Osuuskunta KPY

KPY vähemmistöomistajaksi Osuma Henkilöstöpalveluihin

Jaa
Kuopiolainen Osuma Henkilöstöpalvelut Oy on kasvanut kuudessa vuodessa yli 12 miljoonaa euroa vaihtavaksi henkilöstöalan arvostetuksi kumppaniksi. KPY:n omistuksen tuella yhtiö tähtää entistä vahvempaan kasvuun. KPY tulee yhtiön vähemmistöomistajaksi vajaan 30 prosentin omistajuudella. Tähtäimessä on pitkäaikainen kumppanuus ilman ennakkoon määritettyä exit-tavoitetta. KPY tuo Osumalle verkostoja, osaamista ja pääomia kasvun tueksi.
Kuopiolaisen KPY:n ensimmäinen Momentum-strategian mukainen vähemmistöomistuskohde on Osuma Henkilöstöpalvelut Oy. Osuman toimitusjohtaja Ville Auvisen mukaan omistajakumppanuus KPY:n kanssa vauhdittaa yhtiön kasvua ja tuo sille lisää uskottavuutta. Vas. KPY:n sijoitusjohtaja Kirsi Huusko, Osuman toimitusjohtaja Ville Auvinen ja KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen.
Kuopiolaisen KPY:n ensimmäinen Momentum-strategian mukainen vähemmistöomistuskohde on Osuma Henkilöstöpalvelut Oy. Osuman toimitusjohtaja Ville Auvisen mukaan omistajakumppanuus KPY:n kanssa vauhdittaa yhtiön kasvua ja tuo sille lisää uskottavuutta. Vas. KPY:n sijoitusjohtaja Kirsi Huusko, Osuman toimitusjohtaja Ville Auvinen ja KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen.

KPY vähemmistöomistajaksi Osuma Henkilöstöpalveluihin

Kuopiolainen Osuma Henkilöstöpalvelut Oy on kasvanut kuudessa vuodessa yli 12 miljoonaa euroa vaihtavaksi henkilöstöalan arvostetuksi kumppaniksi. KPY:n omistuksen tuella yhtiö tähtää entistä vahvempaan kasvuun.

KPY tulee yhtiön vähemmistöomistajaksi vajaan 30 prosentin omistajuudella. Tähtäimessä on pitkäaikainen kumppanuus ilman ennakkoon määritettyä exit-tavoitetta. KPY tuo Osumalle verkostoja, osaamista ja pääomia kasvun tueksi.

Osuma on KPY:n ensimmäinen Momentum-strategian mukainen vähemmistöomistus.


”KPY:n tavoitteena on edistää kotimaista, kasvollista omistajuutta pitkäjänteisesti. Osuma sopii erinomaisesti strategiaamme. Kyseessä on toimintansa vakiinnuttanut, kannattava kasvuyritys, jonka omistajat ovat sitoutuneita yrityksensä kehittämiseen. Myös arvopohjat sopivat yhteen: aivan kuten KPY, myös Osuma haluaa mahdollistaa elinvoimaisuutta ja yritysten kasvua”, KPY-konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen kommentoi.

Osuma Henkilöstöpalvelut varmistavat asiakasyrityksilleen henkilöstön saatavuuden henkilöstövuokrauksen ja suorarekrytoinnin kautta. Asiakkaat toimivat laajasti eri toimialoilla esimerkiksi rakennus- ja teknologiateollisuudessa sekä ravintola-alalla. Osuma välittää osaajia myös asiantuntijatehtäviin.

”Vastuullisuudella, avoimuudella ja ketteryydellä olemme voittaneet merkittäviä asiakkuuksia. Tähtäämme siihen, että meidän kauttamme työskentelevät osaajat ovat mahdollisimman tasavertaisia asiakasyrityksen omien työntekijöiden kanssa. Jos työntekijä siirtyy meidän palkkalistoiltamme asiakkaan työntekijäksi, se on meille paras mahdollinen onnistuminen. Tämä ei ole ihan tyypillinen ajattelutapa alallamme, mutta se on luonut luottamusta ja vahvistanut myös työntekijöidemme tyytyväisyyttä”, Osuma Henkilöstöpalveluiden perustaja, toimitusjohtaja Ville Auvinen kertoo. Hän jatkaa edelleen yhtiön pääomistajana.

Osuma työllistää kuukausittain noin 750 henkilöä.

Osuma vastaa osaajien saatavuuteen

Osuman tavoitteena on tuplata liikevaihtonsa vuoteen 2025 mennessä kannattavuus säilyttäen. Tähtäimessä on yhä vahvempi jalansija markkinoista eri puolilla Suomea. Kasvu edellyttää muun muassa digitaalisten prosessien kehittämistä sekä aiempaa vahvempaa painopistettä asiantuntijatyötä tekeviin. Tähän luo hyvän pohjan osaajapooli Pondi, jonka puitteissa KPY ja Osuma ovat tehneet jo aiemmin tiivistä yhteistyötä.

Puolitoista vuotta sitten yhteistyössä lanseerattu Pondi yhdistää opiskelijat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa työnantajiin ja helpottaa siten sekä opiskelijoiden työllistymistä että osaajien saatavuutta kasvuyrityksille. Ensimmäisen toimintavuoden aikana Pondin kautta työllistyi yli sata osaajaa.

”Osaajien saatavuus on nopeasti noussut jopa kriittiseksi kasvua rajoittavaksi haasteeksi eri alojen yritykselle. Tarvetta markkinoilla siis on ja Osumalla on vahvat näytöt siitä, että se on saavuttanut asiakkaidensa luottamuksen ja kykenee auttamaan heitä löytämään oikeat osaajat. Lisäksi näemme, että tulevaisuudessa asiantuntijatyötä tullaan tekemään entistä enemmän yrittäjämäisesti, jolloin henkilöstövuokraus voi olla monen asiantuntijan kannalta turvallinen ja helppo ratkaisu työllistymiseen”, KPY:n sijoitusjohtaja Kirsi Huusko toteaa.

KPY arvioi Osumalla olevan merkittävää kasvu- ja arvonnousupotentiaalia. ”Sen ohella sijoitus Osumaan tuo lisäarvoa myös omistamamme KPY Novapoliksen liiketoimintaan. Osuma voi tukea Novapoliksen asiakasyrityksiä niiden kasvussa”, Lehikoinen jatkaa viitaten KPY:n omistamaan Kuopion toimitilojen markkinajohtajaan KPY Novapolikseen Kuopion Savilahdessa.

”Omistajakumppanuus KPY:n kanssa vauhdittaa kasvuamme ja tuo meille lisää uskottavuutta. Haluamme olla luotettava kumppani yrityksille eri puolilla maata sekä tarjota joustavan ja ketterän ratkaisun erilaisten osaajien saatavuuteen”, Auvinen päättää.

Lisätietoa:
Kirsi Huusko, KPY-konsernin sijoitusjohtaja
kirsi.huusko@kpy.fi, 040 355 6629

Ville Auvinen, Osuma Henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja
ville.auvinen@ohp.fi, 044 733 1080

Anssi Lehikoinen, KPY-konsernin toimitusjohtaja
anssi.lehikoinen@kpy.fi, 050 328 2648

 

KPY-konserni lyhyesti

Olemme elinvoiman ja liike-elämän kiihdyttäjä. Rakennamme omistaja-arvoa kehittämällä ja kasvattamalla omistusyhtiöitämme yhdessä muiden omistajien kanssa. Visiossamme ympärillämme toimii liike-elämän ekosysteemi, joka on yksi Suomen tunnetuimmista menestyjien kasvuympäristöistä. Olemme lähes 140-vuotias, omistusyhtiöidemme kehittämiseen vahvasti sitoutunut monialakonserni, jonka vuosittainen liikevaihto ylittää 300 miljoonaa euroa. Ydintoimintomme jakautuvat kahteen toisiaan tukevaan strategiaan, KPY Momentum -strategiaan ja KPY Nova - strategiaan, joilla molemmilla on vahva keskinäinen synergia liike-elämänvoiman vauhdittajana. Molemmat luovat omalla toiminnallaan lisäarvoa toisilleen.

KPY Momentum -strategiassa olemme sitoutuneita nykyisten omistusyhtiöidemme jatkuvaan kehittämiseen. Osana strategiaa avaudumme lisäksi kasvu- ja arvoyhtiöiden vähemmistöomistajaksi. Tavoitteenamme on sijoittaa lähivuosina muun muassa perhe- tai yrittäjätaustaisiin, jo liiketoiminnan alkuvaiheen ohittaneisiin yhtiöihin, joilla on uskottava näkymä kasvulle ja omistaja-arvon kehittymiselle.

KPY Nova -strategiassa keskitymme ekosysteemien rakentamiseen erityisesti yhteisöllisessä ja joustavassa työ- ja opiskeluympäristö KPY Novapoliksessa. Tavoitteenamme on luoda Novapoliksesta modernin työpäiväkokemuksen edelläkävijä ja yhteisö, johon osaajat haluavat liittyä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi investoimme merkittävästi hybridityön mahdollistaviin työympäristöihin ja palveluihin.

KPY – liike-elämänvoimaa

Osuma on oikea osaaja

Osuma Henkilöstöpalvelut uudistaa henkilöstövuokrausalaa kohti osaajaa arvostavampaa toimintaa. Yrityksessä kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että työtä tarjoava yritys sekä osaaja olisivat toisilleen juuri oikea osuma. Siksi Osuman palveluita käyttävät tottuneesti myös monet osaamisintensiivisten ja asiantuntija-alojen yritykset. Osuma työllistää kuukausittain n. 750 ammattilaista. Perustamisvuodestaan 2016 lähtien yritys on kasvanut jatkuvasti ja on nykyään Itä-Suomessa alan suurimpia toimijoita. Osuma palvelee monia eri ammattialoja ja kaiken kokoisia yrityksiä ympäri Suomen.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuopiolaisen KPY:n ensimmäinen Momentum-strategian mukainen vähemmistöomistuskohde on Osuma Henkilöstöpalvelut Oy. Osuman toimitusjohtaja Ville Auvisen mukaan omistajakumppanuus KPY:n kanssa vauhdittaa yhtiön kasvua ja tuo sille lisää uskottavuutta. Vas. KPY:n sijoitusjohtaja Kirsi Huusko, Osuman toimitusjohtaja Ville Auvinen ja KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen.
Kuopiolaisen KPY:n ensimmäinen Momentum-strategian mukainen vähemmistöomistuskohde on Osuma Henkilöstöpalvelut Oy. Osuman toimitusjohtaja Ville Auvisen mukaan omistajakumppanuus KPY:n kanssa vauhdittaa yhtiön kasvua ja tuo sille lisää uskottavuutta. Vas. KPY:n sijoitusjohtaja Kirsi Huusko, Osuman toimitusjohtaja Ville Auvinen ja KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskunta KPY
Osuuskunta KPY
Viestikatu 7 A
70600 KUOPIO

Vaihde 017 369 7800http://www.kpy.fi

140-vuotias KPY on arvopohjainen osuuskunta, jonka omistaa Osuuskunta KPY:n osuudenomistajien muodostama yhteisö.

Haluamme luoda elinvoimaa omaa toimintaamme laajemmin sijoittamalla arvopohjaamme sopiviin, toimintansa käynnistys- ja alkuvaiheen ohittaneisiin kannattavan kasvun yhtiöihin sekä kehittämällä modernia työpäiväkokemusta edistäviä toimitilakiinteistöjämme ja palveluitamme.

Visionamme vuoteen 2026 on olla liike-elämän ekosysteemi, joka on yksi Suomen arvostetuimmista menestyjien kasvuympäristöistä. Tätä visiota toteutamme sekä omistamalla aiempaa monipuolisemmin kiinnostavia yhtiöitä (KPY Momentum -strategia) että luomalla ekosysteemejä ja yhteisöjä, jotka houkuttelevat osaajia ja luovat edellytyksiä yritysten kasvulle (KPY Nova -strategia). Katsomme, että Momentum ja Nova -strategialinjamme täydentävät ja tukevat luontevasti toinen toisiaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta KPY

KPY-konsernin liiketulos parantui merkittävästi edellisestä vuodesta9.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

KPY-konsernin tilikauden 2023 operatiivinen tulos kehittyi myönteisesti. Konsernin liikevaihto, käyttökate ja liiketulos vahvistuivat edellisvuoteen verrattuna. Tytäryhtiöistä Novapolis ylsi erinomaiseen tulokseen liiketoimintaa kasvattaen ja kannattavuuttaan edelleen vahvistaen. Konsernin painopiste on ollut Novapoliksen aktiivisen kehittämisen ja tuloksen lisäksi Voimatelin ja Enfon kannattavuuden parantamisessa. Strategian mukainen työ kannattavuuden vahvistamiseksi jatkuu.

Osuma Henkilöstöpalvelut nousi henkilöstöalan suurimpien joukkoon21.3.2024 08:51:42 EET | Tiedote

Kuopiossa sijaitseva Osuma Henkilöstöpalvelut on noussut henkilöstöalan 20 suurimman yrityksen joukkoon, sijoittuen suoraan listauksen 17. sijalle. Henkilöstöalan liikevaihdon kehitystä seuraava lista julkaistaan Henkilöstöala Hela ry:n toimesta. Osuman sijoituksen myötä listalla on pitkästä aikaa toimija Itä-Suomesta. Useimmat listalla olevista yrityksistä ovat päätoimipaikaltaan Helsingissä tai Tampereella.

Märit Sareyko Epicalin uudeksi toimitusjohtajaksi20.3.2024 10:16:16 EET | Tiedote

Pohjoismaissa toimiva datakonsultointiyritys Epical saa uuden toimitusjohtajan, kun muun muassa Valtech Nordicsin toimitusjohtajana toiminut ja Stora Enson CIO:n tehtävää aiemmin hoitanut ruotsalainen Märit Sareyko aloittaa uudessa toimessa 1. huhtikuuta. Hän korvaa tehtävää aiemmin hoitaneen Mikko Valorinnan. Sareyko tuo Epicaliin osaamista muutosjohtamisesta ja syvällistä ymmärrystä pohjoismaisesta IT-markkinasta. Hän lähtee kehittämään yrityksen tuottavuutta sekä ylläpitämään Epicalin erinomaista asiakastyytyväisyyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye