Suomen Vuokranantajat ry

Kouvola jäi vuokranantajien vertailussa viimeiseksi – väestön väheneminen aiheuttaa asuntojen arvon laskua

Jaa
Kouvola jäi viimeiseksi vuokranantajien kaupunkivertailussa. Vuokratuotto kuitenkin on hyvällä tasolla ja vuokralaisia löytyy, mutta asuntojen arvot ovat laskussa. Yleisesti vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän loppuvuoden aikana rokotusten edetessä ja kaupunkien avautuessa.

Suomen Vuokranantajien vuoden 2021 kaupunkirankingin perusteella asuntosijoittajan näkökulmasta houkuttelevimmat kaupungit ovat Tampere, Turku ja Vantaa. Viimeiselle sijalle jäi Kouvola yhteensä 27 vertaillusta kaupungista. Eteläinen naapuri Kotka sijoittui vertailussa keskikastiin kahdeksanneksitoista.

Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin ennusteisiin asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin.

Väestönkasvussa ja vuokrakehityksessä Kouvola sijoittuu häntäpäähän, vaikka vuokratuotot ovat jopa Suomen kolmanneksitoista korkeimmat suhteellisten huokeiden asuntojen vuoksi. Esimerkiksi yksiöiden ennustettu bruttovuokratuotto on korkea, 6,3 %, mutta yksiöiden arvon ennustetaan laskevan jopa 2,9 % vuodessa. Kouvolassa myös vuokralla asuvien osuus väestöstä on poikkeuksellisen pieni, mikä tekee vuokramarkkinoista jäykemmät.

Kouvolan suurin haaste näyttää olevan väestön väheneminen. Väkiluku on laskenut yli viidellä prosentilla vuodesta 2015. Kaupunkipäättäjätkin saavat valjut arvosanat alueen elinvoiman kehittämisestä vuokranantajien barometrissä.

”Jos Kouvola onnistuisi kääntämään väestökehityksen, tilanne paranisi nopeastikin. Kouvolassa löytyy nytkin vuokralaisia. Keskimäärin Vuokraoven tilastojen mukaan vuokralainen yksiöön on löytynyt noin kuukaudessa. Tässä suhteessa Kouvola lyö esimerkiksi Kotkan, jossa on suurta tahmeutta löytää vuokralainen erityisesti keväisin,” selostaa Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö Ville Valkonen.

Vapaarahoitteiset vuokrat nousivat Kouvolassa tammi-maaliskuussa 0,5 prosenttia vuodentakaisesta. Vuodesta 2015 vuokrat ovat nousseet 5,6 %, mikä on paljon maltillisempaa kuin suurissa kasvukeskuksissa. Esimerkiksi Helsingissä vuokrat ovat nousseet 8,2 % ja Turussa jopa 9,4 % vuodesta 2015. Yleisesti Kouvolan vuokratasoa voidaan pitää hyvin edullisena.

Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän koronan jäljiltä

Korona ei Suomen Vuokranantajien kyselyiden perusteella ole lisännyt häiriöitä vuokranmaksussa, mutta vuokralaisen löytymisen on ilmoitettu vaikeutuneen alkuvuonna koko maassa.

”Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän loppuvuoden aikana rokotusten edetessä ja kaupunkien avautuessa”, Valkonen arvioi.

”Heinä-elokuu on vuokramarkkinoiden kuumin sesonki. Vaikka alkuvuosi on ollut vuokralaisen markkinat, loppukesästä varsinkin yksiöt liikkuvat todennäköisesti nopeasti. Siksi opiskelu- tai työpaikan varmistuttua kannattaa nopeasti käynnistää asunnon etsintä”, kertoo liiketoimintapäällikkö Henrik Laakkonen Vuokraovi.comilta.

Median edustajana voit saada kaupunkikohtaiset tiedot yhteiskuntasuhdepäällikkö Ville Valkoselta, ville.valkonen@vuokranantajat.fi, p. 0445672201. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 25 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Tuoreissa vuokratilastoissa näkyy vahvasti pääkaupunkiseudun ylitarjonta, samalla muussa maassa vuokrat nousevat huomattavasti enemmän18.4.2024 08:59:17 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuodentakaisesta koko maassa 1,4 prosenttia. Vuokrien vuosimuutos oli pääkaupunkiseudulla maltillisesti positiivinen (0,4 %) jatkaen eron tekemistä muuhun Suomeen (+2,1 %). Pääkaupunkiseudulla ainoastaan kolmioiden vuokrat nousivat, mutta muutoin muun maan vuokrakehitys jättää pääkaupunkiseudun yhä vahvemmin taakseen, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye