Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Koulurauha julistetaan Helsingissä

Jaa
Koulurauha alkaneelle lukuvuodelle julistetaan torstaina 24. elokuuta 2017 Kaisaniemen kentällä Helsingissä. Julistuksessa esiintyvät Isac Elliot, Leo-Pekka Tähti ja Aira Samulin, ja tapahtumaan osallistuu 3 000 helsinkiläistä koululaista.

Valtakunnallinen Koulurauhan julistus järjestetään joka vuosi eri paikkakunnalla. Tänä vuonna tapahtumapaikkana on vuosien tauon jälkeen jälleen Helsinki. Lavalla tapahtumassa nähdään laulaja Isac Elliot, vuoden urheilija Leo-Pekka Tähti ja tanssija Aira Samulin. Itse julistuksen eri kielillä, muun muassa stadin slangilla, lukevat helsinkiläiset oppilaat.

Julistuksen jälkeen oppilaat kiertävät Kaisaniemen kentälle pystytettyjä tehtävärasteja Koulurauha-torilla. Toimintapisteillä pääsee testaamaan hyvää yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä edistäviä tehtäviä. Oppilaat muun muassa ratkovat pienryhmissä erilaisia tehtäviä, testaavat pihapelejä ja valmistavat pinssejä. Vanhemmille ja opettajille on järjestetty oma aikuisparkki.

Lukuvuoden 2017–2018 Koulurauha-teema ”Oikeus olla ja unelmoida” kannustaa kouluja oppilaiden oman toiminnan vahvistamiseen hyvän ilmapiirin luomiseksi. Vuosittaisen Koulurauhan julistuksen tavoitteena on tuoda oppilaiden omaa ääntä esiin koulujen kiusaamisen vastaisessa työssä. Koulurauha on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Folkhälsanin, Opetushallituksen, poliisin ja Suomen Vanhempainliiton yhteinen ohjelma. Julistusta voi myös seurata suorana nettilähetyksenä Koulurauhan nettisivuilla.

Koulurauha julistetaan Helsingissä Kaisaniemen kentällä 24. elokuuta 2016 kello 9.30–10.15. Koulurauha-tori on avoinna julistuksen jälkeen kello 12 asti. 

Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan julistusta paikan päälle sekä kiertämään tehtävärasteja yhdessä oppilaiden kanssa. Oppilaiden haastatteluista kiinnostuneiden toivotaan ottavan ennakkoon yhteyttä tiedottaja Eveliina Kutilaan.

 

Lisätietoja: 
Nuorisotyön suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, p. 050 367 2101, eeva-liisa.markkanen(a)mll.fi
Tiedottaja Eveliina Kutila, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, p. 050 580 2394, eveliina.kutila(a)mll.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Toinen linja 17
00530 Helsinki

075 32451http://www.mll.fi

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 73 000 jäsentä, 536 paikallisyhdistystä, 10 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi    

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Barn- och ungdomstelefonen - en trygg plats att öva på olika färdigheter på barnets egna villkor21.3.2024 08:28:25 EET | Tiedote

Mannerheims Barnskyddsförbund erbjuder Barn- och ungdomstelefonen som en trygg och konfidentiell tjänst där barn och unga kan utveckla sociala färdigheter och lösa problem på sina egna villkor, med utrymme för både fantasi och humor. Under år 2023 besvarade Barn- och ungdomstelefonen på 1744 kontakter varav 1421 var telefonsamtal och 323 nätbrev. Kontakterna till nätbrevstjänsten ökade med 29 %.

MLL:n vuosiraportti - Lapset ja nuoret kärsivät aikuisten henkisestä väkivallasta21.3.2024 06:30:00 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimessa, chatissa ja nettikirjepalvelussa sekä Barn- och Ungdomstelefonissa vastattiin yli 20 000 eri-ikäisen lapsen ja nuoren yhteydenottoon. Lähes 20 %:ssa yhteydenottoja puhuttiin mielenterveyden huolista, joiden taustalla vaikuttivat monesti vaikeudet perhesuhteissa sekä kaltoinkohtelun kokemukset. Pelkkä nuorten oireiden hoitoon keskittyvä tuki ei riitä, vaan tukea tarvitsee usein koko perhe.

Joka viides nuori kokee, etteivät vanhemmat välitä heidän netin käytöstään - “Kotona on tärkeää välittää eikä aina vaan kieltää kaikkea”6.2.2024 07:45:00 EET | Tiedote

Netti on nuorille tärkeä kaverisuhteita vahvistava paikka, mutta moni kohtaa siellä myös kiusaamista ja häirintää, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia sekä koukuttavuutta. Nuorista 35 prosenttia haluaisi vähentää netin käyttöä, mutta kokee, ettei pysty. Aikuisilta ja palveluntarjoajilta he odottavat aktiivista roolia, rajaamista ja välittämistä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto selvitti yhteistyössä Elisa Oyj:n kanssa nuorten mediakäyttöä marraskuussa 2023 verkkokyselyllä, johon vastasi yli 3600 nuorta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye