Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kouvola, Oulu ja Vihti ovat Suomen liikkuvin kunta -kisan finalistit

Jaa

Suomen liikkuvin kunta -kilpailun finaaliin valittiin Kouvola, Oulu ja Vihti. Finalistit julkistettiin tänään Urheilugaalan ehdokasjulkistustilaisuudessa Töölön kisahallissa Helsingissä.

Kuntaliiton, Urheilugaalan ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteistyössä järjestämässä kilpailussa etsitään tänä vuonna kuntaa, joka on onnistunut liikunnan avulla vahvistamaan paikkakuntansa elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä.

- Hakemukset osoittivat, että kunnissa tehdään erittäin hyvää ja tärkeää työtä kuntalaisten liikuntamahdollisuuksien edistämisessä. Hyvin toteutetut liikuntapalvelut vahvistavat kunnan vetovoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä, ja tästä saimme kilpailussa hienoja esimerkkejä, kertoo Kuntaliiton liikunta- ja nuorisoasioiden erityisasiantuntija Teemu Japisson.

Voittaja julkistetaan Urheilugaalassa

Suomen liikkuvimman kunnan titteliä tavoitteli tänä vuonna 73 kuntaa, joista Kuntaliiton asiantuntijaraati valitsi kolme finalistia. Valitsijaraadin mukaan finalistikunnat ovat onnistuneet hyödyntämään liikuntaa vetovoimatekijänä ja yhteisöllisyyden rakentajana. Lisäksi valittujen kuntien toiminnassa nousivat esiin harrastamisen helppous ja edullisuus, jotka vaikuttavat kuntalaisten hyvinvointiaktiivisuuteen.

-Tehtävä oli haastava, sillä jokaisella osallistujalla oli omat vahvuutensa ja kilpailun taso oli erittäin kova. Finaaliin valituissa kunnissa liikunnallisen elämäntavan ja hyvinvoinnin edistäminen oli nostettu strategiatasolle ja tulokset oli hakemuksissa tuotu esiin käytännön esimerkkien avulla, Japisson sanoo.

Kilpailun voittajan valinnasta vastaa Suomen Urheilugaalan suuri raati ja valinta julkistetaan Urheilugaalassa 17.1.2019.

Lisätietoja:

Teemu Japisson, liikunta- ja nuorisoasioiden erityisasiantuntija, Kuntaliitto
p. 040 087 8949

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme