Kotimainen ikkunainnovaatio luo paremmat edellytykset etätyölle

Jaa

Koronapandemian aikana räjähdysmäisesti lisääntynyt etätyö näkyy myös kodeissa uudenlaisina vaatimuksina. Ikkunavalmistaja Pihla Group Oy:n kehittämä Antennilasi lisää etätyön sujuvuutta tekemällä kodista 5G-valmiin ja mahdollistamalla vakaat ja nopeat yhteydet.

Poikkeustilanteen myötä yleistyneen etätyön vaikutukset heijastuvat rakennusalalle ja taloyhtiöihin. Uudiskohteissa mahdollisuus etätöiden tekemiselle otetaan huomioon jo pohjaratkaisua suunniteltaessa. Taloyhtiöissä puolestaan pohditaan yleisten tilojen hyödyntämistä etätyössä. Etätyön sujuvuuden kannalta merkittävimmässä roolissa ovat kuitenkin edelleen toimivat yhteydet. 5G-verkon yleistyessä mobiiliverkon osuus yhteyksistä tulee kasvamaan entisestään.

Samanaikaisesti rakennusten ulkoseinät, nykyaikaiset energiatehokkaat ikkunat ja tiivis kaupunkirakentaminen vaimentavat signaaleja. Etätyössä ongelmat ilmenevät pätkivinä nettiyhteyksinä ja häiriöinä puhelimen kuuluvuudessa. Juuri tätä haastetta ratkaisemaan syntyi Pihla Groupin uusi Antennilasi.

Suomalaisen huippuosaamisen lopputulos

Pihla Group kehitti Antennilasinsa yhteistyössä kotimaisen antenniteknologian huippuasiantuntijan StealthCase Oy:n kanssa. Innovaatio on merkittävä, sillä vastaavaa teknologiaa ei ole käytössä vielä missään muualla maailmassa.

– Antennilasimme ohjaa sisälle mobiiliverkkojen signaalit ja poistaa datanopeuksia hidastavan julkisivuvaimennuksen. Lasin pinnoitteeseen on työstetty kapea ja lähes näkymätön antennikuvio lähelle ikkunan reunaa, Pihla Group Oy:n markkinointijohtaja Minna Keränen selvittää.

Innovaation taustalla on myös halu lisätä tietoisuutta ja kannustaa niin rakennusliikkeitä, taloyhtiöitä kuin omakotiasujiakin pohtimaan kuuluvuuteen liittyviä kysymyksiä jo ikkunaremonttia suunniteltaessa tai uudiskohteeseen ikkunoita valittaessa.

– Ikkunaa ajatellaan vielä usein vain energiatehokkuuden näkökulmasta, vaikka nykypäivänä valinnassa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota myös esimerkiksi siihen, miten ikkuna vaikuttaa kodin yhteyksiin ja etätöiden sujuvuuteen, Keränen muistuttaa.

Antennilasi on tällä hetkellä saatavilla Pihlan, PihlaPRO:n ja Tiivin ikkunoihin.


Lisätietoja:
Minna Keränen
markkinointijohtaja, Pihla Group Oy
040 563 1270
minna.keranen@pihla.fi

Pihla Antennilasi parantaa ikkunoiden signaalinläpäisyä jopa 10 dB

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Minna Keränen
markkinointijohtaja, Pihla Group Oy
040 563 1270
minna.keranen@pihla.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pihla Group Oy
Tammasaarenkatu 3
00180 Helsinki

http://pihla.fi

Pihla Group Oy Suomen ikkunamarkkinoiden suurin toimija. Pihla Group Oy valmistaa ikkunoita ja ulko-ovia, parveke- ja terassiovia sekä liukulasiseiniä Pihla-, PihlaPRO, Tiivi-, Profin-, Klas1 ja Sydänpuu-tuotemerkeillä. Pihla Group Oy työllistää noin 650 henkilöä, ja sillä on tehtaat Ruovedellä, Haapajärvellä, Kannuksessa, Kuusamossa, Pudasjärvellä ja Joutsassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pihla Group Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme