Finnvera Oyj

Koronatilanne alensi omistajanvaihdosten määrää kolmanneksella – ”Hyvien omistajanvaihdoshankkeiden toivoisi mieluummin patoutuvan”

Jaa

Koronakriisi on pienentänyt Finnveran rahoittamien omistajanvaihdosten määrää, ja vuonna 2020 omistajanvaihdoksiin myönnetty rahoitus todennäköisesti laskee. Maaliskuussa yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten rahoituksia tehtiin Finnverassa vielä tasaiseen tahtiin, mutta huhtikuussa rahoitettujen omistajanvaihdosten kappalemäärä aleni 30 prosenttia verrattuna helmi- ja maaliskuuhun. Suurinta pudotus oli pienempien paikallisten yritysten kaupoissa majoitus- ja ravintolapalvelut-toimialalla, johon kohdistui merkittävästi rajoitustoimia. Riskinä on, että omistajanvaihdosten pato alkaa purkautua ei-toivotulla tavalla kannattavien ja ennen koronakriisiä terveellä pohjalla olleiden yritysten lopettamisten ja alasajojen kautta.

Finnvera rahoitti yritysten omistajanvaihdoksia 155 miljoonalla eurolla vuonna 2019, mikä oli viiden vuoden tarkastelujaksolla ennätysmäärä.Valtakunnallisesti Finnvera oli mukana 912 yrityksen omistajanvaihdoksen toteuttamisessa. Määrä väheni hieman edellisvuodesta, mutta samalla rahoitettujen yrityskauppojen keskikoko kasvoi.

− Vaikutti siltä, että omistajanvaihdosten pato oli vuoden vaihteessa murtumassa ja hyvä tahti jatkui vielä tämän vuoden alussa. Kauppoja tehtiin yhä enemmän siellä, missä niiden tarve on suurin esimerkiksi yrittäjäkunnan ikääntyessä. Tämä näkyi myös Omistajanvaihdosfoorumin omistajanvaihdosindeksissä. Yli 10 henkeä työllistävien ja sitä suurempien yritysten kaupoilla on merkittävät johdannaisvaikutukset muun muassa alihankintaketjuihin, työpaikkojen jatkuvuuteen ja uudistumiseen, jolloin alueen elinkeinorakenne kehittyy edelleen, sanoo omistajanvaihdoksiin erikoistunut Finnveran aluepäällikkö Elisa Sipponen.

Maakunnista Kymenlaaksossa Finnveran rahoitus omistajanvaihdoksiin viisinkertaistui ja Kainuussa nelinkertaistui. Kasvu oli suurta myös Pohjois-Pohjanmaalla. Kappalemääräisesti mitattuna omistajanvaihdoksia tehtiin eniten Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla, joissa myös yrityksiä on runsaasti.

Riskinä, että ennen kriisiä kannattavat yritykset päätyvät myynnin sijaan lopettamaan toimintansa

Koronan aiheuttama kriisi vaikuttaa yritysten tunnuslukuihin, ja sitä kautta mahdollisesti yrityksen myyntiarvoon. Tulevaisuuden epävarmuus puolestaan hankaloittaa velanhoitokyvyn arviointia. Tilanne on jarruttanut omistajanvaihdosten toteutumista, vaikkakaan ei ole pysäyttänyt yrityskauppoja kokonaan. Osa omistajanvaihdosmarkkinoiden hiljenemisestä johtuu myös siitä, että joitakin jo sovittuja yrityskauppoja on laitettu odotustilaan.

Sipposen mukaan riskinä on, että omistajanvaihdosten pato alkaa purkautua ei-toivotulla tavalla kannattavien ja ennen koronakriisiä terveellä pohjalla olleiden yritysten lopettamisten ja alasajon kautta.

− Hyvien omistajanvaihdoshankkeiden toivoisi mieluummin patoutuvan kuin purkautuvan epätoivotulla tavalla. Tällöin myöhemmin nähtäisiin jälleen paljon omistajanvaihdoksia, kunhan näkyvyyttä saadaan nykyistä yhden-kahden kuukauden akselia pidemmälle. On sekä myyjien että ostajien yhteinen etu, että kauppa viedään läpi onnistuneesti molempien tahojen intressit ja riskit huomioiden. Turhia yritystoimintojen lopettamisia pitäisi välttää, vaikka markkinatalouteen kuuluu toki myös yritystoiminnan supistuminen kriiseissä, Sipponen sanoo.

Ratkaisuna tilanteen yli selviytymiseen voi olla se, että liiketoimintoja pyritään pitämään ketteränä ja toimintaa sopeutetaan kriisin lisäksi tulevaan ”uuteen normaaliin”. Yrittäjien hyvinvoinnista on tärkeää pitää huolta, jotta taistelutahtoa löytyy.

Markkinoiden uudelleenjako kriisin jälkeen

Omistajanvaihdosten vauhdittamisella on tärkeä merkitys yritysrakenteen uudistumiselle Suomessa. Finnveran rahoituslukujen valossa omistajanvaihdoksilla on selvä kytkös yritysten nousuun uudelle kasvu-uralle, sillä noin joka kolmas omistajaa vaihtanut yritys yltää seuraavina vuosina yli 10 prosentin vuosikasvuun.

Kun taloutta jälleen avataan ja on toiminnan uudelleenkäynnistämisen aika, on kriisistä selvinneillä yrityksillä mahdollista osallistua markkinoiden uudelleenjakoon, jos markkinoilta on poistunut toimijoita.

− Talouden uudelleenrakentaminen voi avata myös paljon mahdollisuuksia yrityskauppamarkkinoilla niin kotimaassa kuin globaalistikin.

Rahoituksen saatavuus on tärkeä kysymys omistajanvaihdosten toteutumisessa.

− Vaikuttaisi siltä, että Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla yrityskauppoihin käytetään monipuolisemmin eri rahoitusvaihtoehtoja tai omia pääomia. Tämä näkyi kevään 2020 Pk-yritysbarometrissa. Maakunnissa puolestaan omistajanvaihdosten rahoituksen järjestyminen nojaa enemmän pankkirahoitukseen. Tämä voi näkyä muun muassa kireämpinä vakuus- ja omarahoitusvaatimuksina. Finnvera toimii yhteistyössä muiden rahoittajien kanssa, ja tavoitteenamme on edistää omistajanvaihdoksia ja sitä kautta yritysten kasvua ja uudistumista rahoituksen keinoin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Elisa Sipponen, aluepäällikkö, Finnvera, puh. 029 460 2834

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Tulosvaroitus: Finnvera-konserni heikentää tulosnäkymiään vuodelle 20201.7.2020 12:00:00 EESTTiedote

Pörssitiedote 1.7.2020 klo 12.00 Finnvera Oyj, sisäpiiritieto Finnvera-konserni arvioi 26.2.2020 julkistetussa toimintakertomuksessaan ja tilinpäätöksessään, että Finnvera-konsernin toiminnan odotetaan olevan itsekannattavaa myös vuonna 2020 todeten, että tappioiden toteutumiseen ja odotettavissa olevien tappioiden kehitykseen liittyy epävarmuutta, mikä saattaa vaikuttaa tuloksen muodostumiseen merkittävästikin. Koronaviruspandemia aiheuttaa poikkeuksellista epävarmuutta tulevaisuuden näkymiin. Tämän hetken talousennusteiden mukaan muun muassa makrotaloudellisten indikaattoreiden laskennallisen vaikutuksen odotettavissa oleviin luottotappioihin arvioidaan pienentävän Finnvera-konsernin tulosta siten, että konsernin toiminta on tappiollista vuonna 2020. Finnvera-konsernin tappiollista tulosta kattavan vapaan oman pääoman ja valtiontakuurahaston määrä oli vuoden 2019 lopussa 1,9 miljardia euroa. Finnvera-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2020 julkistetaan 21.8.2020. Lisätiedot: Pauli

Profit warning: Finnvera Group reduces its outlook for 20201.7.2020 12:00:00 EESTPress release

Stock Exchange Release July 1 2020 at 12 pm Finnvera Plc, inside information In its report of the Board of Directors and financial statements released on 26 February 2020, Finnvera Group estimated that its operations are expected to remain self-sustainable in 2020 and that the development of realised and expected credit losses involves uncertainty, which may have a considerable impact on the generation of the result. The coronavirus pandemic causes exceptional uncertainty in the outlook. According to current financial forecasts, the calculated impact of macroeconomic indicators on expected credit losses, among other factors, is estimated to impair Finnvera Group’s result so that the Group’s operations are unprofitable in 2020. At the end of 2019, non-restricted equity and the State Guarantee Fund covering a deficit in Finnvera Group’s results totalled EUR 1.9 billion. Finnvera Group’s Half-Year Report 1 January–30 June 2020 will be released on 21 August 2020. Further information: Pauli

Finnveran yritysrahoitusmittari 2/20: Koronakriisin ensi vaiheesta torjuntavoitto – Lyhennysvapaiden ja käyttöpääoman kysyntään toinen aalto syksyllä16.6.2020 10:11:42 EESTTiedote

Koronakriisin ensimmäinen vaihe on selätetty monissa yrityksissä eräänlaisella torjuntavoitolla, mutta syksyä odotetaan hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Tämä käy ilmi Finnveran yritysrahoitusmittarista. Lyhennysvapaiden ja lisärahoituksen kysynnän odotetaan voimistuvan tulevan puolen vuoden aikana, kun ilmeisimmät säästötoimet on jo tehty eikä liiketoiminta ole normaalitasolla. Kysyntä painottuu edelleen käyttöpääomaan, ja hakijoiksi odotetaan suurempia yrityksiä varsinkin teollisuuden aloilta. Vaarana on, että yrityskenttä polarisoituu kriisin seurauksena entistä selvemmin menestyjiin ja häviäjiin. Vienti tulee putoamaan, yksityinen kulutus on jo palautumassa.

Finnveran takausosuus jopa 90 prosenttia, jos rahoituksen järjestyminen sitä edellyttää7.5.2020 14:04:53 EESTTiedote

Finnvera varautuu koronaviruspandemian jatkuessa syntyviin erilaisiin rahoitustarpeisiin nostamalla takausosuutensa enimmillään 90 prosenttiin. Jatkossakin Finnveran takausosuus on ensisijaisesti 80 prosenttia, mutta jopa 90 prosentin takaus voidaan myöntää pankin myöntämien velkakirjaluottojen takaamiseen, jos pk-yrityksen rahoituksen järjestyminen sitä ehdottomasti edellyttää.

Finnveraan koronatilanteessa palkattu Anne-Marie Mutanen: ”Työprojekti, jota ei ihan heti tule uudestaan”29.4.2020 10:31:40 EESTTiedote

− Se, että teemme työtä tällaisessa tilanteessa, on varmasti lajissaan työprojekti, jota ei ihan heti tule uudestaan. Ketterästi opimme uutta, mukaudumme muutokseen ja uusiin linjauksiin. Eletään vahvasti tässä ja nyt, sanoo Finnveran Kuopion-toimipisteessä huhtikuun alussa aloittanut yritysrahoituksen asiantuntija Anne-Marie Mutanen. Koronatilanteesta johtuvien kasvaneiden hakemusmäärien käsittelyyn tarvittiin pikaisesti lisäresursseja, ja erityisrahoitusyhtiö Finnveraan palkattiin StaffPointin kautta lähes 50 osaajaa. Heistä 18 työskentelee Kuopiossa ja loput Helsingissä. Finnvera on tehnyt maaliskuun alusta tähän päivään mennessä jo yli 11 000 rahoitus- ja muutospäätöstä pk-yrityksille koronatilanteesta johtuen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme