Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Koronaepidemia jatkuu rokottamattomien keskuudessa

Jaa
Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on nyt 104 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalla. Positiivisten testitulosten osuus Fimlabissa testatuista on viime viikon ajalta 2,7 prosenttia. Sairaalahoidon tarve on hiukan vähentynyt.

Pirkanmaalla odotetaan nyt valtakunnallisia hybridistrategian toimeenpano-ohjeita. Sen vuoksi pandemiaohjausryhmä ei tehnyt muutoksia voimassa oleviin suosituksiin.

Rokotusten merkitys epidemian hallinnassa kasvaa entisestään.

Yli 55-vuotiaista pirkanmaalaisista kaksi rokoteannosta on saanut yli 80 prosenttia. Sen sijaan 16-34 -vuotiaissa rokotekattavuus näyttää alhaisemmalta kuin muissa ikäryhmissä. Ensimmäisen rokotteen on ottanut noin 72 prosenttia. Tämä ei ole juurikaan noussut viikon kuluessa.

- Virus näyttää nyt sairastuttavan niitä henkilöitä, jotka ovat rokottamattomia, eli käynnissä on rokottamattomien epidemia. Rokotteen ottaminen on ulospääsy tästä tilanteesta, muistuttaa ylilääkäri Jaana Syrjänen Taysista.

Aikuisten ja nuorten rokottaminen vähentää myös alle 12-vuotiaiden tartuntoja.

Sairaalahoidossa kesä-syyskuun aikana olleista 75 prosenttia on ollut täysin rokottamattomia ja 20 prosenttia kertaalleen rokotettuja. Kahden rokotuksen jälkeen sairaalahoitoon joutuneet ovat olleet vaikeasti immuunipuutteisia. Tämä väestöryhmä saa jatkossa toisen tehosterokotteen.

Sata tartuntaa enemmän kuin viime viikolla

Viime viikon aikana Pirkanmaalla todettiin 325 uutta tartuntaa, mikä on noin sata tartuntaa enemmän kuin edellisviikolla. Noin kolmasosalla tartuntalähde ei selvinnyt.

Tunnetuista 208:sta tartunnasta 108 todettiin perheiden sisällä. 30 tapausta tuli sukulaisten tai ystävien tapaamisista. Kouluista ja oppilaitoksista tuli 28 tapausta, joista 25 todettiin alle 12-vuotiailla ala-asteella tai esiopetuksessa ja kaksi toisella asteella. Ulkomailta tuli 19 tartuntaa. Työpaikoilla todettiin kymmenen tartuntaa seitsemässä eri työpaikassa. Vapaa-ajan harrastuksissa ilmeni kuusi tapausta ja päiväkodeissa kaksi. Yksityisissä juhlissa tuli kaksi tartuntaa, yleisötapahtumista yksi ja lisäksi todettiin kaksi muuta tunnettua tartunnanlähdettä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtajaylilääkäri Juhani Sand
Puh. 044 719 5959


Ylilääkäri Jaana Syrjänen
Puh. 050 410 7760


Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye