Sateenkaariperheet ry

Korkean tason LHBTI-konferenssi tänään – Suomen edistettävä EU:n laajuista LHBTI-toimintaohjelmaa

Jaa
Maanantaina EU:n puheenjohtajamaa Suomi ja Euroopan komissio järjestävät korkean tason konferenssin sateenkaarioikeuksista EU:ssa. Advancing LGBTI equality in the EU: from 2020 and Beyond -konferenssin tavoitteena on linjata mihin suuntaan sateenkaari-ihmisten yhdenvertaisuutta EU:ssa viedään tulevaisuudessa.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjärjestöjen eurooppalainen kattojärjestö ILGA-Europe painottaa, että ihmisoikeustilanteen parantamiseksi tarvitaan yksittäisten toimenpiteiden sijaan kattava LHBTI-toimintaohjelma seuraavaksi viideksi vuodeksi. Järjestö muistuttaa, että parhaillaan ihmisoikeuksia kyseenalaistetaan ja eri puolilla Eurooppaa tehdään aktiivista kampanjointia sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaa ja niiden poistamiseksi.

Eurooppalaiset sateenkaarijärjestöt ovat huolissaan joidenkin jäsenmaiden, kuten Puolan, Bulgarian ja Kroatian, kehityksestä. Puolassa sateenkaari-ihmisiä demonisoidaan ministeritasoa myöden uskonnollis-konservatiivisten johtajien rinnalla. Bulgariassa transihmisten oikeus sukupuolen juridiseen vahvistamiseen ja nimen muuttamiseen poistettiin.

”Tämä kehitys murentaa eurooppalaista demokratiaa ja perusarvoja, kuten yhdenvertaisuutta, vapautta ja ihmisarvoa. Nyt tarvitaan sekä voimakasta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolelle asettumista että toimenpiteitä, joilla yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet varmistetaan kaikkien jäsenmaiden kansalaisille”, sanoo ihmisoikeusjärjestö Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.

Vaikka Suomi on sateenkaarioikeuksissa Euroopassa viiden parhaimman joukossa, myös meillä erityisesti transihmisten sukupuoli-identiteettien mitätöinti, transfobinen vihapuhe ja sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksien vastainen retoriikka ja kampanjointi ovat lisääntyneet.

”Sateenkaarioikeuksien vastainen liikehdintä Euroopassa ei ole satunnaista vaan koordinoitua ja se on kiinteä osa laajempaa tasa-arvon vastaista toimintaa. Vihapuheen lisääntyminen kaventaa sateenkaari-ihmisten elintilaa ja lisää myös viharikoksia. Tämä suunta on katkaistava. On tärkeä, että Suomi puheenjohtajuuskaudellaan nostaa sateenkaari-ihmisten oikeudet vahvasti esille ja tekee aktiivisesti töitä EU:n LHBTI-toimintaohjelman edistämiseksi”, Tarjamo sanoo.

EU:n LHBTI-toimintaohjelmassa tulisi huomioida muun muassa sateenkaariperheiden vapaan liikkuvuuden turvaaminen. Vapaan liikkuvuuden edellytyksenä voidaan katsoa olevan se, että EU-kansalaisen perhesuhteet tunnustetaan riippumatta siitä, missä maassa kansalainen oleskelee. EU-tuomioistuin on vahvistanut 2018 (Coman ym. v Romania), että vapaa liikkuvuus kattaa myös samaa sukupuolta olevat puolisot. Tuomio ei ole kuitenkaan vielä muuttunut todellisuudeksi.

”Sateenkaariparien ja -perheiden vapaa liikkuvuus tulisi taata myös niissä maissa, jotka eivät tunnusta samaa sukupuolta olevien liittoja”, tiivistää konferenssiin osallistuva Sateenkaariperheiden toiminnanjohtaja Juha Jämsä. ”EU-tuomioistuimen päätös velvoittaa itsestään selvästi kaikkia jäsenmaita, mutta päätöksen toimeenpanossa on ollut haasteita eräissä jäsenmaissa, kuten Bulgariassa.”

Setan mukaan toinen merkittävä ongelma on, ettei sateenkaari-ihmisten syrjintäsuoja ulotu kaikille elämänalueille. Syrjintäsuoja on taattu vain työelämän osalta eikä sekään kata kaikkia olennaisia syrjintäperusteita.

”EU:ssa on yritetty yli 10 vuotta saada aikaan muut elämänalueet kattavaa syrjinnän suojaa, joka huomioisi laajasti kaikki sateenkaari-ihmisten syrjintäperusteet. On hälyttävää, ettei tätä saada aikaiseksi, vaikka EU:n perusoikeuskirja takaa yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden. Suomen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädäntö on yksi hyvä esimerkki sateenkaari-ihmiset huomioivasta lainsäädännöstä”, toteaa Kerttu Tarjamo.

Lisätietoa:

Kerttu Tarjamo 
valtakunnallisen Setan pääsihteeri
p. +358 50 309 8108
paasihteeri@seta.fi

Juha Jämsä
Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja
p. +358 44 997 1956
juha.jamsa@sateenkaariperheet.fi

Lue myös ILGA-Europen kannanotto: https://www.ilga-europe.org/resources/news/latest-news/time-for-eu-commission-adopt-comprehensive-lgbti-strategy

Seminaarin tiedot: https://ec.europa.eu/info/events/high-level-conference-advancing-lgbti-equality-eu-2020-and-beyond-2019-sep-23_en

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Sateenkaariperheet ry
Sateenkaariperheet ry
Hämeentie 29
00500 HELSINKI

050 525 7999http://www.sateenkaariperheet.fi

Sateenkaariperheet ry on vuonna 1997 perustettu lastensuojelu- ja perhejärjestö. Se toimii Suomen sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien sekä perhettä suunnittelevien ja vanhemmuudesta kiinnostuneiden ihmisten kontaktifoorumina, vertaistuen tarjoajana, oikeuksien puolustajana, tiedonvälittäjänä ja edunvalvojana sekä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kouluttajana.

Sateenkaariperheet ry hallinnoi kaikkien sateenkaarijärjestöjen yhteistä Perhesuhdekeskusta, joka pyrkii lisäämään hyvinvointia sateenkaarikansan perhesuhteisiin. www.perhesuhdekeskus.fi

Sateenkaariperheet ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että erilaisten perheiden näkökulma tulee lähtökohtaisesti aina huomioida lainsäädäntötyössä, jotta uudistettavat käytännöt huomioivat kaikki lapset ja perheet. Perheiden monimuotoisuutta edustaa yksittäisten perhejärjestöjen lisäksi Monimuotoiset perheet -verkosto, jonka asiantuntemus on lainsäätäjän käytettävissä. www.monimuotoisetperheet.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sateenkaariperheet ry

Laki ei tunnista Otson, 25, neljää vanhempaa: ”Kaikki he ovat minulle yhtä tärkeitä”20.11.2023 08:15:00 EET | Tiedote

Nykylainsäädännössä lapsella voi olla enintään kaksi vanhempaa. Tosiasiallisia vanhempia monissa perheissä on kuitenkin useampi, kuten kumppanuusperheissä. Näissä perheissä voidaan eksyä byrokratiaviidakkoon, kun lapsen tapaamisoikeus ja elatusvelvollisuus eivät tule annettuna. Kysyimme Lapsen oikeuksien viikolla kumppanuusperheen lapselta Otsolta, 25, miten lainsäädännön puutteet ovat hänen perheensä elämässä näkyneet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye