Helsingin kulttuurikeskus

Kotiin ja takaisin – näyttely mustalaiskulttuurin muutoksista

Jaa

Desiree Baltzarin ”Mustalaisnäyttely - Kotiin ja takaisin” kuvaa Suomen mustalaisten elämää ja elinoloja 1940-luvun alusta tähän päivään ja havainnollistaa mustalaiskulttuurin muutoksiin vaikuttaneita tekijöitä. Tavoitteena on myös ollut luoda kuvaa kotielämästä ja viedä katsojat aikaan ja paikkaan, jossa he voivat itse eläytyä mustalaisten elämään.

Kuva: Henrik Schütt, 1970
Kuva: Henrik Schütt, 1970

Kulttuurikeskus Caisassa 19.1.–18.2.2017 esillä oleva näyttely on elävä kokonaisuus, jossa käyttöesineillä ja vaatteilla on keskeinen merkitys. Näyttelytilaan on lavastettu 40–50-luvun olohuone, jossa nähdään perinteisen kodin esineistöä ja tyyliä ja näyttelyä varten on lainattu pukuja mm. Pietarsaaren kaupunginmuseosta ja yksityishenkilöiltä. Mukana on mm. Helli Baltzarin Pietarsaaren kaupunginmuseolle lahjoittama ruutukankainen hame 60-luvulta. Se oli silloin uuden tyylin mukainen, koska aikaisemmin hameissa käytettiin pelkästään samettia.

Esillä on myös valokuvaaja Henrik Schüttin valokuvia mustalaisista ja heidän elinoloistaan. Henrik Schütt kuvasi Suomen mustalaisia Veijo Baltzarin pyynnöstä 70-luvulla. Yhteistyö sai alkunsa, kun Schütt palasi takaisin Suomeen vietettyään lähes kaksi vuotta huippukuvaaja John Kellyn opissa Lontoossa. ”Neljän vuoden opiskelun jälkeen kehtasin kutsua itseni valokuvaajaksi. Mitään töitä ei ollut tiedossa, joten kun Veijo Baltzar heinäkuussa 1970 pyysi minut mukaan kiertämään ja kuvaamaan  lähdin täydellä innolla ja koko sydämellä mukaan ja siitä tuli ikimuistoinen ja fantastinen reissu.” Schütt kertoo. 

Idea näyttelyn tekemiseen syntyi Suomen satavuotisjuhlavuodesta. ”Huomasin ajattelevani kuinka meidän Suomemme on vanha ja siltin niin nuori. Ajattelen, että me olemme olleet Suomessa jo yli viisisataa vuotta. Olemme iskeneet tähän maahan yhteiset juuremme se on rikasta kasvualustaa ja siksi tuntui luontevalta jakaa meidän kulttuurimme kansan iloksi saada nuoret katsomaan yli aikaansa. Kulttuurimme on vanha, viisas ja näkevä siksi, että tapamme katsoa elämää on punottu vanhempiemme viisaisiin neuvoihin ja kunnioittaviin arvoihin” Desiree Baltzar kertoo.

Baltzarin äiti on myös ollut tärkeä inspiraation lähde. ”Äitini kiersi aikoinaan pitkin Suomea pystyttämässä mustalaisnäyttelyitä ja siskoni Birgit ja minä saimme olla mukana rakentamassa niitä. Siinä syntyi yhteenkuuluvaisuuden tunne, että olimme mukana tekemässä jotain sellaista, johon liittyi meidän identiteetti ja meidän kulttuurimme, joka on osa meidän Suomen historiaa” Desiree Baltzar sanoo. 

”Mustalaisnäyttely - Kotiin ja takaisin” osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmistoa ja esillä Kulttuurikeskus Caisassa 19.1.–18.2. ma-pe 9-18, la 11–18. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Kokonaisuuteen sisältyy työpajoja koululaisille, jossa käsitellään mm. mustalaissanastoa ja annetaan tietoa mustalaisten historiasta.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Birgit Baltzar-Tapaninen, Henrik Schüttin ja Caisan kanssa. Tukijoina ovat Kanniston Leipomo, Kim's Tapas, Taike, Vintage Helsinki, Yhteiset Lapsemme ry, KooPérnu, Rusutjärven Hevospalvelu: Petri ja Antti Nykänen.

Kutsuvierasavajaiset 18.1. klo 18
Kulttuurikeskus Caisa, Mikonkatu 17 C, 2 krs. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelut:
Desiree Baltzar,040 5902694,desibaltzar@yahoo.com | Henrik Schütt, 050 5650 663, studio.schutt@clarinet.fi | Cátia Suomalainen Pedrosa, johtaja, Kulttuurikeskus Caisa, 040 754 2303, catia.suomalainenpedrosa@hel.fi

Kuvat

Kuva: Henrik Schütt, 1970
Kuva: Henrik Schütt, 1970
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kulttuurikeskus
Helsingin kulttuurikeskus

HELSINKI

http://www.hel.fi/kulttuuri

Helsingin kaupungin organisaatiorakenne on uudistunut 1.6.2017. Kulttuurikeskuksen tiedotteet löydät jatkossa Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan uutishuoneesta: https://www.sttinfo.fi/uutishuone/helsingin-kaupunki-kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala?publisherId=60579873

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kulttuurikeskus

Klovnien itsenäisyyspäivä avaa kuukauden mittaisen International Clown Festival 2017 -tapahtuman30.3.2017 14:09:40 EESTTiedote

International Clown Festival 2017 on klovneriaa esittelevä ja klovnerian parissa työskenteleviä tahoja yhdistävä tapahtuma, joka järjestetään Helsingissä huhtikuussa 2017. Vuoden 2017 festivaali päättää kolmen vuoden projektin, jonka aikana on koottu klovnimaailman rakennusaineksia; tutkimusta, luovuutta, sosiaalisuutta sekä ilon ja naurun terveystietoa.

Kiinalaista uutta vuotta eli kevätjuhlaa vietetään Helsingissä Keskuskadulla 27.1.17.1.2017 08:00:00 EETTiedote

Lohikäärmeet ja leijonat tanssivat värikkäin lyhdyin koristellulla Keskuskadulla perjantaina 27.1.2017. Talvisessa juhlahumussa ovat mukana Pekingistä saapuvat taidokkaat esiintyjäryhmät sekä kiinalaiset uudenvuoden markkinat herkkukojuineen. Perinteisen kiinalaisen uudenvuoden ohjelman lisäksi tapahtumassa nähdään mm. kiinaksi laulavat muumit, jäänveistotaituruutta sekä kiinalaiseen aineettomaan kulttuuriperintöön kuuluvaa Taipinggu-tanssia, paperileikkausta ja olkitaidetta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme