DNA Oyj

Korvaako TikTok jo lasten aamupiirretytkin? DNA:n tilastot paljastavat datapiikin, joka osoittaa sovelluksen muuttaneen aamurutiineja

Jaa
Sosiaalisen median sovelluksista tuoreimpiin kuuluva TikTok on noussut jo nykyisillä käyttäjämäärillään datasyöppöjen mobiilisovellusten kärkikastiin. Asia selviää DNA:n tilastoista. Korkeaa datankulutusta selittää sovelluksen tapa välittää jatkuvaa videovirtaa. TikTokin käyttäjäprofiili on nuori, ja se on myös some-sovelluksista ainoa, jossa näkyy selvä käyttöpiikki kello 7 ja 8 välillä aamulla.
Kuva: DNA
Kuva: DNA

DNA:n hiljattain toteuttaman koululaistutkimuksen* mukaan joka viides 5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista kertoo lapsensa käyttävän TikTokia päivittäin tai useita kertoja viikossa. 5–12-vuotiaiden osuus on kasvanut 9 prosenttiyksikköä verrattuna viime vuoteen. 13–16-vuotiaiden joukossa kasvu on vielä suurempaa, sillä vastaava käyttäjien osuus ikäryhmässä oli 62 prosenttia, mikä on peräti 26 prosenttiyksikköä enemmän viime vuoden tuloksiin verrattuna.

DNA:n toisesta, digitaalisia elämäntapoja selvittäneestä tutkimuksesta* paljastuu, että vielä yleisempää sovelluksen käyttö on 16–24-vuotiaiden keskuudessa. Heistä jopa 71 % kertoo käyttävänsä TikTokia päivittäin. 25–34-vuotiaista osuus on 19 % ja tätä vanhemmissa ikäryhmissä selvästi alle 10 %.

TikTokin voidaan siis katsoa nauttivan suurta suosiota nimenomaan lasten, nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Mobiilidatan käyttötilastosta puolestaan selviää, että TikTokin käytössä näkyy selvä piikki jo kello 7 ja 8 välillä arkiaamuisin. Moni sovelluksen käyttäjä avannee siis TikTokin hyvin pian herättyään.

”Kyllähän tämä data osoittaa selvän muutoksen etenkin nuorten aamurutiineissa. TikTok on selkeästi koululaisten ja nuorten palvelu, ja joissain perheistä se onkin saattanut jo omia piirrettyjen pitkäaikaisen ykkösaseman lasten aamuviihteenä. Kännykkä aamiaispöydässä on varmasti tuttu tilanne monessa perheessä. Sitä se on ainakin oman jälkikasvuni kohdalla”, DNA:n laajakaista ja TV -liiketoiminnan johtaja Jarno Haikonen pohtii.

Mobiilidatan kulutus kasvoi vuodessa 30 % – ”Ei ole syytä olettaa, että trendi muuttuisi”

Haikonen uskoo, että tulevaisuuden sovellukset käyttävät yhä enemmän dataa. Kun tällaiset sovellukset yleistyvät laajasti suomalaisten käyttöön, ovat 5G:n kaltaiset uudet ratkaisut välttämättömiä niiden toimivuuden takaamiseksi. Nykyisten verkkojen kapasiteetti ei pidemmän päälle kestäisi mobiilidatamäärän valtavaa kasvuloikkaa.

”Emme osaa nyt edes kuvitella, millaisia palveluita 5–10vuoden päästä on tarjolla. Kun mietitään aikaa saman verran taaksepäin, ei TikTokin kaltaista palvelua osattu ennakoida. Tilastoista kuitenkin nähdään, että uudet palvelut vievät jatkuvasti enemmän dataa. Ei siis ole mitään syytä olettaa, että tämä trendi tulee muuttumaan.”

Kansainvälisen tutkimusyhtiönTefficientin hiljattain julkaistun raportin* perusteella mobiilidatan käyttömäärä vuonna 2020 oli DNA:n verkossa kaikkiaan 30 prosenttia korkeammalla kuin edellisenä vuonna, kun 2019 kasvua edelliseen vuoteen oli vain 23 prosenttia. DNA:n asiakkaat käyttivät vuonna 2020 liittymää kohden dataa keskimäärin 34,8 gigatavua kuukaudessa, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 27,2 gigatavua.

Tulos osoittaa datamäärien kasvun selvästi kiihtyneen vuoden aikana ja Haikosen mukaan tämä on osoitus trendistä, jossa viihtyminen hyppää yhä enemmän pois perinteisestä televisiosta muille alustoille.

Operaattorit ovat jo pidemmän aikaa varautuneet datamäärien kasvuun laajentamalla verkkojaan, kasvattamalla niiden kapasiteettia ja ottamalla käyttöön uutta teknologiaa. Haikonen muistuttaa kuitenkin kuluttajia siitä, että jotta jatkuvasti enemmän dataa käyttäviä palveluita saa pidettyä toiminnassa, myös omassa käytössä oleva teknologia tulee olla ajan tasalla.

”Datan käyttömäärien jatkaessa tällaista kasvua täytyy pitää huoli myös siitä, että päätelaitteet ovat ajan tasalla. Hyvä yhteysnopeus vaatii niin 5G-liittymän kuin 5G-kykyisen mobiililaitteenkin. Tiivistäen voidaan sanoa, että tulevaisuuden tiktokit vaativat myös tulevaisuuden välineet.”

*) Linkit tutkimustiedotteisiin:

Tiedote DNA:n koululaistutkimuksesta

Tiedote DNA:n digitaaliset elämäntavat-tutkimuksesta

Tiedote DNA:n sijoittumisesta Tefficientin raportissa

Lisätietoja medialle:

Jarno Haikonen, laajakaista ja TV -liiketoiminnan johtaja, DNA Oyj, puh. 044 044 2058, jarno.haikonen@dna.fi

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Kuvat

Kuva: DNA
Kuva: DNA
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Study: Finnish companies need to improve their preparedness for cyber threats15.3.2024 10:00:00 EET | Press release

Rapidly evolving artificial intelligence, the ever-changing global situation, and hectic everyday life are challenging the cyber security of businesses and citizens on a daily basis. According to a Nordic survey commissioned by DNA’s parent company Telenor and conducted by the Norstat Group, Finnish business leaders recognise these challenges, but companies are insufficiently prepared for cyber threats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye