Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

Koululaisten maskisuosituksesta luovutaan Pohjois-Pohjanmaalla

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tiistaina 12. huhtikuuta.

Pohjois-Pohjanmaan koronaepidemiatilanne on säilynyt huhtikuun puoleen väliin tullessa tasaisena, vaikka koronapotilaiden määrät etenkin perusterveydenhuollon vuodeosastoilla ovat edelleen korkealla tasolla. Oulun yliopistollisessa sairaalassa potilasmäärät ovat säilyneet päivittäisen 15-20 potilaan tuntumassa. Tehohoitoa tarvitsevien potilaiden määrä ei ole noussut.

Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi tiistaisessa kokouksessaan höllennyksestä alueen maskisuositukseen. Uuden suosituksen mukaan maskia ei tarvitse enää käyttää peruskouluissa tai toisen asteen oppilaitoksissa.

Sen sijaan maskin käyttöä suositellaan edelleen julkisissa sisätiloissa liikuttaessa, koronavirustestiin hakeutuessa sekä esimerkiksi joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä maskin käyttöä suositellaan edelleen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kati Ojala, vs. hallintoylilääkäri, PPSHP. Puh. 040 5049 517, kati.ojala@ppshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)
Kajaanintie 50
90220 Oulu

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri PPSHP hallinnoi Oulun yliopistollista sairaalaa. OYS vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista ja lähes 750 000 suomalaisen erityisvaativasta erikoissairaanhoidosta. Toimimme myös Oulaskankaan sairaalassa. Parhaillaan rakennamme kokonaan uutta yliopistollista sairaalaa. Näin hoitoprosessimme ja tilamme vastaavat myös tuleviin 2020- ja 2030-lukujen erikoissairaanhoidon haasteisiin. 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme