Kotoutumisen haasteista vallitsee yhteisymmärrys valtionhallinnon ja kaupunkien kesken

Kotoutuminen on laajasti nähtynä koko yhteiskuntaa koskettava prosessi, suppeasti määriteltynä työllistymistä

Kotoutuminen ja kotouttaminen ymmärretään sekä valtiolla että kunnissa yhtäältä suppeasti ja toisaalta laajasti. Laajassa näkemyksessä kotoutuminen on koko yhteiskuntaa koskettava kaksisuuntainen ja kokonaisvaltainen prosessi. Suppea näkemys kotoutumisesta ja kotouttamisesta keskittyy sen sijaan maahanmuuttajien mahdollisimman nopeaan työllistymiseen ja sen edellytyksiin.

Suppean kotouttamisen tapauksessa tärkeimmät kotoutumista edistävät toimenpiteet ovat ohjaus ja neuvonta, alkukartoitukset, kotoutumissuunnitelmat ja kotoutumiskoulutus. Nämä tuet ja palvelut ovat vuodesta 2010 lähtien olleet periaatteessa kaikkien maahanmuuttajien saatavilla. Käytännössä ne ovat enimmäkseen yhä kohdistuneet kansainvälistä suojelua saaneille henkilöille ja työttömille työnhakijoille.

Lainsäädännöllä selkeytetty toimijoiden rooleja

Kotouttamislainsäädäntö säätelee valtion ja kuntien työnjakoa ja yhteistoimintaa, ja lain tasolla keskinäinen roolitus ja toimintojen koordinointi vaikuttavatkin selkeiltä. Kunnat tekevät kuitenkin oletettua vähemmän alkukartoituksia ja kotoutumissuunnitelmia. Sen sijaan ainakin pääkaupunkiseudulla kunnat ovat tärkeitä kotoutumiskoulutuksen tarjoajia ja mahdollistajia.

Suomalaista kotouttamisjärjestelmää on viime aikoina kritisoitu koordinoinnin puutteista. Kotoutumisen edistäminen on poikkihallinnollista toimintaa, ja niin valtion kuin kuntienkin tasolla hallinnon eri haarat voivat usein toimia melko itsenäisesti. Valtio voi ohjata kuntia etenkin rahoituksen avulla, mutta rahoituksen riittämättömyys suhteessa tarpeisiin on usein nostettu esille. Suuri osa toiminnoista tapahtuu määräaikaisissa hankkeissa. Toimintojen parempi koordinointi todennäköisesti lisäisi kotoutumista edistävien toimenpiteiden vaikuttavuutta.

Kotouttamisjärjestelmän tarkempi analyysi edellyttää lisää tietoa toimeenpanosta

Kotouttamispolitiikkaa tutkittaessa joudutaan tekemään paljon päätelmiä oletusten perusteella, koska olennaisia tietoja kotouttamisen toimeenpanosta puuttuu niin valtion kuin kuntienkin tapauksessa. Tarvittaisiinkin enemmän tietoa siitä, mitä kotouttamistoimia toteutetaan kenen toimesta, millä tarkoituksella, kenelle ja millä resursseilla. Nykyisellä tiedolla on vaikea muodostaa luotettavaa yksityiskohtaista kokonaiskuvaa kotouttamisjärjestelmästä. Lisäksi vaikuttavuuden arviointi on hyvin hankalaa.

Helsingin kaupunginkanslian tuoreessa työpaperissa on tarkasteltu suomalaista kotouttamispolitiikkaa kansallisen ja paikallisen tason välisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön näkökulmasta. Analyysi on kohdistettu etenkin valtionhallinnon ja Helsingin kaupungin väliseen suhteeseen sekä pääkaupunkiseudun kolmen suurimman kaupungin, Helsingin, Espoon ja Vantaan väliseen suhteeseen.