Ensi- ja turvakotien liitto

”Kotona opetettiin, että elämä on kovaa” - Sinä voit muuttaa tarinaa

Jaa

Lapsiperheiden elämäntarinat ovat usein rankkoja. Vauvaperheen arkea varjostaa vauvan univaikeudet tai vanhemman yksinäisyys. Vanhemman jaksaminen ja voimat on venytetty äärimmilleen. Toiselle koti on turvaton ja pelottava. Kaikki erot eivät suju sovussa ja lapset jäävät vanhempien riitojen väliin. Ensi – ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä autettiin viime vuonna 12 865 apua hakevaa. Tänään alkava Sinä voit muuttaa tarinaa -jäsenkampanja kutsuu liittymään jäseneksi ja muistuttaa, että jokainen voi kulkea perheiden rinnalla ja madaltaa kynnystä hakea apua.

Ensi- ja turvakotien liitto on 30 jäsentahon yhteenliittymä. Yhdistyksissämme autettiin vuonna 2018 yhteensä 12 865 eri syistä haavoittavassa elämäntilanteessa elävää ihmistä. Perheiden ja apua hakevien tilanteet ja heidän tarinansa ovat usein vaikeita. Vaikeuksista myös selvitään ja elämä saa uuden suunnan. Jäsenet mahdollistavat apumme vaikeuksien keskellä eläville.

Terhi: ”Ehkä kaikki alkoi purkautua siitä, kun vastasin ensimmäisen kerran kyllä”

”Lapsemme sai terveydenhoitajalle mennessä raivokohtauksen. Tilanteen mentyä ohi terveydenhoitaja katsoi minuun määrätietoisesti ja kysyi, onko lapsi nähnyt kotona väkivaltaa. En enää osannut valehdella, se oli niin suora kysymys. Vastasin, että on.

Tiesin pitkään, että voin pahoin avioliitossamme, mutta en tiennyt mitä tehdä tai millaista apua hakea. Edelleenkään liiton aikaiset ajoittaiset lyömiset tai kuristamiset eivät tunnu pahimmalta väkivallalta. Pahinta oli se psykologinen väkivalta, jolla mieheni sai minut uskomaan, että ansaitsin lyönnit, en kelpaisi kenellekään muulle ja eroamalla tuhoaisin sekä lastemme että vanhempiemme elämän.

Itselleni kaiken keskellä tärkeimpiä hetkiä ovat olleet sellaiset, joissa joku on huomannut minussa hyvää. Kaikki se hyväksyntä mitä olen saanut vaikkapa ensi- ja turvakodin työntekijöiden kohtaamisissa ja vertaisryhmässä on ollut todella parantavaa. Lapsetkin voivat paremmin nyt, kun elämässäni on myös iloa.”

Jonna: ”Kotona opetettiin, että elämä on kovaa”

”Yhtäkkiä olin pienellä paikkakunnalla ilman tukiverkkoja. Mies ei aikonut myöskään tunnustaa isyyttään ja laittoi kaverinsa uhkailemaan minua. Postiluukusta pudotettiin tupakoita, tekstiviesteissä ja puheluissa uhattiin. Ajoitin kaupassakäynnit niin, että en törmäisi heihin. Pelkäsin.

Olin kahdeksannella kuulla raskaana, kun sain viimein asunnon isommasta kaupungista. Mun vanhemmilla oli ehkä omista syistään vaikeuksia ymmärtää mua ja olla mun tukena. Hoidin itse kaikki muuttopakkaamiset ja käytännön järjestelyt. Synnytyssalissa olin kahdestaan kätilön kanssa. Uudessa kodissa sinnittelin vielä liian pitkään yksin vauvan kanssa. Lopulta hain itse apua.

Itse olen onnellinen siitä, että lapseni on nyt nelivuotiaana mainio tapaus. Ensi- ja turvakodin ryhmistä tuli erityisherkälle lapselle tärkeitä. Sieltä sai leikkiseuraa. Varautuneesta lapsesta kasvoi välitön ja sosiaalinen. Itse taas olen saanut ryhmistä voimia arkeen ja uusia ystäviä.”

Lue perheiden tarinat ja miten he saivat apua yhdistyksestä Enska 2/2019:
https://ensijaturvakotienliitto.fi/enska/silloin-paatin-hakea-apua/

 

Sinä voit muuttaa tarinaa – jäseneksi liittyminen on vahva kannanotto

Jäsenyys on vahva kannanotto vaikeuksissa elävien puolesta. Jäsenyys yhdistyksessä kertoo, että perheiden rinnalla kulkee iso taustajoukko, joka tukee, puolustaa, välittää ja antaa toivoa. Paikallisen yhdistyksen jäsenenä pääsee myös vaikuttamaan ja ottaa kantaa yhteiskunnallisesti.

Ensi- ja turvakotien liitto haastaa jäsenkampanjaan mukaan kaikki, jotka haluavat tukea työtämme vauvaperheiden auttajana, mahdollistaa avun perheväkivallan keskellä eläville sekä tukea lapsiperheitä vanhempien erotessa.

Tule mukaan muuttamaan tarinaa ja liity sinua lähellä toimivaan yhdistykseen.

www.muutatarinaa.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Laura Kouri
viestinnän asiantuntija, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 040 709 9498

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ensi- ja turvakotien liitto
Ensi- ja turvakotien liitto
Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI

09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi

Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto

Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ongelma Euroopassa27.11.2019 10:22:53 EETTiedote

Naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta ovat vakavia ongelmia Euroopan unionissa. Helsingissä järjestetyssä konferenssissa arvoitiin perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvää tilannetta sekä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen ihmisoikeussopimuksen, Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa eri maissa. Esille nousi, että edistystä on tapahtunut, mutta toisaalta osassa jäsenmaita mennään takapakkia naisten oikeuksien toteutumisen ja kunnioittamisen suhteen.

Kutsu medialle: Euroopan väkivaltatilannetta arvioidaan Helsingissä21.11.2019 09:28:44 EETTiedote

Naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta ovat vakavia ongelmia Euroopan unionissa. Helsingissä 26.-27.11. järjestettävässä Stop the backlash – Stop domestic violence konferenssissa arvioidaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvää tilannetta, Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa jäsenmaissa ja EU:ssa sekä pohditaan keinoja perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi ja lopettamiseksi. Tapahtuma on osa Suomen EU puheenjohtajuuskauden ohjelmaa.

Mediainfo lähisuhdeväkivallasta selviytymisestä13.11.2019 11:02:16 EETKutsu

Järjestämme medialle infon perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ja avun saannista 19.11. Helsingissä. Julkaisemme tulokset laajasta selviytymiskyselystä, johon tuli yli 600 vastausta väkivaltaa kokeneilta naisilta. Paikalla on kaksi heistä kertomassa omista kokemuksistaan. Kerromme myös, minkälainen tilanne Suomessa on tällä hetkellä, miten apua haetaan ja saadaan sekä miksi me olemme erityisen huolisamme väkivaltaa kokeneista lapsista. Info on ajankohtainen juuri nyt, sillä marraskuun lopussa puhutaan paljon väkivallasta. 25.11. vietetään YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää ja 26.-27.11. Suomessa järjestetään osana EU-puheenjohtajakauden ohjelmaa kansainvälinen seminaari naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja perheväkivallasta Euroopassa.

Vanhempien vaikeat lapsuudenkokemukset periytyvät vauvalle4.11.2019 14:26:30 EETTiedote

Vaikeat lapsuudenkokemukset voi tahtomattaan siirtää omalle vauvalle. Jo odotusaikana pitäisi tunnistaa sellaiset vauvaa odottavat äidit ja isät, joilla on omassa lapsuudenkodissa ollut esimerkiksi mielenterveysongelmia, väkivaltaa tai päihteitä. Oulussa toimivassa ensikodissa on havaittu, että vanhemmat, joilla on vaille jäämisen kokemuksia omassa lapsuudessaan hyötyvät tiiviistä ja pitkäkestoisesta tuesta vanhemmuuden alkumetreillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme