HUS

Koronavirus leviää deltavarianttina erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa

Jaa
Koronavirustartunnat ovat neljättä viikkoa lisääntymässä Uudellamaalla. Tartunnat leviävät erityisesti 18-29-vuotiaiden keskuudessa, todettiin Uudenmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän kokouksessa 15.7.2021. Lisäksi Keski-Uusimaa ja Kerava siirtyivät koordinaatioryhmän päätöksellä kiihtymisvaiheeseen.

”Yksityisjuhlat ja baari-illat ovat edelleen ne paikat, joissa virus leviää. Alueellisesti tartuntatautilain mahdollistamat rajoitukset eivät näihin pääasiallisiin tartuntatapoihin juurikaan vaikuta”, sanoo HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

Koronaviruksen leviäminen näkyy myös Keski-Uusimaan ja Keravan tartuntojen määrän kasvuna ja ilmaantuvuusluvun nousuna. Molemmat siirtyivät 15.7. koordinaatioryhmän päätöksellä perustasosta kiihtymisvaiheeseen ja tilanteen jatkuessa siellä samanlaisena voivat alueellisten kokoontumisrajoitusten kiristämiset olla tarpeen.

Järvinen kehottaa nuoria hakeutumaan aktiivisesti koronatesteihin pienissäkin hengitystieinfektion oireissa, jotta tartuntaketjut saadaan katkaistua ja tilanteen heikentyminen estettyä. Samoin kaikki kokoontumiset tulee oireisena välttää. Jo rokotusten piirissä olevissa ikäryhmissä tartuntoja on ollut vähän.

Järvinen muistuttaa, että lähes kaikki Uudenmaan kunnat rokottavat jo yli 16-vuotiaita nuoria ja koronarokotuksiin tulee varata aika, vaikka vapaata rokotusaikaa ei heti löytyisikään.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye