Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Koronavirustilanteeseen liittyvät poikkeusjärjestelyt käynnistyivät Helsingin kouluissa

Jaa

Helsingin kaupungin peruskouluissa ja lukioissa poikkeustilanteeseen liittyvät opetusjärjestelyt ovat käynnistyneet olosuhteet huomioiden hyvin.

Kuva: Marja Väänänen
Kuva: Marja Väänänen

Helsingin kouluissa ja lukioissa on siirrytty kotiopiskeluun ajalle 18.3.–13.4.2020. Opettajat ohjeistavat Wilma-järjestelmän kautta oppilaat ja opiskelijat itsenäiseen tai ryhmämuotoiseen työskentelyyn. Opettaja ohjaa oppimista esimerkiksi kommentoimalla oppilaiden tehtävien suorittamista sähköisesti, antamalla palautetta verkko-oppimisympäristössä, ohjaamalla keskusteluja tai järjestämällä virtuaaliopetusta.

Opettajat järjestävät verkko-opetusta ensisijaisesti kotoa käsin, mutta voivat halutessaan tulla työskentelemään myös koulun tiloihin.

Kouluruokaa tarjotaan tällä viikolla Helsingissä kaikille 1.–9. luokkien oppilaille. Kouluun voi tulla ruokailemaan perjantaihin 20. maaliskuuta asti riippumatta siitä, opiskeleeko kotona vai lähiopetuksessa. Kouluruokailun jatkosta tiedotetaan myöhemmin. Kouluruokailu tullaan kuitenkin jatkossakin järjestämään ainakin niille oppilaille, jotka ovat lähiopetuksessa.

Koulujen ja lukioiden psykologit ja kuraattorit ovat oppilaiden ja heidän asioitaan hoitavien huoltajien käytettävissä ensisijaisesti verkossa. Yksittäiset oppilaat ja opiskelijat voivat tulla koululle sovittuihin tapaamisiin. Henkilökuntaan voi ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla ja tarvittaessa sopia tapaamisajan. Oppilashuollon henkilöstö palvelee perusopetuksen oppilaita ja huoltajia myös verkossa: Jelppii.fi-sivuston chat on avoinna arkipäivisin kello 10–16.

”Nykyinen tilanne on meille kaikille uusi ja poikkeuksellinen. On tärkeää huolehtia siitä, että oppilailla säilyy hyvä rytmi oppimiseen. Perheen päivään kannattaa mahdollisuuksien mukaan ja tilanne huomioiden sisällyttää myös ulkoilua ja muuta mukavaa tekemistä”, kannustaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.

Puhelinneuvonta vastaa koulunkäyntiin liittyviin kysymyksiin

Koulunkäyntiin liittyvä, jo kiitosta kerännyt puhelinneuvonta on toiminut 17. maaliskuuta kello 12 alkaen numerossa 09 310 10025. Palvelua saa arkisin kello 9–18.

Neuvonnassa vastataan helsinkiläisten oppilaiden ja opiskelijoiden koulunkäyntiin liittyviin kysymyksiin suomeksi ja englanniksi. Ruotsinkielistä opetusta koskeviin kysymyksiin vastataan numerossa 09 310 10027 samoina palveluaikoina.

Lisäksi kaupungin Hel.fi-verkkosivuilla on vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Ajankohtaista tietoa koronavirustilanteesta saa osoitteesta Hel.fi/koronavirus.

Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tiedotteet huoltajille ja opiskelijoille löytyvät Wilma-järjestelmän Tiedotteet-kohdasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja medialle antaa:
viestintäjohtaja Liisa Kivelä, Helsingin kaupunki, s-posti: liisa.kivela@hel.fi, puh. +358 400 308 484.

Kuvat

Kuva: Marja Väänänen
Kuva: Marja Väänänen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki uudistaa digitaalisen perustansa – suurhanke kestää useita vuosia7.4.2020 09:40:00 EESTTiedote

Helsingin kaupunki käynnistää digitaalisen perustansa uudistamiseen tähtäävän suurhankkeen, joka tulee kestämään useita vuosia. Kaupungin strategian mukaan haluamme olla maailman parhaiten digitalisaatiota hyödyntävä kaupunki ja digitaalisen perustan uudistaminen on yksi Helsingin digitalisaatio-ohjelman tärkeimmistä kehityskokonaisuuksista. Se kattaa mm. kaupungin tietoliikennepalvelut, tukipalvelut, päätelaitteiden elinkaaripalvelut sekä palvelin- ja kapasiteettipalvelut.

Helsinki-apu saa mukaan uusia yrityskumppaneita3.4.2020 16:33:57 EESTTiedote

Helsinki-apu tarjoaa helsinkiläisille ikäihmisille asiointi- ja keskusteluapua koronaepidemian aikana. Toiminnan ensimmäisellä viikolla on tavoitettu jo yli 10 000 yli 70-vuotiasta kaupunkilaista ja vastaanotettu yli 700 asiointitarvetta ruokakauppaan tai apteekkiin. Käytännön avunjakamisen tekevät mahdolliseksi yhteistyökumppanit, joiden joukkoon on tänään uusina saatu Yliopiston Apteekki sekä Posti ja Logisnext Finland Oy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme