Kreate Group Oyj

Kreaten tytäryhtiö voittanut merkittävän urakan Ruotsissa – vahvistaa strategista kasvusuunnitelmaa

Jaa
Kreate osti syyskuussa vaativaan maanalaiseen infrarakentamiseen erikoistuneen BBEAB-yhtiön, jonka integraatio Kreate-konserniin on sujunut suunnitelmien mukaisesti. Joulukuun 20. päivä allekirjoitettu kahdeksan miljoonan euron arvoinen sopimus vahvistaa Kreate Sverigen tilauskantaa merkittävästi ja lisää Ruotsin liiketoiminnan kasvunäkymiä vuodelle 2023.
Bohusbanan on Göteborgin ja Uddevallan välinen sähköistetty yksiraiteinen rata, jossa kulkee sekä tavara- että henkilöliikennettä. Kreaten Ruotsin tytäryhtiön urakkaan kuuluu erityisesti Stenungsindin ja Uddevallan välissä sijaitsevat 10 kalliotunnelia ja niiden avoleikkaukset.
Bohusbanan on Göteborgin ja Uddevallan välinen sähköistetty yksiraiteinen rata, jossa kulkee sekä tavara- että henkilöliikennettä. Kreaten Ruotsin tytäryhtiön urakkaan kuuluu erityisesti Stenungsindin ja Uddevallan välissä sijaitsevat 10 kalliotunnelia ja niiden avoleikkaukset.

Kreate on hakenut kasvua strategiansa mukaisesti keskittymällä kasvaviin erikoisosaamista vaativiin markkinasegmentteihin sekä vahvistamalla asiakkuuksiaan ja tarjoomaansa. Yhtenä strategisena keihäänkärkenä on ollut myös laajentaa ja täydentää osaamista kannattavilla yritysostoilla. Syyskuussa toteutuneen yritysoston myötä Kreaten erityisosaaminen vaativassa kallio- ja betonirakentamisessa vahvistui Ruotsissa merkittävästi.

– Nyt voitettu hanke on yksi hyvä osoitus siitä, että olemme saaneet Kreaten toiminnan Ruotsissa hyvään vauhtiin. Olemme yhdistäneet toimintatapojamme ja prosessejamme, tiivistäneet yhteistyötä, lähteneet kasvattamaan Kreaten tunnettuutta Ruotsissa sekä etsimään vaativaan infrarakentamiseen sopivia kohteita, joissa henkilöstöllämme on myös mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä, tiivistää Kreate Groupin toimitusjohtaja Timo Vikström.

Vaativaa tunnelirakentamista Göteborgin ja Uddevallan välillä

Kreate Sverigen voittama hanke on alihankintaurakka merkittävästä Bohusbanan tunnelin korjausurakasta, jossa kunnostetaan Bohusbanan 10 tunnelia kesän 2023 aikana. Bohusbanan on Göteborgin ja Uddevallan välinen sähköistetty yksiraiteinen rata, jossa kulkee sekä tavara- että henkilöliikennettä.

Kreate Sverige on solminut sopimuksen Eiffage Rail AB:n kanssa, joka toimii pääurakoitsijana Ruotsin paikallisen liikenneviraston Trafikverketin hankkeessa. Laajassa urakassa rataosuudelta puretaan kaikki vanhat tunnelirakenteet pois ja rakennetaan uudet tilalle.

– Remontoitava osuus on Stenungsindista Uddevallaan ja erityisesti niiden välissä sijaitsevat 10 kalliotunnelia ja niiden avoleikkaukset. Kreaten tehtävänä hankkeessa on toteuttaa radan suojaukset, betonin purkutyöt, pultitukset, ruiskubetonisalaojat sekä erityistä osaamista vaativat paikallavaletut tunnelin suuaukkorakenteet, joita on 13, valottaa Kreate Sverigen kalliorakentamisen liiketoimintajohtaja Veli Taatila.

Hankkeen haastavuutta lisää samojen työvaiheiden toteuttaminen samanaikaisesti eri kohdissa ja toteutuksen tiivis aikataulu.

– Aikaikkuna töiden tekemiselle on lyhyt, joten teemme samoja työvaiheita useissa eri kohteissa samaan aikaan. Meillä on vahva kokemus vastaavista projekteista, ja tehokkaalla resurssoinnilla ja aikataulutuksella onnistumme tiukassakin aikataulussa, Taatila kuvailee.

Noin kahdeksan miljoonan urakka on Kreate Sverigelle merkittävä, kun peilaa 31.8.2022 päättyneen tilikauden 12 miljoonan euron liikevaihtoon. Mittavan urakan on määrä valmistua lokakuussa 2023.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Bohusbanan on Göteborgin ja Uddevallan välinen sähköistetty yksiraiteinen rata, jossa kulkee sekä tavara- että henkilöliikennettä. Kreaten Ruotsin tytäryhtiön urakkaan kuuluu erityisesti Stenungsindin ja Uddevallan välissä sijaitsevat 10 kalliotunnelia ja niiden avoleikkaukset.
Bohusbanan on Göteborgin ja Uddevallan välinen sähköistetty yksiraiteinen rata, jossa kulkee sekä tavara- että henkilöliikennettä. Kreaten Ruotsin tytäryhtiön urakkaan kuuluu erityisesti Stenungsindin ja Uddevallan välissä sijaitsevat 10 kalliotunnelia ja niiden avoleikkaukset.
Lataa
Kreate Sverige korjaa urakassa muun muassa 13 paikallavalettua suuaukkorakennetta 10 tunnelissa.
Kreate Sverige korjaa urakassa muun muassa 13 paikallavalettua suuaukkorakennetta 10 tunnelissa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kreate Group Oyj
Kreate Group Oyj
Haarakaari 42
04360 Tuusula

https://kreate.fi/

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 238 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj

Kreate Sverigelle merkittävä tunnelin sisustusurakka – yhtiön asema vaativien kallio- ja betonirakenteiden toteuttajana Ruotsissa vahvistuu12.4.2024 08:15:00 EEST | Tiedote

Kreate Sverige AB on allekirjoittanut norjalaisen AF Anläggning AB:n kanssa reilun 6 miljoonan euron arvoisen sopimuksen, johon kuuluu Tukholman ohitustien Lovön urakan kahden ramppitunnelin sisäverhousrakenteiden toteuttaminen. Lisäksi sopimukseen sisältyy noin 7 miljoonan euron optio kahden muun ramppitunnelin rakentamisesta.

Satamalaitoksen alue muuttuu vähäpäästöisesti Helsingin uudeksi asuinalueeksi – Kreate rakentaa hiilineutraalisti maalla ja meressä4.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Kreate toteuttaa Nihdin urakassa maa- ja vesirakentamisen töitä osana Helsingin uuden asuinalueen rakentamista. Hanke etenee infrarakentamisen ympäristörasituksia keventäen: urakassa hyödynnetään sekä vähähiilistä betonia että työmaalla syntyvää purkubetonia, käytetään uusiutuvaa energiaa ja jätteistä valmistettua dieseliä sekä vähennetään pakokaasupäästöjä. Pelkästään vähähiilibetonin ansiosta puolitoista vuotta kestävällä hankkeella syntyy päästösäästöä jopa 200 000 CO₂-kiloa.

Kreate asentaa salaojamatot Korsvägenin rautatieasemalle Göteborgissa – yhtiön Ruotsin liiketoiminta kehittyy suotuisasti1.3.2024 09:30:31 EET | Tiedote

Kreate Sverige AB on solminut aiesopimuksen salaojamattojen asentamisesta West Link Contractors -työyhteenliittymän kanssa. Urakassa Kreate asentaa 20 000 neliömetriä salaojamattoa Korsvägenin rakenteilla olevalle rautatieasemalle ja sen tunneleihin Göteborgissa Ruotsissa. Sopimuksen arvo on noin 20 miljoonaa ruotsin kruunua eli noin 1,8 miljoonaa euroa. Inframarkkina on Ruotsissa hyvässä nosteessa, vaikka kokonaisuudessaan rakentamisen trendi on laskeva.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye