Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Koronapandemian jatkuminen huolettaa lapsettomuushoitoja tarvitsevia: “Pelkään, että hedelmöityshoitojen ikäraja tulee vastaan”

Jaa
Koronapandemia on heikentänyt lapsettomuushoitoja tarvitsevien asemaa, selviää Lapsettomien yhdistys Simpukan kyselystä lapsettomuushoitopotilaille. Tilanne kuormittaa myös psyykkisesti jo ennestään haastavassa elämäntilanteessa olevia tahattomasti lapsettomia.

Koronapandemia on vaikeuttanut lapsettomuushoitopotilaiden tilannetta: kolme neljästä kyselyyn vastanneesta kertoi, että pandemia on vaikuttanut heidän hoitojensa toteutukseen heikentävästi. Julkisen terveydenhuollon piirissä olevat kokivat näin hiukan useammin (77 %) kuin yksityisellä klinikalla hoidossa olleet (68 %).   

Kyselyyn osallistuneiden vastauksissa korostui keväällä 2020 useita viikkoja kestänyt sulku, jonka aikana hedelmöityshoitoihin muodostui hoitojonoja. Nyt hoidontarjoajat ovat  pääsääntöisesti pystyneet purkamaan jonot. Hoitojonojen takia hoidot olivat vastaajien kohdalla viivästyneet, ja osalla hoidot evättiin kokonaan, sillä sulun vuoksi joidenkin 40 vuotta täyttävien kohdalla ei hoitopäätöstä pystytty tekemään ajoissa. Vastaajien mukaan lapsettomuusklinikat olivat kuitenkin pitäneet huolta tiedonkulusta, mikä on todella tärkeää poikkeuksellisessa tilanteessa.   

Valtaosa kyselyyn vastaajista raportoi ahdistuksen, stressin, surun ja epävarmuuden tunteita liittyen lapsettomuushoitoihin pandemia-aikana.  –Korona on tehnyt prosessista vielä raskaamman kuin olisin arvioinut sen muuten olevan. Pelko klinikoiden sulkemisesta uudelleen on koko ajan läsnä, ja sillä voi olla suuri merkitys koska ikää tulee lisää koko ajan, kertoo kyselyyn vastannut henkilö.  –Tahaton lapsettomuus ja lapsettomuushoidot ovat erittäin kuormittavia jo itsessään, muistuttaa Simpukan toiminnanjohtaja Johanna Repo.

Myös koronapandemian muut vaikutukset ja rajoitukset vaikeuttivat niin hoitojen toteutusta kuin psyykkistä jaksamista. Pandemiarajoitusten takia esimerkiksi kumppani ei saanut olla hoidoissa mukana. Joka kolmas yksityisen hoidon piirissä ollut arvioi pandemian myös heikentäneen heidän taloudellisia mahdollisuuksiaan jatkaa hoitoja. Julkisessa terveydenhuollossa hoidettavista näin arvioi joka viides.   

Koronatilanteen heikennyttyä uudelleen vastaajien keskeinen pelko liittyy nyt siihen, keskeytetäänkö tai heikennetäänkö lapsettomuuden hoitoa uudestaan. Moni lapsettomuutta kohdannut epäilee omaa jaksamistaan kuormittavan tilanteen jatkuessa. Toinen huoli liittyy koronarokotteen saamisen vaikutuksiin omiin hoitoihin. Rokotteen ottamista suositellaan myös lapsettomuushoidoissa oleville. Sekä sairaanhoitopiirien että Simpukan verkkosivuilta löytyy tietoa rokotteesta ja hedelmöityshoidoista.   

–Pandemian jatkuessa tulisi varmistaa, että lapsettomuushoitoja jatketaan mahdollisimman normaalisti turvallisuus huomioiden, ja että lapsettomuushoitoja tarvitsevat saavat ajantasaista tietoa ja psykososiaalista tukea, Repo toteaa. 

Lapsettomien yhdistys Simpukan avoimeen verkkokyselyyn tammikuussa 2020 vastasi 114 lapsettomuushoitojen piirissä vuonna 2020 ollutta henkilöä. Meiltä voi kysyä tahattomasti lapsettomia haastateltavia, joiden lapsettomuushoidot ovat jossakin vaiheessa olleet koronaepidemian vuoksi pysähdyksissä. Haastateltavia välittää Simpukan viestintäsuunnittelija Miika Rautiainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Tampellan Esplanadi 8 B LH 35
33100 TAMPERE

+358 400 844 823http://www.simpukka.info/

Simpukka on kaikkien tahatonta lapsettomuutta kokevien ja heidän läheistensä yhdistys. Simpukan tavoitteena on, että tahattomasti lapsettomat voivat yhteiskunnassa hyvin.

Tiedämme, miltä lapsettomuus tuntuu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Järjestöt: Hedelmöityshoitojen tiukka rajaaminen on syrjivää ja heikentää syntyvyyttä17.4.2024 13:09:47 EEST | Tiedote

Julkisen puolen hedelmöityshoitojen resurssit eivät tue riittävästi lapsitoiveen toteutumista. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, Sateenkaariperheet ry ja Monimuotoiset perheet -verkosto ehdottavat resurssien lisäämisen lisäksi syntyvyyden tukemiseksi kolmea asiaa: palveluseteli yhdenmukaisen hedelmöityshoitoihin pääsyn mahdollistamiseksi, hedelmällisyysneuvonta ja sijaissynnytyslainsäädäntö.

Aprillipila raskaudesta loukkaa tahattomasti lapsettomia: “Tuntuu kuin veitsen iskulta vatsaan”26.3.2024 06:30:00 EET | Tiedote

Somessa julkaistu raskaustestin kuva ja teksti onnellisesta uutisesta paljastuukin aprillipilaksi. Tahattomasti lapsettomia saattaa aprillipila raskaudesta loukata. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry muistuttaa, että tahaton lapsettomuus on näkymätön ja kipeä kriisi, jonka kohtaa joka viides hedelmällisessä iässä oleva. Kokemukseen liittyy voimakkaita tunteita, kuten osattomuutta, häpeää ja vihaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye