POP Pankkikeskus osk

Koronaepidemia lisää POP Pankki -ryhmän tulokseen liittyvää epävarmuutta

Jaa

Koronaepidemian aiheuttama globaali kriisi on heikentänyt talouden näkymiä. Epävarmuus POP Pankki -ryhmän toimintaympäristössä on kasvanut. Voimakkaan markkinavolatiliteetin arvioidaan heikentävän sijoitustoiminnan nettotuottoja. Pandemian vaikutukset talouteen voivat lisäksi pienentää POP Pankki -ryhmän korko- ja palkkiotuottoja sekä kasvattaa luottojen arvonalentumisten määrää. Koronaepidemian taloudellisia vaikutuksia POP Pankki -ryhmän tulokseen on muuttuvan tilanteen vuoksi vaikeaa luotettavasti ennakoida. Johto on aiemmin arvioinut POP Pankki -ryhmän tuloksen muodostuvan vuonna 2020 pienemmäksi kuin vuonna 2019.

POP Pankki -ryhmä julkaisee puolivuosikatsauksen 18.8.2020. 

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Pekka Lemettinen, toimitusjohtaja, POP Pankkiliitto osk, puh. 040 5035 411, sposti: pekka.lemettinen@poppankki.fi

Tietoja julkaisijasta

POP Pankkikeskus osk
Hevosenkenkä 3
02600 Espoo

POP Pankit ovat asiakkaitaan varten perustettuja osuuskuntamuotoisia pankkeja, joilla tutkimusten mukaan on Suomen tyytyväisimmät asiakkaat ja paras asiakaspalvelu (EPSI Rating). POP Pankki -ryhmään kuuluu 26 POP Pankkia, verkossa toimiva vahinkovakuutusyhtiö POP Vakuutus, POP Pankkien keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj ja POP Pankkikeskus osk.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta POP Pankkikeskus osk

Siilinjärven ja Reisjärven Osuuspankkien fuusio hyväksyttiin – yhdistyvästä pankista tulee Järvi-Suomen Osuuspankki24.9.2020 08:15:00 EESTTiedote

Siilinjärven ja Reisjärven Osuuspankkien osuuskuntakokoukset tekivät yhdistymistä puoltavat päätöksensä 22.-23.9.2020. Uuden organisaation rakentaminen käynnistyy välittömästi, ja uusi pankki aloittaa toimintansa 27.2.2021. Järvi-Suomen Osuuspankilla on yhteensä yhdeksän konttoria Järvi-Suomen alueella. Kasvua se hakee erityisesti Jyväskylän ja Kuopion alueilta

POP Pankki -ryhmän puolivuosikatsaus: asiakasliiketoiminnan tärkeimmät tuottoerät kehittyivät positiivisesti, alueellisia hartioita on vahvistettu pankkifuusioilla18.8.2020 08:56:26 EESTTiedote

Koronapandemian leimaama katsauskausi on ollut poikkeuksellinen useilla toimialoilla. POP Pankki -ryhmä osallistui vahvasti elinkeinoelämälle ja kotitalouksille suunnattuihin tukitoimiin. Ryhmän luottokanta kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 3,3 prosenttia 3,8 miljardiin euroon ja talletuskanta 3,8 prosenttia 3,9 miljardiin euroon. Ryhmän maksuvalmius ja vakavaraisuus säilyivät vahvoina. CET1-vakavaraisuus on katsauskauden päättyessä 19,9 prosenttia.

Opintolainaa haetaan ympäri vuoden, ruuhkaisinta on elo–syyskuussa – vinkit lainan hakemiseen10.7.2020 08:30:00 EESTTiedote

Kevään ensimmäiseen yhteishakuun osallistuneet ovat jo saaneet tuloksensa ja toisen yhteishaun tulokset julkistetaan viimeistään 15.7.2020. Opintojen rahoittaminen voi mietityttää monia, koska kesätyömahdollisuuksia on ollut koronatilanteen vuoksi tavallista vähemmän. POP Pankin kymmenen vuoden tilastot osoittavat, että opintolainoja on haettu tähän mennessä maltilla, joskin alueellisia erojakin löytyy.

POP Pankkien ensimmäinen DIAS-kauppa sinetöitiin juhannusaatonaattona, kaupat kirjattiin Kauhajoelle23.6.2020 12:00:00 EESTTiedote

Asuntokaupat voi tehdä nykyisin koska vain digitaalisten asuntokauppa-alustojen avustuksella. POP Pankeissa DIAS-kauppojen tekeminen mahdollistui kesäkuun alussa. Palvelu on kiinnostanut, ja kaupanteot käynnistettiin jo ensimmäisen vuorokauden aikana POP Pankkien aktivoitumisesta DIAS-palvelussa. Ensimmäinen varsinainen kauppa kirjattiin vain muutamaa viikkoa myöhemmin juhannusaatonaattona.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme