Dex Viihde Oy

Kotiteollisuuden supervuosi

Jaa
Suomalaisen raskaan rokin konkareilla, lappeenrantalaisella Kotiteollisuudella, on edessään vilkas loppuvuosi. Kahden suuren kiertueen lisäksi yhtye julkaisee uuden studioalbumin. Myös kirjauutuus on odotettavissa syksyllä.
Kotiteollisuus-yhtyeellä on edessään vilkas loppuvuosi. Kuva: Kotiteollisuus
Kotiteollisuus-yhtyeellä on edessään vilkas loppuvuosi. Kuva: Kotiteollisuus

Kotiteollisuuden Maalla, merellä ja Norjassa -kesäkiertue alkaa 2.7.2016, pitäen sisällään keikkoja ympäri Suomen.

Marraskuussa alkaa puolestaan toiveuusintana Joulupipari-kiertue - Joulupipari 2 - jossa Kotiteollisuus esiintyy yhdessä Viikatteen sekä stand up -koomikkojen Niko Kivelän ja Zaanin kanssa. Väliin mahtuu lisäksi muutakin juhlittavaa: Jouni Hynynen julkaisee syyskuussa ensimmäisen romaaninsa, Kadonnutta tavaraa etsimässä (Like Kustannus). Noin kuukautta myöhemmin, 14.10.2016, Kotiteollisuus julkaisee uuden studioalbuminsa, Vieraan vallan aurinko (Universal Music).

"Elämme jännittäviä aikoja", toteaa yhtyeen laulaja-kitaristi Hynynen. "Tässä on vähän kaikenlaista meneillään. Keikat alkaa parin kuukauden tauon jälkeen, levy on valmis odottaen lokakuun julkaisuaan, romaani on loppusuoralla ja sekin ilmestyy syksyllä ja koko kiireinen vuosi pannaan pakettiin Joulupipari 2 -kiertueen tahtiin. Ihan helvetin hyvät tärinät päällä. Ja tällä kertaa en puhu krapulasta."

Maalla, merellä ja Norjassa -kiertueen keikkapäivämäärät ovat (huom. lisäyksiä tulossa):

la 2.7. JALKOSALMENLAVA, Lemi

pe 8.7. OLUSET, Iisalmi

la 9.7. KORPIROCK, Mäntyharju

pe 15.7. PIONEERIFESTIVAALI, Koria    

la 16.7. ILOSAARIROCK, Joensuu

pe 22.7. JOHN SMITH - ROCK FESTIVAL, Laukaa

la 23.7. RIIHIROCK, Pihtipudas

pe 29.7. MERISÄRKKÄ, Kalajoki

la 30.7. SIERAVUOREN LOMAKESKUS, Eura

pe 5.8. NALLEROCK, Kitee

la 6.8. KUMPUROCK, Outokumpu

pe 12.8. SOKOS HOTELLI VANTAA / TULISUUDELMA, Vantaa

pe 12.8. SMUGGLERROK, Lieto

la 13.8. PURUVESI POP, Savonlinna - Kerimäki

la 20.8. ROCK OF IDEA, Lempäälä

la 10.9. RADIO ROCK XX -RISTEILY TALLINK BALTIC QUEEN

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kotiteollisuus-yhtyeellä on edessään vilkas loppuvuosi. Kuva: Kotiteollisuus
Kotiteollisuus-yhtyeellä on edessään vilkas loppuvuosi. Kuva: Kotiteollisuus
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Dex Viihde Oy
Dex Viihde Oy
Putaanportintie 5
44800 Pihtipudas

http://www.dexviihde.fi

Dex Viihde Oy on riippumaton suomalainen ohjelmatoimisto, joka on toiminut vuodesta 1985 alkaen. Yrityksen ”henkisenä kotina” pidetään pientä keskisuomalaista kuntaa, Pihtipudasta. Nykyisin toimipisteitä on seitsemällä eri paikkakunnalla ja yritys työllistää yhteensä kahdeksan henkilöä. Dex Viihde Oy:n omistavat Hannu Korhonen ja Kirsi Myllynen. Kauttamme järjestetään vuosittain yli 1600 esiintymistä ympäri Suomea. Yritys on yksi Suomen suurimmista ohjelmatoimistoista. Yhtiön edustuksessa on noin 80 kotimaisen viihteen huippuartistia. Dex Viihteen tunnettuja artisteja ovat mm. Kotiteollisuus, M.A. Numminen, Mokoma, Hanna Pakarinen, Heikki Silvennoinen, Kauko Röyhkä, Jannika B ja Samae Koskinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Dex Viihde Oy

Semmarit sinkuiksi – maailman ensimmäinen kuorosooloilu29.9.2017 11:23:55 EEST | Tiedote

Suomalaisen pop/rock-kuoromusiikin edelläkävijä, pian 30-vuotisjuhliaan viettävä Seminaarinmäen mieslaulajat tekee valtakunnallisen konserttisali- ja klubikiertueen loppusyksystä. Erikoisuutena kiertueen yhteydessä jokainen kuoron jäsen julkaisee oman singlen. ”Olemme ensimmäinen kuoro koko maailmassa, jonka kaikki jäsenet tekevät yhtä aikaa oman soolojulkaisun. Bändimaailmassa soolourien houkutus on yleisempää, mutta halusimme nyt itsekin kokeilla sinkkuelämää. Sinkut pakataan kuitenkin samaan keikkabussiin, sillä lähdemmehän tietenkin esiintymään yhdessä!” kuoronjohtaja Reima Viitala toteaa.

Francine juhlistaa 30-vuotisuraansa näyttävästi22.9.2017 13:08:37 EEST | Tiedote

Lahtelaisyhtye Francine aloittaa 30-vuotisjuhlakiertueensa lokakuun alussa sekä julkaisee uutta musiikkia. ”Vaikka en niin kauheasti nostalgiasta ja taaksepäin katsomisesta diggaakaan, on mahtavaa lähteä kiertueelle juhlistamaan 30-vuotiasta Francinea. Paljon on nimittäin bändinä tehty ja nähty. Bändejä ja erilaisia musatrendejä on näiden 30 vuoden aikana tullut ja mennyt lukematon määrä, joten pitää kyllä olla ylpeä siitä, että Francine edelleen porskuttaa vahvasti eteenpäin”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo tunnelmistaan kiertueen alla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye