Koulupuutarha-aate levisi Suomeen Seminaarinpuistosta – Tervetuloa 140 -vuotisjuhlanäyttelyyn Lähde-kirjastoon 7.6.-27.8.2023

Seminaarinpuisto rakentui Seminaarinmäelle samoihin aikoihin, kun maan ensimmäisen opettajaseminaarin Konstantin Kiseleffin suunnittelemat tiilirakennukset nousivat Seminaarinmäen rinteisiin. Puiston ensimmäisen rakennuskauden työt saatettiin loppuun vuonna 1883.
Rakennuksia ympäröivästä Seminaarinpuistosta muodostui englannista ja saksasta vaikutteensa saanut romanttinen maisemapuutarha ja sitä pidettiin aina 1930-luvulle saakka Jyväskylän kauneimpana puistona.
Opettajaseminaarin oppilaiden mukana Seminaarinpuistossa saadut puutarhanhoidon opit levisivät ympäri Suomen.
Alkuaikojen Seminaarinpuistosta oli komeat näkymät Jyväsjärvelle, puistossa oli puutarhalampi kaarisiltoineen, polveilevia käytäviä ja valtavat marja- ja hedelmätarhat. Puutarhaopetus vahvistui 1890-luvulla, jolloin puutarhanhoito koki muutenkin nousukautta Suomessa.
”Parhaimmillaan koulupuutarhan alueilla Seminaarinmäellä oli yli 1000 marjapensasta, suuret kasvimaat ja tuottava hedelmätarha, joista riitti satoa myytäväksi. Seminaarin kasvihuoneessa kasvatettiin etenkin viherkasveja ja hyödettiin kukkasipuleita kukkaan talvikaudella”, kertoo näyttelyn suunnitellut puutarha-asiantuntija, Jyväskylän yliopiston kasvitieteellisen puutarhan suunnittelija Hanna Keljo Jyväskylän yliopiston tiedemuseosta.
Kulttuuriperintö näkyy yhä Seminaarinmäen kampusalueella
Seminaarinmäen puistoalue toimii yhä edelleen muistomerkkinä suomalaisen koulupuutarha-aatteen historiasta.
Koko Seminaarinmäen alue kuuluu nykyään Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen RKY-rekisteriin. Tuoreimpana tunnustuksena Seminaarinmäki sai myös vuonna 2022 Euroopan komission myöntämän Euroopan kulttuuriperintötunnuksen (EHL) ensimmäisenä kohteena Suomessa ja Pohjoismaissa.
Seminaarinpuiston juhlanäyttelyn ovat koonneet Jyväskylän yliopiston tiedemuseo sekä kasvitieteellinen puutarha. Näyttelyyn voi tutustua myös englanniksi, näyttelyssä on jaossa englanninkielinen näyttelyesite.
Seminaarinpuisto 140 vuotta -juhlanäyttely on Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä (B) Tietoniekka-salissa (1, krs. Seminaarinkatu 15) 7.6.-27.8.2023. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Näyttely on auki Lähde-rakennuksen aukiolojen mukaisesti.
Lisätietoja Jyväskylän yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta löydät puutarhan verkkosivuilta. Sivuilla lisätietoja myös puutarhaan järjestettävistä opastetuista kierroksista ja omatoimikierroksista.
Lisätietoja
Suunnittelija Hanna Keljo, Jyväskylän yliopiston kasvitieteellinen puutarha, hanna.l.keljo@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja HeikkinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 472 1162tanja.s.heikkinen@jyu.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle Suomen Akatemian rahoitus30.5.2023 16:30:41 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt akatemiatutkijan rahoituksen viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle. Rahoituksen tarkoituksena on edistää suomalaisen tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta, sekä parantaa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Rahoituskausi on 01.09.2023 - 31.08.2027. Kaikkiaan BTY-toimikunta osoitti yhteensä lähes 41 miljoonaa euroa 73 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan 91 osahanketta. Noin 18,5 prosenttia hakemuksista sai rahoituksen.
Jaana Kettunen ohjausalan kansainvälisen keskusjärjestön puheenjohtajaksi30.5.2023 15:32:55 EEST | Tiedote
Ohjausalan kansainvälinen keskusjärjestö International Association for Vocational and Educational Guidance (IAEVG) on valinnut FT Jaana Kettusen Jyväskylän yliopistosta hallituksensa puheenjohtajaksi nelivuotiskaudelle 2023–2027. Kettunen on ensimmäinen pohjoismaalainen, joka on valittu kyseiseen tehtävään.
Kuopion koulukunta (1980‒1986) ja sen taide syntyivät suotuisissa olosuhteissa30.5.2023 13:40:22 EEST | Tiedote
FM Anna Vepsä tutki väitöstyössään ns. Kuopion koulukunnan tai Kuopion koulun syntyolosuhteita, kukoistusvuosia ja hiipumista. Tutkimuksessa painottuvat ryhmän taiteen aiheet ja ilmiön käsittely ajan lehdistössä.
Yhteisvanhemmuudessa riittää oppimista – ”Perhepalveluissa voitaisiin tukea tehokkaammin vanhempien yhteistyön muodostumista”30.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Tasa-arvoinen yhteisvanhemmuus on suomalaisessa yhteiskunnassa ideaali, joka ei aina käytännön tasolla toteudu. Tutkimushanke selvitti vanhempien välisen yhteistyön merkitystä Suomessa ja kansainvälisesti. ”Perhepalveluissa voitaisiin tukea tehokkaammin vanhempien yhteistyön muodostumista”, tutkijat vinkkaavat. Se vauhdittaisi perhevapaauudistuksen toteutusta ja tietä tasa-arvoon.
Uusi professori Lotta-Riina Sundberg kehittää viruksista lääkkeitä bakteeri-infektioihin29.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa on aloittanut toukokuun alusta lähtien uusi solu- ja molekyylibiologian professori. Kansainvälisestikin arvostettu filosofian tohtori Lotta-Riina Sundberg on kiinnostunut bakteereiden aiheuttamista infektiotaudeista ja kuinka tauteja voitaisiin parantaa lääkkeettömästi virusten avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme