Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Koulujen lukuvuosi päättyy – Taysin ensihoito, pelastuslaitos ja poliisi mukana juhlissa

Jaa
Lauantaina 1.6. Tampereen Pyynikin ranta ja sen ympäristö on taas täynnä lukuvuotensa päättäneitä koululaisia. Koska juhlia ei varsinaisesti järjestä mikään taho, on juhlinnan turvaamiseksi jo usean vuoden ajan tapahtumaan osallistunut lukuisia vapaaehtoisia. Myös eri viranomaiset ovat myös huomioineet tapahtuman ja osallistuneet vahvistetuin joukoin koululaisten juhlan valvontaan.

Tänä vuonna Pirkanmaan pelastuslaitos ja Taysin ensihoitokeskus tulevat mukaan entistä näkyvämmin. Ensihoito päivystää ensimmäistä kertaa myös paikan päällä Rosendahlin rannassa. Tapahtumassa pilotoidaan pelastajan ja ensihoitajan miehittämä ”tapahtumayksikkö”, mönkijä, joka on varusteltu muun muassa ensihoitovälinein ja alkusammuttimin.

Tavoitteena on toteuttaa matalan kynnyksen ensihoitoyksikkö, jonka etuna on kohteen nopea tavoittaminen hankalakulkuisessa tapahtumassa, ja joka voi tarvittaessa toimia myös pelastusyksikön tukena mahdollisessa onnettomuustilanteessa. Yksikkö päivystää alueella klo18 - 02.

Myös poliisi on näkyvästi paikalla. Poliisista muistutetaan perusasioista:

  • juhli maltilla
  • pidä huolta myös kaverista
  • ilmoita viranomaiselle tai aikuiselle matalalla kynnyksellä epäkohdista ja avun tarvitsijoista
  • jätä ylimääräiset tavarat kotiin, äläkä provosoi tai provosoidu
  • tarvittaessa tukeudu matalalla kynnyksellä viranomaisiin ja muihin auttajiin.

Koululaisten lukuvuoden päättymisjuhlan turvana ovat Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden ammattilaiset, vapaaehtoiset kuntalaiset, seutukunnan nuorisotyön ammattilaiset sekä nuoriso- ja terveysjärjestöjen edustajat, sosiaalipäivystys, Suomen Punainen Risti, Sisä-Suomen Poliisilaitos, Tays sekä Pirkanmaan pelastuslaitos. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Pelastuspäällikkö Matti Isotalo
puh. 0400 200 088, Pirkanmaan pelastuslaitos


Ensihoitopalvelujen päällikkö Anssi Aunola
puh. 045 197 3668, Tays
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye