttömien määrän lasku nopeaa, alueelliset vaihtelut merkittäviä

Jaa
Akavan tuore työttömyyskatsaus osoittaa, että korkeakoulutettujen työttömien määrä vähenee nopeasti kaikilla akavalaisilla koulutusaloilla. Korkeakoulutettuja työttömiä oli joulukuun 2017 lopussa yhteensä 41 171, eli 18 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Akava painottaa työvoimapalvelujen resurssoinnin tärkeyttä: kasvupalvelu-uudistuksen yhteydessä on tärkeää varmistaa, että kaikkialla Suomessa on saatavilla riittävät ja laadukkaat työvoimapalvelut korkeakoulutetuille. Ennen kaikkea työttömyyttä on torjuttava nykyistä ponnekkaammin kehittämällä osaamista työssä ollessa.

– Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä on vähentynyt selkeästi kaikilla ELY-keskusten alueilla, vaikka alueellista vaihtelua on melko paljon. Nopeinta työttömyyden lasku vuonna 2017 oli Pirkanmaalla, jossa se oli 25 prosenttia. Uudellamaalla vähennys oli 17 prosenttia eli samaa tasoa kuin koko maassa. Vähiten korkeakoulutettujen työttömien määrä puolestaan laski vuoden aikana Kainuussa, jossa vähennys oli 11 prosenttia, kertoo ekonomisti Heikki Taulu.

Akava on vaatinut, että omatoiminen työnhaku lisätään aktiivimalliin kriteeriksi, jolla voi välttyä työttömyysturvan leikkaukselta. Malliin on myös otettava mukaan muutkin kuin työvoimaviranomaisen järjestämät työllistymistä edistävät palvelut. Akava painottaa, että aktiivimallin korjaukset ja soveltamista koskevat säädökset pitää tehdä nopeasti.

– Työttömät tarvitsevat monipuolisia valmiuksia hakiessaan töitä. Heidän pitää pystyä myymään osaamistaan tehokkaasti. On selvää, että palveluiden laatu ja saatavuus vaikuttavat siihen, miten työtön voi täyttää vaadittavat aktiivisuuden kriteerit, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

– Työvoimapalveluiden tarjoajilla maakunnissa on oltava osaamista korkeakoulutettujen työmarkkinoista, osaamisen kehittämisestä ja piilotyöpaikkojen löytämisestä. Julkisten työvoimapalvelujen lisäksi osaamista on hankittava muiltakin palveluntarjoajilta. Lisäksi korkeakoulutetuille on tärkeää, että työttömänä opiskelu sallittaisiin nykyistä vapaammin, Fjäder jatkaa.

Akava pitää tervetulleena, että Suomen hallitus on luvannut lisäresursseja TE-toimistoille. Palveluiden laatua on kehitettävä kaikkialla Suomessa.

– Työttömyyden ennalta ehkäiseminen on jäänyt vähäisemmälle huomiolla kuin toivoisimme Akavassa. Entistä enemmän on panostettava osaamisen kehittämisen lisäksi muutosten ennakointiin. Mitä joustavammin työvoiman osaamista on siirrettävissä aina uusiin tarpeisiin, sitä pienemmät ovat työttömyysturvan kustannukset, Fjäder sanoo.

Akavan työttömyyskatsaus perustuu työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Luvuissa ei ole mukana lomautettuja.

Akavan tuore työttömyyskatsaus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Työuralla tapahtuva opiskelu vaatii tukea4.3.2024 10:03:07 EET | Tiedote

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK esittävät, että aikuiskoulutustuen pohjalle luodaan uusi tukimalli, joka turvaisi osaavan työvoiman saatavuutta eri aloilla työelämän osaamistarpeiden muuttuessa. Tukimalli rahoitettaisiin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla. Tuen hallinnointi ja myöntäminen on järkevintä toteuttaa Työllisyysrahaston kautta. Malli turvaisi toimeentuloa opintojen aikana silloin, kun opiskelusta aiheutuu ansiotulojen menetyksiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye