Suomen museoliitto

Koronavuosi 2020 toi museoille epävarmuutta mutta myös uusia toimintamuotoja

Jaa
Opetus- ja kulttuuriministeriö teki tammikuussa 2021 laajan kulttuurialalle suunnatun kyselyn. Kyselyn tulokset osoittavat, että koronapandemialla on ollut merkittäviä vaikutuksia Suomen museokenttään. Lähes kaikki museot sulkivat vuonna 2020 ovensa eri pituisiksi jaksoiksi, ja ohjelmistoa ja palvelutarjontaa on supistettu merkittävästi.
Museoissa on panostettu paljon terveysturvallisen museovierailun mahdollistamiseen. Kuva: Ella Karttunen / Museokortti
Museoissa on panostettu paljon terveysturvallisen museovierailun mahdollistamiseen. Kuva: Ella Karttunen / Museokortti

Opetus- ja kulttuuriministeriön kyselyn tulokset osoittavat, että koronapandemialla on ollut merkittäviä vaikutuksia museoiden toimintaan, talouteen ja henkilöstöön. Tammikuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 2029 toimijaa, joukossa 81 ammatillista museota. 

Koronapandemian vaikutukset museotoimintaan

Museoiden pitkään nousujohteiset kävijämäärät taittuivat koronan myötä: käyntimäärät vähenivät vuonna 2020 noin 42 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Tämä johti museoissa merkittäviin tulomenetyksiin ja vaikuttaa väistämättä toimintaedellytyksiin. Lomautuksia, henkilöstön palkanmaksun keskeytyksiä ja rekrytointien vähenemistä oli jopa 42 prosentissa ammatillisista museoista vuonna 2020. Vaikutus kohdistuu myös valtionosuuksilla rahoitettuun museotoimintaan.

Valtaosa (74 prosenttia) ammatillisista museoista ilmoitti saaneensa valtion myöntämää, opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan jakamaa koronatukea. Vajaa neljännes ei kuitenkaan ole saanut lainkaan taloudellista tukea.

Museoiden sulkemiset ovat jatkuneet myös vuoden 2021 alkupuoliskolla. Tammikuussa annettujen vastausten mukaan yli 80 prosenttia toimijoista arvioi, että myös palveluntarjonnan karsinnat jatkuvat vuonna 2021.

Museoiden työ on kuitenkin paljon muutakin kuin yleisötyötä. Samalla kun yleisö- ja yhteisötyö vähentyi merkittävästi, kokoelmatyön määrä on kasvanut ja kulttuuriympäristötyö on jatkunut vahvana. Museoiden sulkemiset ovat myös mahdollistaneet ajankäyttöä esimerkiksi henkilöstön täydennyskoulutukseen. 

Pandemiavuosi johti museoissa myös uudistumiseen

Vuoden 2020 kuluessa valtaosa museoista kehitti itselleen uusia toimintamuotoja, ja tämä kehityssuunta jatkuu vahvana. Ammatillisista museoista yleisöille suunnattuja digitaalisia palveluita on kehittänyt tai ottanut käyttöön lähes 75 prosenttia, ja sama osuus arvioi tämän kehittämisen jatkuvan myös vuonna 2021. Virtuaaliset museokierrokset ovat lyöneet läpi korona-aikana. Eurooppalaistenkin arvioiden mukaan verkosta on tullut museotoiminnassa pysyvästi tärkeämpi toimintaympäristö. 

Kyselyn tuloksissa käykin ilmi, että koko museokenttä nostaa juuri digitalisaation koronapandemian keskeisimmäksi mahdollisuudeksi ja opiksi kulttuuripolitiikalle. Jatkossa keskeisenä pidetään myös parempaa varautumista kriisitilanteisiin, riskienhallintaa ja ennakointia. Osa uskoo pandemian nostavan entistä paremmin esiin kulttuuripalveluiden merkityksen taloudelle ja hyvinvoinnille. Myös kotimaisessa matkailussa nähdään mahdollisuuksia koko toimialalle.

Kyselyn taustaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö teetti 18.1.–1.2.2021 kulttuurin, taiteen ja luovien alojen toimijoille avoimen verkkokyselyn koronapandemian vaikutuksista yhteisöjen ja yksilöiden toimintaan. Kysely koski tietoja koronan vaikutuksista vuonna 2020 sekä arviota koronanvaikutuksista vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla eli 1.1.–30.6.2021. Kyselystä saatavien tietojen avulla ministeriö pyrki muodostamaan ajantasaista tilannekuvaa poikkeustilanteen vaikutuksista toimialalla.

Kyselyn kokonaisvastaajamäärä oli 2029. Vastaajista 1426 edusti jotain yhteisöä, kuten yhdistystä, yritystä tai kunnallista toimijaa, ja 603 oli henkilöitä, kuten taiteilijoita tai freelancer-työntekijöitä. Vastaajista 81 edusti ammatillisesti hoidettuja museoita ja 142 edusti paikallismuseoita.

Koronapandemian vaikutuksia kulttuurialalla 2020–2021 : Raportti kyselyn vastauksista (Valtioneuvoston julkaisuja 2021:26)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kimmo Levä, pääsihteeri, Suomen museoliitto ry, puh. 040 1662816, kimmo.leva@museoliitto.fi (ammatilliset museot)


Ulla Salmela, kehittämisjohtaja (vs.), Museovirasto, puh. 0295 33 6251, ulla.salmela@museovirasto.fi


Jonina Vaahtolammi, koordinaattori, Suomen kotiseutuliitto ry, jonina.vaahtolammi@kotiseutuliitto.fi, puh.  044 974 1705 (paikallismuseot)

Kuvat

Museoissa on panostettu paljon terveysturvallisen museovierailun mahdollistamiseen. Kuva: Ella Karttunen / Museokortti
Museoissa on panostettu paljon terveysturvallisen museovierailun mahdollistamiseen. Kuva: Ella Karttunen / Museokortti
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen museoliitto
Suomen museoliitto
Pohjoisesplanadi 35 Aa
00100 HELSINKI

museoliitto(a)museoliitto.fihttp://www.museoliitto.fi

Suomen museoliitto on museoalan keskusjärjestö. Sen 211 yhteisöjäsentä ylläpitävät yli 400 ammattimaisesti hoidettua museokohdetta: kulttuurihistoriallisia museoita, taidemuseoita ja tiedekeskuksia. Museoliitto valvoo museoiden etua, edustaa museoita alan yhteisissä kysymyksissä ja toimii museoiden yhteistyöverkostona.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen museoliitto

Museoliitto ja ICOM Suomen komitea palkitsevat Vuoden museon – kilpailun finaalin on valittu viisi vaikuttavaa museota12.2.2024 12:00:14 EET | Tiedote

Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOMin Suomen komitean järjestämän Vuoden museo 2024 -kilpailun finaaliin on valittu viisi museota. Voitosta kilpailevat Chappe, Luostarinmäen museokortteli, Suomen Metsämuseo Lusto, Saamelaismuseo ja luontokeskus SIIDA sekä Varkauden museokeskus Konsti. Vuoden museo -tunnustuspalkinto jaetaan tänä vuonna kymmenettä kertaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye