Suomen Vuokranantajat ry

Koronakriisi vauhdittaa asunnonvuokrauksen digitalisoitumista

Jaa
Koronakriisi on kirittänyt asunnonvuokrauksen digitalisoitumista. Lähikontaktien välttäminen on kannustanut ottamaan käyttöön digitaalisia palveluja ja tekemään vuokraamista mahdollisimman pitkälti etäyhteyksin. Miten yksityinen vuokranantaja voi vuokrata asunnon etänä?

Asuntojen vuokraamisen osalta kevät 2020 näyttää jäävän historiaan aikana, jolloin alan digitalisoituminen otti jättiloikan.

”Tuoreen kyselymme pohjalta kolme neljästä vuokranantajasta on siirtynyt koronakriisin aikana digitaaliseen vuokraamiseen: 55 % vuokranantajista, jotka olivat vuokranneet asunnon viimeisen kuukauden aikana, oli vuokrannut asuntonsa itse etäyhteyksien ja digitaalisten palvelujen avulla. Lisäksi 21 % oli käyttänyt vuokravälittäjää, jolla vuokraaminen onnistuu etäyhteyksien avulla. Myös isot vuokravälittäjät ovat ilmoittaneet mahdollistavansa asuntojen vuokraamisen etänä tässä tilanteessa. Signaalit digitalisaatiosta alkavat jo olla melko äänekkäitä yksityisten vuokranantajien keskuudessa”, kertoo Suomen Vuokranantajien viestintä- ja kehittämispäällikkö Liina Länsiluoto.

Institutionaaliset toimijat ovat jo aiemmin panostaneet digitaalisiin palveluihin, mistä Kojamon Lumo-verkkokauppa on hyvä esimerkki. Yksityisten vuokranantajien keskuudessa henkilökohtainen palvelu ja kohtaamiset ovat kuitenkin tähän saakka vieneet voiton.

”Osa vuokranantajista on toiminut jo ennen koronan aiheuttamaa tilannetta täysin etäyhteyksien varassa. Toisilla digitaalisuus on rajoittunut lähinnä asuntoilmoituksen tekemiseen digitaalisesti vaikkapa Oikotien tai Vuokraoven palvelujen kautta. Koronakriisi kannustaa meitä kaikkia miettimään vuokrauksen niin, että koko homma voidaan tarvittaessa hoitaa etänä. Ehkä kriisi tätä kautta opettaa meitä hyödyntämään uusia palveluja, jotka voivat jatkossa sujuvoittaa arkea muutenkin”, Länsiluoto kannustaa.

”Airbnb on viime vuosina mullistanut majoittamisen kentän ja tuonut digitaaliset palvelut vauhdilla haastamaan perinteistä hotellimajoitusta. Kysymysmerkki on ollut, milloin vastaava murros tapahtuu asunnonvuokraamisessa laajamittaisesti. Nyt koronakriisi näyttää vauhdittavan digitalisoitumista myös kotien vuokraamisessa”, pohtii Länsiluoto.

Vinkit asunnonvuokraamiseen etänä

1)      Asuntonäytön voi korvata videoesittelyllä tai 3D-mallilla

Koska lähikontakteja pitää koronavirusepidemian aikana välttää, myös asuntojen esittelyt kannattaa pitää minimissään. Esittelyn voi korvata videolla tai vaikkapa 3D-mallinnuksella, joka tosin on kalliimpi vaihtoehto ja sikäli kannattavampi erityisesti asuntokaupan yhteydessä.

2)      Vuokralaisehdokkaan voi tavata videoyhteydellä

Jos kodista kiinnostunutta vuokralaista ei voi tavata paikan päällä, kannattaa häntä jututtaa vaikkapa videoyhteydellä. Videoyhteyden saa helpoimmin ja edullisimmin aikaan esimerkiksi WhatsAppin videopuheluna, tai järeämmin esimerkiksi Zoomilla tai Teams-ohjelmistolla.

3)      Luottotietojen tarkistaminen

Luottotietojen tarkistaminen hoituu helposti sähköisten kanavien kautta. Suomen Vuokranantajien jäsenenä saat luottotietojen tarkistuksen jäsenhintaan Bisnoden kautta.

4)      Vuokrasopimuksen voi allekirjoittaa digitaalisesti

Vuokrasopimuksen allekirjoittaminen sähköisesti onnistuu helposti monien digitaalisten palvelujen kautta. Esimerkiksi Suomen Vuokranantajien lakimiesten laatimat sopimuspohjat löytyvät Sopimustieto.fi-palvelusta, jossa vuokrasopimuksen voi myös allekirjoittaa helposti sähköisesti.

5)      Muuttotarkastuksen voi tehdä etänä

Muuttotarkastuksen voi myös hoitaa etänä. Tässä auttaa esimerkiksi Holdan muuttotarkastuspalvelu.

6)      Asunnon tiedot sähköisesti vuokralaisen saataville

Asumista sujuvoittaa se, että asunnon tiedot, kodinkoneiden käyttöohjeet ja vaikkapa lähialueiden palvelujen parhaat vinkit ovat helposti vuokralaisen saatavilla yhdessä paikassa. Tähän tiedostojen jakamiseen voi käyttää edullisimmillaan esimerkiksi Google Drivea tai Dropbox -palvelua.

Suomen Vuokranantajat toteutti kyselytutkimuksen koronavirusepidemian vaikutuksista yksityisille vuokranantajille. Kyselyyn osallistui 2203 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 6.4.-8.4.2020. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 20 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Yksityisten asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyneet lievään nousuun, uudisasuntoja ostanut verrattain harva19.2.2024 08:15:00 EET | Tiedote

Yksityisten asuntosijoittajien kaksi viime vuotta laskeneet ostoaikeet ovat kääntyneet lievään nousuun, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Ylivoimainen enemmistö yksityisistä vuokranantajista on ostanut vanhoja asuntoja uudiskohteiden sijasta, myös viime vuosina. Valtaosa ei ole korottanut vuokria lainkaan viime vuonna. Kyselyyn vastasi yli 2000 yksityistä vuokranantajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye