Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Koronavilkku-sovelluksen toiminta on päättynyt - kiitos kaikille sovelluksen käyttäjille!

Jaa

Koronaviruksen tartuntaketjujen katkaisua tehostavan Koronavilkku-sovelluksen käytöstä luovutaan 1.6.2022 alkaen. Tästä päivästä lähtien Koronavilkku ei enää varoita altistumisesta tai tallenna tietoja kohtaamisista. Sen avulla ei siis voi ilmoittaa tartunnasta. Sovelluksen käyttö on lopetettu pysyvästi ja sen voi poistaa puhelimesta.

Sovelluksen käytöstä luovutaan, sillä nykyisen kaltaisessa epidemiatilanteessa Koronavilkun käytölle ei ole enää perusteita. Laajamittaisesta testauksesta on luovuttu monilla alueilla ja testausta kohdennetaan vain tiettyihin rajattuihin ryhmiin, kuten terveydenhuollon ammattilaisiin ja riskiryhmiin. Virallisesta testauksesta luopuminen on tarkoittanut myös sitä, ettei tartunnasta sovelluksella ilmoittamiseen tarvittavia avauskoodeja ole enää laajasti annettu.

Koronavilkun 2,5 miljoonaa käyttäjää osallistuivat yhdessä koronaepidemian hidastamiseen

Koronavilkku otettiin käyttöön Suomessa 31.8.2020. Sovellus rikkoi miljoonan latauksen rajan vain noin vuorokausi julkaisunsa jälkeen. Parhaimmillaan Koronavilkulla oli 2,5 miljoona käyttäjää. Koronavilkku oli yksi maailman käytetyimmistä koronasovelluksista suhteutettuna maan asukasmäärään.

64 000 käyttäjää ilmoitti tartunnastaan sovelluksen avulla. Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan 23 % Koronavilkun käyttäjistä kertoi saaneensa ilmoituksen mahdollisesta altistumisesta. Kyselyyn vastasi 4 061 ihmistä.

Koronavilkun kehittäminen, käyttöönotto ja ylläpito piti sisällään sovelluskehityksen lisäksi lainsäädäntötyötä, terveydenhuollon toiminnan muutoksia, tietoturvan ja -suojan varmistamista sekä laajaa kansalaisviestintää. Tämä oli kansallisesti merkittävä ponnistus Suomessa ja kokonaisuudesta opittiin paljon. Oppeja voidaan hyödyntää tulevaisuudessa, jos vastaaville sovelluksille tulee tarvetta. Suomessa ja EU-tasolla ollaan tekemässä tutkimuksia Koronavilkun ja senkaltaisten sovellusten vaikuttavuudesta.

Koronavilkun budjetti oli 6 miljoonaa euroa, josta lopulta käytettiin 5,1 miljoonaa euroa. EU rahoitti sovellusta noin 150 000 eurolla.

Koronavilkun merkitys piili ihmisissä, jotka sitä käyttivät ja terveydenhuollon ammattilaisissa, joiden vastuulla oli avauskoodien antaminen sairastuneille Koronavilkun käyttäjille. THL haluaakin kiittää kaikkia sovelluksen käyttäjiä ja terveydenhuollon ammattilaisia yhteiseen ponnistukseen osallistumisesta!

Lisätiedot:

Usein kysyttyä Koronavilkun toiminnan lopettamisesta (koronavilkku.fi)

Aleksi Yrttiaho
Teknologia- ja riskienhallintajohtaja
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Ennakkotieto THL:n suosituksesta: neljännet koronarokotukset laajenevat loppukesästä6.7.2022 10:17:26 EEST | Tiedote

THL aikoo suositella koronarokotusten neljänsien annosten laajentamista loppukesästä. Kyseessä on ennakkoarvio, ja tarkennettu lopullinen suositus valmistuu viimeistään elokuun alussa. Ennakkotiedon avulla kunnat ehtivät valmistautua rokotusten antamiseen. THL:n tämänhetkisen arvion mukaan kolmen rokotteen sarjan jälkeen tehosterokotuksia annettaisiin seuraavasti: 15.8. alkaen kaikille 65 vuotta täyttäneille 1.9. alkaen kaikille 60 vuotta täyttäneille 1.9. alkaen kaikille 12–59-vuotiaille, jotka kuuluvat vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin. Suositus tulee perustumaan ajantasaiseen lääketieteelliseen ja epidemiologiseen arvioon. ”Koronaepidemia hyvin todennäköisesti kiihtyy syksyllä. Lisäksi vanhempien ikäryhmien sekä riskiryhmiin kuuluvien suoja vakavaa koronatautia vastaa alkaa hitaasti hiipua. Tämänhetkisen tiedon valossa neljänsien annosten laajentaminen loppukesästä on perusteltua”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek. ”Nuoremmilla vakava koronatauti on harvinainen, ja heillä k

Matkustamiseen liittyvät koronatoimet päättyvät Suomen rajoilla – 1.7. alkaen rajoilla ei tarvitse esittää todistuksia tai käydä testeissä30.6.2022 09:52:06 EEST | Tiedote

Koronapandemiaan liittyvät terveysturvallisuustoimet Suomen rajanylityspisteillä päättyvät. Perjantaista 1.7. lähtien matkustajien ei enää tarvitse esittää koronarokotuksiin tai sairastettuun tautiin liittyviä todistuksia maahan tultaessa eikä käydä koronatestissä. Koronaan liittyvien terveysturvallisuustoimien päättymien koskee sekä Suomen sisä- että ulkorajoja. Sisäraja tarkoittaa Suomen ja muun EU- tai Schengen-alueen välistä rajaa ja ulkoraja Suomen ja EU- tai Schengen-alueen ulkopuolisen alueen rajaa. Terveystoimet sisärajoilla perustuivat tartuntatautilain pykäliin, joiden voimassaolo päättyy 30.6. Pykälien voimassaoloa ei enää jatketa, sillä niillä ei enää ole merkitystä koronapandemian leviämisen ehkäisyssä. Myös ulkorajojen koronarajoitukset päättyvät. Ulkorajoja koskevat kuitenkin tavanomaiset maahantulorajoitukset, jotka tulee tarkistaa rajavartiolaitoksen verkkosivuilta. Rajavartiolaitoksen koronaneuvontapuhelin kansalaisille sulkeutuu 15.7. Vaikka terveysturvallisuustoimet

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme