Vaasan kaupunki - Vasa stad

Koronarokottajat tekevät huipputyötä - Seuraava drop in -rokotus 4.9.

Jaa

Rokottajat ovat erittäin merkittävässä roolissa koronan leviämisen ehkäisemisessä. Erityisesti eläkkeeltä apuun tulevien työ otetaan suurella kiitollisuudella vastaan sekä Vaasan kaupungin oman terveydenhuollon henkilöstön keskuudessa että kuntalaisten puolesta. Suuri kiitos kuuluu kaikille rokottajille ja rokotustyötä valmisteleville henkilöille!

Kuvaaja: Sarianne Manninen
Kuvaaja: Sarianne Manninen

Tarja Paikkala on yksi eläkkeeltä töihin saapuneista koronarokottajista. Paikkala ehti olla virallisesti eläkkeellä vain kaksi kuukautta ennen kuin hän helmikuusta lähtien on ollut mukana tärkeässä rokotustyössä.

– Olen todella onnellinen, että saan antaa oman työpanokseni ja 30 vuoden työkokemukseni koronarokotustyöhön. Toivon myös, että kuntalaiset antavat oma panoksensa ja tulevat rokotettaviksi, kannustaa Paikkala.

Oma henkilökunta ei riitä valtaisaan rokotustyöhön, siksi auttavat kädet ovat olleet tervetulleita

Kaupungin oma henkilökunta ei olisi millään riittänyt tekemään valtaisaa rokotustyötä, vaan 20 eläkeläisen työpanos on ollut todella tervetullut ja merkittävä rokotusten edistymisen kannalta.

– On ollut todella mahtavaa, että saimme osaavia eläkeläisiä avuksemme. He ovat olleet todella innokkaita tulemaan töihin ja nauttineet rokotustyöstään, kiittää osastonhoitaja Marlene Vägar.

Pääsääntöisesti rokottajat tekevät töitä arkisin klo 8-16. Tämän lisäksi rokotuksia on tehty myös viikonloppuisin sekä ilman ajanvarausta drop in –tilaisuuksissa iltaisin klo 16-18.

Vaasan kaupungin rokotustyössä ovat auttaneet myös Laihian yhteistoiminta-alueen terveysaseman henkilökunta, samoin neuvoloiden terveydenhoitajat, muut hoitajat sosiaali- ja terveyspalveluiden yksiköistä sekä yksityisistä terveyspalveluiden tuottajista. Tällä hetkellä kouluterveydenhoitajat rokottavat terveysasemilla 12-15-vuotiaita ajanvarauksella.

Rokottamista ei tarvitse jännittää

Varsinkin nuoria rokottaminen saattaa jännittää. Rokottamista ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä rokottajina ovat erittäin ammattitaitoiset hoitajat.

– Rokottajilla täytyy olla voimassa oleva LOVE-lupa eli lääkehoidon pätevyys suoritettuna. Jos hoitaja on ollut esimerkiksi kotona vanhempainvapaalla, hän suorittaa näyttökokeen rokotusoikeuden ja osaamisen varmistamiseksi, kertoo apulaisosastonhoitaja Päivi Granlund.

Rokotteiden käsittely ennen valmiita rokotusannoksia on monimutkainen prosessi, jossa tärkeän esityön tekevät kaksi hoitajaa, jotka sekoittavat sadat rokoteannokset valmiiksi rokotusajankohtia varten.

Drop in –tilaisuudet houkuttelevat - seuraava on lauantaina 4.9. klo 9-15

Ilman ajanvarausta olevia drop in –tilaisuuksia on järjestetty useita kertoja. Näissä tilaisuuksissa annetaan ensimmäinen koronarokoteannos 16 vuotta täyttäneille vaasalaisille.

– Drop in –tilaisuudet ovat houkutelleet sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet epävarmoja rokotteen ottamiseen suhteen tai jotka eivät ole halunneet varata aikaa etukäteen. He kokevat helpommaksi tulla ilman ajanvarausta, hymyilee Vägar.

Seuraava drop-in-koronarokotus vaasalaisille yli 12-vuotiaille ensimmäiseen koronarokotteeseen on lauantaina 4.9. klo 9-15 Kirkkopuistikon terveysasemalla.

Vaasalaiset ovat todella kiitollisia rokotuksista ja he kannustavat rokottajia hyvässä työssään

– Meillä on todella hyvä fiilis rokotuksissa, sillä rokotettavat ovat iloisia ja kiitollisia saadessaan rokotteen. He jopa tsemppaavat meitä jatkamaan työssämme, hymyilee Granlund.

Myös hoitajat pitävät rokottamistyöstä ja sen tuomasta vaihtelusta normaaliin työhön, siksi he tulevat mielellään töihin, kun rokotuspäivät on sovittu ja työntekijöitä kysytään rokottamistyöhön.

Koronarokotteita on annettu kaiken kaikkiaan lähes 79 000 annosta

Rokotteita on annettu ajalla 1.1.-24.8.2021 yhteensä 78 837 kappaletta, joista 1. rokotteita 47 379 kappaletta ja 2. rokotteita 31 458 kappaletta.

  1. rokote:
  • Vuosina 1910-1941 syntyneet: 4 525 rokotetta
  • Vuosina 1942-1951 syntyneet: 6 869 rokotetta
  • Vuosina 1952-2005 syntyneet: 34 747 rokotetta
  • Vuosina 2006-2009 syntyneet: 1 238 rokotetta
  • Yhteensä: 47 379 rokotetta
  1. rokote:
  • Vuosina 1910-1941 syntyneet: 4 285 rokotetta
  • Vuosina 1942-1951 syntyneet: 6 661 rokotetta
  • Vuosina 1952-2005 syntyneet: 20 505 rokotetta
  • Vuosina 2006-2009 syntyneet: 7 rokotetta
  • Yhteensä: 31 458 rokotetta

Ensimmäisessä rokotuksessa asiakkaan kanssa keskustellaan enemmän sekä sovitaan seuraava rokotusaika, siksi rokotukset ovat 10 minuutin välein. Toisen rokotteen anto sujuu nopeammin, sillä silloin rokotustilanne on asiakkaalle tuttu, eikä uutta aikaa tarvita. Siksi kakkosrokotteita voidaan antaa 5 minuutin välein.

Koronarokotukset Vaasassa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osastonhoitaja Marlene Vägar, puh. 040 358 2480, marlene.vagar@vaasa.fi
Apulaisosastonhoitaja Päivi Granlund, puh. 040 358 6807, paivi.granlund@vaasa.fi

Kuvat

Kuvaaja: Sarianne Manninen
Kuvaaja: Sarianne Manninen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme