Suomen kirjastoseura

Korona koetteli kirjastoja yllättävän vähän

Jaa
E-kirjojen lainaus kasvoi vuonna 2020 lähes 40 prosenttia.

Kirjastot selvisivät ensimmäisestä koronavuodesta odotettua paremmin. Kirjojen lainaus väheni koko maassa, sillä kirjastot olivat vuoden 2020 kevään aikana yli kaksi kuukautta suljettuina. Loppuvuodesta kirjastot palvelivat asiakkaita rajoitetusti.

Lainaaminen väheni edellisestä vuodesta noin viidenneksen. Vuonna 2019 kirjastoissa tehtiin yli 90 miljoonaa lainaa. Vuonna 2020 lainoja oli noin 77 miljoonaa. 

”Lainaaminen ei koronan takia romahtanut, mikä kertoo siitä, että kirjastot ovat olleet ihmisille tärkeä palvelu kriisin aikana”, kertoo Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno.

”Viranomaiset ja päättäjät toimivat oikein, kun he ymmärsivät kirjastojen merkityksen ja päättivät avata kirjastot uudelleen.”

Maarnon mukaan kirjastojen henkilökunta on pannut merkille, että kirjastojen asiakkaat ovat noudattaneet turvallisuusmääräyksiä hyvin. Asiakkaat käyttävät maskeja ja hakevat varaamansa aineiston joutuisasti. Lisäksi välttämättömiä asioita hoidetaan kirjaston tietokoneilla rajatulla aikataululla. Turvallisuusohjeiden rikkomuksia on tullut Kirjastoseuran tietoon hyvin vähän.

Digilainoissa paljon kasvua

E-kirjojen lainaus kasvoi koronavuonna lähes 40 prosenttia. Iso nousu nähtiin myös digitaalisten lehtien lainoissa. E-lehtien lukeminen kasvoi vuoden aikana yli 50 prosenttia. Kirjastot siirsivät monia palveluitaan, kuten esimerkiksi satutunteja ja kirjavinkkauksia, verkkoon.

”Digitaalisen aineiston lainaus kasvaa myös sen jälkeen, kun koronakriisi on päättynyt. Kirjastot tarvitsevat uusia keinoja palvella asiakkaitaan verkossa. Siksi on tärkeää, että kuntien yhteinen e-kirjasto saadaan pian käyttöön”, Rauha Maarno sanoo.

Kirjastojen lainaustilastot kerätään kaikista kunnista ja ne tiedotetaan keväisin aluehallintoviraston toimesta. Tilastot löytyvät osoitteesta www.tilastot.kirjastot.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen kirjastoseura
Suomen kirjastoseura
Runeberginkatu 15 A 6
00100 HELSINKI

044 522 2941http://suomenkirjastoseura.fi

Suomen kirjastoseura on kansalaisjärjestö, joka edistää kirjastojen asemaa. Seura julkaisee Kirjastolehteä, kampanjoi Kirjaston päivänä ja järjestää valtakunnalliset Kirjastopäivät.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen kirjastoseura

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye