Suomen Punainen Risti SPR

Korona toi Punaiselle Ristille ryntäyksen uusia vapaaehtoisia – Digian kanssa tehty datamalli auttaa hyödyntämään tarjotun avun

Jaa
Dataa hyödyntämällä vapaaehtoisille voidaan tarjota kiinnostavia tehtäviä nopeammin ja yhä useampi saa tarvitsemansa avun.
Punaisen Ristin vapaaehtoiset jakamassa ruoka-apua Tampereella. Kuva: Marjaana Malkamäki
Punaisen Ristin vapaaehtoiset jakamassa ruoka-apua Tampereella. Kuva: Marjaana Malkamäki

Koronakriisi on herättänyt suomalaisten auttamisen halun. Suomen Punaisella Ristillä tämä näkyy uusien vapaaehtoisten määrässä: Uusia ilmoittautumisia tuli maaliskuussa 1070, kun keskimäärin vapaaehtoisia ilmoittautuu noin 600 kuukaudessa. Selkeimmin kasvu näkyy pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Vapaaehtoisten apu on kullanarvoista: tehtäviä on riittänyt esimerkiksi asiointiavussa ja etäystäväpalvelussa, kun riskiryhmäläiset ja karanteeniin joutuneet eivät käytännössä voi poistua kotoaan.

Punainen Risti hyödyntää nyt data-analytiikkaa, jotta uudet vapaaehtoiset saadaan nopeammin mukaan toimintaan ja mielekkäisiin tehtäviin.

”Jo aiempina vuosina olemme havainneet, että vapaaehtoisten määrä vaihtelee voimakkaasti, kun yllättävät kriisit herättävät ihmisten auttamisenhalun ja vapaaehtoisten määrä kasvaa nopeasti. Ongelmaksi on muodostunut, että keskellä akuuttia kriisiä tätä tarjottua apua ei välttämättä saada täysimääräisesti hyödynnettyä”, kertoo Punaisen Ristin valmiuden ja varautumisen koordinaattori Marko Korhonen.

Maalis-huhtikuussa ilmoittautuneita uusia vapaaehtoisia on koulutettu erityisesti verkossa tulevaa varten.

”Avuntarve jatkuu vielä pitkään. Olemme saaneet suuren määrän uusia, koulutettuja vapaaehtoisia, mikä vahvistaa Punaisen Ristin valmiutta auttaa koronatilanteen kehittyessä ja kaikissa tulevissakin yhteiskunnallisissa tilanteissa”, Korhonen toteaa.

Koronakriisi sai vastuunkantajat liikkeelle

Digian kanssa yhteistyössä rakennettu datamalli otettiin käyttöön juuri ennen koronakriisin alkua. Uuden rekisteröityvän vapaaehtoisen kiinnostukseen ja taitoihin perustuvan datamallin avulla käyttäjät jakautuvat neljään ryhmään, joilla on erilaiset odotukset tulevista vapaaehtoistehtävistä. 

Kun koronakriisi lähti kärjistymään, vastuutehtävistä ja toiminnan järjestämisestä kiinnostuneiden ihmisten osuus ilmoittautuneista kasvoi voimakkaasti. Maalis- ja huhtikuun aikana heitä ilmoittautui toimintaan yli kaksi kertaa enemmän kuin aiemmin.

"Nämä vastuunkantajat ovat erityisen tärkeitä juuri kriiseissä, koska he ovat omimmillaan vapaaehtoistoiminnan organisoimisessa, esimerkiksi kouluttamisessa”, sanoo projektipäällikkö Tapani Tulkki Punaiselta Ristiltä.

”On mielenkiintoinen ja aivan uudenlainen löydös, että erilaiset ajat saavat erilaisia ihmisiä liikkeelle. Datan perusteella näyttää siltä, että erilaiset kiinnostuksen kohteet ja odotukset korostuvat eri aikoina ympäri vuotta myös normaalioloissa. Tämä tieto auttaa meitä kehittämään vapaaehtoistoimintaa.”

Vapaaehtoispersoonat on luotu haastattelemalla Punaisen Ristin asiantuntijoita, minkä jälkeen ne on todennettu analysoimalla Punaisen Ristin dataa. Mallinnus perustuu 45 eri muuttujaan.

Digiarvoa koronakriisiin – ja Punaisen Ristin toimintaan kriisin jälkeen

Punaisen Ristin ja Digian yhteistyö datamallin rakentamiseksi käynnistyi viime syksynä, kun Punainen Risti osallistui Digian Digiarvoa-kilpailuun ja voitti sen. Kilpailun palkintona oli 100 000 euron arvosta Digian ammattitaitoa voittohankkeen toteuttamiseksi.

”Kilpailussa etsittiin ideoita tai hankkeita, joilla edistämme Suomen yhteiskunnallista hyvinvointia ja digitaalista tulevaisuutta. Kilpailu oli osa Digian vastuullisuustoimintaa. Halusimme näin tuoda osaamisemme yhteiskunnan hyödyksi. Nyt panokset konkretisoituvat, ja 100 000 euron työ kohdentuu osaltaan koronataisteluun”, Digian toimitusjohtaja Timo Levoranta sanoo.

”Digitalisoinnin ansiosta pystymme tarjoamaan yhä useammalle ihmiselle entistä nopeammin mielekkäitä vapaaehtoistehtäviä, joissa ihminen kokee auttamisen iloa. Se on inhimillinen tarina, mutta samalla kova datatarina”, Tapani Tulkki Punaiselta Ristiltä toteaa.

Liite: Vuoden 2020 alusta ilmoittautuneet vapaaehtoiset. Kuvaaja kertoo, miten erilaisten vapaaehtoisten määrä on kehittynyt koronakriisin aikana. Vastuunkantaja-ryhmää kuvataan nimellä Kati Ikihongatar. Voit tutustua vapaaehtoispersooniin Digian blogissa.

Lisätietoja:

  • Valmiuden ja varautumisen koordinaattori Marko Korhonen, Suomen Punainen Risti, p. 040 120 9728
  • Projektipäällikkö Tapani Tulkki, Suomen Punainen Risti, p. 0400 933 966
  • Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, Suomen Punainen Risti, p. 040 581 0346
  • Johtaja, analytiikka, Päivi Karesjoki, Digia Oyj, p. 040 902 2212, paivi.karesjoki@digia.com
  • Viestintäpäällikkö Katri Nokkonen, Digia Oyj, p. 040 573 1300, katri.nokkonen@digia.com

Digia on ohjelmisto- ja palveluyritys, joka auttaa asiakkaitaan uudistumaan verkottuvassa maailmassa. Meitä digialaisia on yli 1200. Juuremme ovat Suomessa, ja toimimme asiakkaidemme kanssa kotona ja kansainvälisesti. Rakennamme yhteispelillä maailmaa, jossa digitaalisuus toimii ja tuntuu. Digian liikevaihto vuonna 2019 oli 131,8 miljoonaa euroa. Yhtiö on listattuna Nasdaq Helsingissä (DIGIA). Digia.com

Kuvat

Punaisen Ristin vapaaehtoiset jakamassa ruoka-apua Tampereella. Kuva: Marjaana Malkamäki
Punaisen Ristin vapaaehtoiset jakamassa ruoka-apua Tampereella. Kuva: Marjaana Malkamäki
Lataa
Kuvaaja kertoo, miten erilaisten vapaaehtoisten määrä on kehittynyt koronakriisin aikana. Vastuunkantaja-ryhmää kuvataan nimellä Kati Ikihongatar. Voit tutustua vapaaehtoispersooniin Digian blogissa.
Kuvaaja kertoo, miten erilaisten vapaaehtoisten määrä on kehittynyt koronakriisin aikana. Vastuunkantaja-ryhmää kuvataan nimellä Kati Ikihongatar. Voit tutustua vapaaehtoispersooniin Digian blogissa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye