Jyväskylän yliopisto

Koulutuksen tutkimuslaitokselle merkittävä tunnustus Maailman opettajien päivänä

Jaa
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksessa tehty Opettajankoulutuksen vetovoima -selvitys on saanut tämän vuoden OKKA-säätiön tunnustuspalkinnon. Palkinto jaettiin Helsingissä Maailman opettajapäivän juhlassa maanantaina 5.10.2020. Tunnustuspalkinnon vastaanotti tutkimusryhmää johtanut professori Hannu L. T. Heikkinen.
Kuva: Auli Dahlström
Kuva: Auli Dahlström

Nuoret hakeutuvat opettajiksi tehdäkseen maailmasta paremman paikan

Opettajankoulutuksen vetovoima -selvityksessä kartoitettiin tekijöitä, jotka lisäävät ja heikentävät kiinnostusta opettajankoulutukseen. Lisäksi tarkasteltiin tiedotusvälineiden vaikutusta nuorten käsityksiin opettajan työstä. Nuorille tärkein syy hakeutua opettajaksi on, että näin he voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi maailma kehittyy.

Nuorille on tärkeää, että opettajana he voisivat vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen. He haluavat tehdä maailman edes hiukan paremmaksi paikaksi – yhdessä lasten ja nuorten kanssa, professori Heikkinen tiivistää.

Työolojen ongelmat ja koulutusleikkaukset heikentävät mielikuvia

Opettajankoulutuksen vetovoimaa heikentää etenkin mielikuva opettajien heikentyneistä työoloista.

Koulutusleikkaukset nousivat esiin, vaikka tätä käsitettä emme vastaajille edes tarjonneet. Nuorilla on huoli siitä, mihin kaikkeen opettajan pitää venyä, Heikkinen kertoo.

Tutkimuksessa selvitettiin, millä tavalla media vaikuttaa mielikuviin. Iltapäivälehdet välittävät selvityksen mukaan kielteistä käsitystä koulusta. Sitä vastoin sosiaalisesta mediasta lukiolaiset saavat myönteisen kuvan opettajan työstä.

Professori Hannu L. T. Heikkisen johtamassa tutkijaryhmässä olivat mukana Ilona MarkkanenMatti PennanenMatti TaajamoPäivi Tynjälä ja Jukka Utriainen.

Tutkimusmenetelmä saa kiitosta

Yksi tutkimuksen vahvuuksista oli ansiokas menetelmien käyttö. Tutkimuksessa yhdistettiin määrällistä ja laadullista tutkimusta. Ryhmähaastattelut ja verkkokysely integroitiin analyysivaiheessa tiiviiksi kokonaisuudeksi. Tällaista lähestymistapaa kutsutaan monimenetelmälliseksi  englanniksi ”mixed methods design”.

Selvitykseen osallistui yli 6 300 lukiolaista. Lisäksi tarkasteltiin noin 1500 opettajankouluttajan, opettajaksi opiskelevan ja opinto-ohjaajan näkemyksiä opettajan työstä ja opettajankoulutuksesta.

OKKA-OAJ 40-vuotisjuhlarahasto on perustettu vuonna 2013 ja sen tarkoituksena on lisätä opetus- ja kasvatusalan tunnettuutta sekä kannustaa ja palkita ansioituneita opetus- ja kasvatusalan toimijoita. Rahastosta on myönnetty tunnustuspalkintoja ja apurahoja ansioituneille opetus- ja kasvatusalan toimijoille vuodesta 2015 lähtien. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa.

Lue OAJ-uutinen »

Tutustu Opettajankoulutuksen vetovoima -selvitykseen »

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Hannu L.T. Heikkinen, Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, puh. 050 342 1346, s-posti: hannu.l.t.heikkinen@jyu.fi

Kuvat

Kuva: Auli Dahlström
Kuva: Auli Dahlström
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kvanttipäivässä pääsi testaamaan kvanttitietokoneen simulaattoria - tutkijan mukaan kvanttiteknologiaa on 10 vuoden päästä käytössä monessa paikassa19.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistossa juhlistettiin kansainvälistä kvanttipäivää 12.4. Resonate-tapahtumassa, jossa oli mahdollista tutustua kvanttiteknologian tutkimukseen, testata kvanttitietokoneen simulaattoria ja pelata kvanttifysiikkaa hyödyntäviä pelejä. Informaatioteknologian tiedekunnan professori Teiko Heinosaaren mukaan kvanttiteknologian sovelluksia tullaan näkemään käytössä usealla eri alalla luultavasti seuraavan 10 vuoden aikana.

Paikallaanolo kuormittaa nuoren sydäntä - Reippaalla ja rasittavalla liikunnalla ehkäistään sydänsairauksia15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye