Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Koronakriisi pahensi perheiden toimeentulovaikeuksia – Perinteinen Hyvä Joulumieli jakaa ruokaa joulupöytiin

Jaa
Hyvä Joulumieli -keräys auttaa jälleen kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä. Ruokalahjakorteilla ilahdutetaan taloudellisia vaikeuksia kohdanneita perheitä, joiden määrä on koronakriisin vuoksi kasvanut. Keräys alkaa 19. marraskuuta ja lahjoittaa voi aina jouluaattoon asti.

Hyvä Joulumieli -keräykselle on tänä vuonna entistä isompi tarve, sillä koronapandemian talousvaikutukset ovat iskeneet lapsiperheisiin. Koronakriisi on aiheuttanut irtisanomisia ja lomautuksia, mikä on lisännyt lapsiperheiden toimeentulovaikeuksia. Työntekijäperheiden lisäksi talousvaikeudet ovat tänä vuonna lisääntyneet yrittäjäperheissä.

– Tilannetta pahentaa se, että koronakriisi on vaikuttanut eniten niihin, joilla on jo ennestään ollut vaikeuksia. Monessa perheessä ongelmat ovat kärjistyneet, toteaa pääsihteeri Milla Kalliomaa Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

Lisääntyneet talousongelmat ovat näkyneet konkreettisesti ruokajonoissa, joissa lapsiperheiden määrä on kasvanut. Ruokajakelulle on ollut kova tarve muun muassa etäopetusvaiheessa ja loma-aikoina. Yhä useammat ovat joutuneet turvautumaan ruoka-apuun ensimmäistä kertaa.

– Pitkittyneet lomautukset ja nuorten opiskelijoiden jääminen vaille kesätöitä näkyy ruokajonoissa. Monet perheet elävät jatkuvassa niukkuudessa, jolloin talous ei kestä ylimääräisiä kuluja. Korona-ajan eristäytyminen on lisännyt myös yksinäisyyttä. Kun vähävaraisuus ja yksinäisyys usein kietoutuvat yhteen, on aineellisen avun lisäksi tärkeää tarjota kohtaamisia ja läheisyyttä, sanoo Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula.

Suomessa 112 000 lasta kasvaa köyhyydessä

Jo ennen koronatilannetta köyhyys kosketti useampaa kuin joka kymmenettä suomalaista lasta. Tämä tarkoittaa, että 112 000 lasta ja nuorta kasvaa pienituloisessa perheessä. Pienituloisuus on keskimääräistä yleisempää yksinhuoltajaperheillä ja monilapsisilla perheillä.

Lapselle ja nuorelle perheen vähävaraisuus merkitsee muun muassa harrastuksista luopumista, ulkopuolisuuden kokemusta, ammattihaaveiden rajaamista ja usein myös kiusaamista. Perheen niukat taloudelliset resurssit rajoittavat lapsen sosiaalisia toimintamahdollisuuksia ja muovaavat identiteettiä jo varhain. Lapsuudenperheen köyhyys on riski aikuisiän terveydelle sekä opiskelu- ja työkyvylle, joten lapsena koetulla köyhyydellä on todella kauaskantoisia vaikutuksia.

Hyvä Joulumieli -keräys alkaa jälleen

Hyvä Joulumieli -keräyksellä autetaan nyt jo 24. kerran kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä. Tavoitteena on kerätä reilu miljoona euroa ja jakaa 21 000 kappaletta 50 euron ruokalahjakortteja apua tarvitseville perheille. Keräys käynnistyy 19. marraskuuta ja jatkuu aina jouluaattoon asti.

Koronatilanteen takia keräyksen avajaistapahtumaa ei tänä vuonna voida järjestää. Ylen kanavilla Hyvä Joulumieli -keräys kuitenkin näkyy ja kuuluu jopa entistä kattavammin. Hyvä Joulumieli -keräystä voi seurata Puoli seitsemän -ohjelmassa ja Radio Suomessa 23. marraskuuta alkaen.

Keräykseen voi osallistua useilla eri tavoilla:

  • Keräyksen nettisivuilla osoitteessa www.hyvajoulumieli.fi/lahjoita
  • Lähettämällä tekstiviestin HJM numeroon 16499 lahjoittaa 10 euroa, viestillä HJM20 lahjoittaa 20 euroa ja viestillä HJM30 lahjoittaa 30 euroa
  • Soittamalla lahjoituspuhelimeen 0600 1 6555 (10,01 €/puhelu + pvm)
  • Lahjoita Hyvä Joulumieli -keräykseen tilille FI33 5780 4120 0801 60, viitteellä 5429

Lisätietoja
järjestöpäällikkö Arja-Liisa Mauno, arja-liisa.mauno(a)mll.fi, p. 040 584 5176
sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, maaret.alaranta(a)punainenristi.fi, p. 040 358 3257
viestintäpäällikkö Maria Gnosspelius, maria.gnosspelius(a)mll.fi, p. 050 325 6126

Keräyslupa
Luvan saajat: Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry ja Suomen Punainen Risti
Poliisihallituksen luvat nro POL-2015-12549/5.2.2016, POL-2016-12293/7.9.2016 ja POL-2019-25503/11.6.2019 ja POL-2020-47179/11.8.2020. Keräysaika 5.2.2016–31.12.2020 koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Ålands landskapsregering, lupa nro ÅLR 2019/7863/15.10.2019. Vähävaraisten lapsiperheiden auttamiseen Suomessa.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Toinen linja 17
00530 Helsinki

075 32451http://www.mll.fi

Hyvä Joulumieli -keräys järjestetään kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Keräystuotoilla ilahdutetaan talousvaikeuksia kohdanneita perheitä ruokalahjakorteilla. Ensimmäinen Hyvä Joulumieli -keräys järjestettiin jo vuonna 1997. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhteistyössä Ylen kanssa. Kumppaneina mukana ovat Kesko, S-ryhmä ja Lidl. hyvajoulumieli.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Barn- och ungdomstelefonen - en trygg plats att öva på olika färdigheter på barnets egna villkor21.3.2024 08:28:25 EET | Tiedote

Mannerheims Barnskyddsförbund erbjuder Barn- och ungdomstelefonen som en trygg och konfidentiell tjänst där barn och unga kan utveckla sociala färdigheter och lösa problem på sina egna villkor, med utrymme för både fantasi och humor. Under år 2023 besvarade Barn- och ungdomstelefonen på 1744 kontakter varav 1421 var telefonsamtal och 323 nätbrev. Kontakterna till nätbrevstjänsten ökade med 29 %.

MLL:n vuosiraportti - Lapset ja nuoret kärsivät aikuisten henkisestä väkivallasta21.3.2024 06:30:00 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimessa, chatissa ja nettikirjepalvelussa sekä Barn- och Ungdomstelefonissa vastattiin yli 20 000 eri-ikäisen lapsen ja nuoren yhteydenottoon. Lähes 20 %:ssa yhteydenottoja puhuttiin mielenterveyden huolista, joiden taustalla vaikuttivat monesti vaikeudet perhesuhteissa sekä kaltoinkohtelun kokemukset. Pelkkä nuorten oireiden hoitoon keskittyvä tuki ei riitä, vaan tukea tarvitsee usein koko perhe.

Joka viides nuori kokee, etteivät vanhemmat välitä heidän netin käytöstään - “Kotona on tärkeää välittää eikä aina vaan kieltää kaikkea”6.2.2024 07:45:00 EET | Tiedote

Netti on nuorille tärkeä kaverisuhteita vahvistava paikka, mutta moni kohtaa siellä myös kiusaamista ja häirintää, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia sekä koukuttavuutta. Nuorista 35 prosenttia haluaisi vähentää netin käyttöä, mutta kokee, ettei pysty. Aikuisilta ja palveluntarjoajilta he odottavat aktiivista roolia, rajaamista ja välittämistä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto selvitti yhteistyössä Elisa Oyj:n kanssa nuorten mediakäyttöä marraskuussa 2023 verkkokyselyllä, johon vastasi yli 3600 nuorta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye