Jyväskylän yliopisto

Kriisit, kestävä kehitys ja sukututkimus – Tunnetut tieteentekijät mukana Tieteen päivillä Jyväskylässä

Jaa

Suomen suurin ja kaikille avoin tiedetapahtuma Tieteen päivät saapuu Jyväskylään 11.-14. tammikuuta 2023. Päivillä keskustellaan yhteiskunnan ajankohtaisista kriiseistä sekä planetaarisesta hyvinvoinnista. Tietokirjaillassa opettaja, tietokirjailija Ira Vihreälehto kertoo sukututkimuksen keinoista ja oman isoisänsä etsimisestä. Lämpimästi tervetuloa!

Monenlaiset ja yhtäaikaiset kriisit tuntuvat parhaillaan yhteiskunnassa. Tieteen päivien tiedeillassa 11.1. käsittelyyn nousevat historian kriisit, sota, ruokaturva, informaatiosota ja vihapuhe ja maahanmuutto.

Historian apulaisprofessori Antero Holmila nostaa 1970-luvun energiakriisin merkittävimmäksi kriisin aiheuttamaksi murrokseksi toisen maailmansodan jälkeen. Hän etsii historian kriiseistä oppeja tulevien välttämiseen.

Työelämäprofessori, tiedustelueversti (evp) Martti J. Karin aiheena on informaatiosota ja kansallinen turvallisuuden. Kari sanoo, että Suomen on järjestelmällisesti kohennettava kognitiivista turvallisuutta. Tähän vaadittavista toimista hän kertoo tiedeillassa.

Yliopistonopettaja, dosentti Tuija Saresma kertoo tiedeillassa yhteiskunnan kärjistyneestä keskusteluilmapiiristä ja vastakkainasettelujen vahvistumisesta.

Tiedeillassa yhteiskuntapolitiikan professori Tiina Silvasti käsittelee kestävää ruokahuoltoa uuden ajan kriiseissä. Miten ruokaturvaa voidaan parantaa?

Tiedeilta on keskiviikkona 11.1. 2023 klo 17-18.30 Tietoniekassa (kirjasto Lähde, Seminaarinkatu 15B). Voit seurata tiedeiltaa myös verkkolähetyksenä. Tiedeillan juontaa tiedetoimittaja Mari Heikkilä. Lisätietoja illan ohjelmasta ja asiantuntijoista: https://www.jyu.fi/fi/akateemiset-tapahtumat/tieteenpaivat/tiedeilta

Koukuttavaa sukututkimusta ja keskustelua planetaarisesta hyvinvoinnista

Tietokirjailija, historianopettaja, Jyväskylän yliopiston alumni Ira Vihreälehto on vieraana tietokirjaillassa torstaina 12.1. Vihreälehto teki vuosia salapoliisityötä löytääkseen isälleen isän ja itselleen isoisän. Ainoa vinkki alkuun oli valokuva vuodelta 1943 sekä tieto, että kadonnut isoisä oli venäläinen sotavanki.

Tietokirjaillassa keskustellaan sukututkimuksesta ja ihmisten tarpeesta selvittää omat taustansa ja perimänsä.

Tietokirjailta on keskiviikkona 12.1. 2023 klo 18-19.30 Tietoniekassa (kirjasto Lähde, Seminaarinkatu 15B). Tilaisuudesta on myös verkkolähetys. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Suomen tietokirjailijoiden kanssa: https://www.jyu.fi/fi/akateemiset-tapahtumat/tieteenpaivat/teema-1 

Planetaarinen hyvinvointi on paneelikeskustelun aiheena resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin järjestämässä lounaskollokviossa keskiviikkona 11.1. Paneelikeskustelun aiheena on ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon jaettu hyvinvointi ja kukoistus.

Planetaarisen hyvinvoinnin käsitteen alustaa JYU.Wisdomin johtaja, ekologian professori Janne Kotiaho. Paneelikeskustelun fasilitaattorina toimii professori Hannu Heikkinen ja panelisteina professori Arto O. Salonen, professori Sanna Karkulehto, tutkijatohtori, dosentti Teea Kortetmäki sekä filosofi Frank Martela.

Planetaarisesta hyvinvoinnista keskustellaan Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä (Tietoniekka-sali, 1 kerros) keskiviikkona 11.1.2023 klo 12.15-14. Tilaisuuden jälkeen on kahvit kaikille osallistujille ja tilaisuus haastatella panelisteja: https://www.jyu.fi/fi/akateemiset-tapahtumat/tieteenpaivat/planetaarisen-hyvinvoinnin-kollokvio

Lisätietoja Tieteen päivistä ja haastattelupyynnöt:

Tanja Heikkinen, viestinnän asiantuntija, tanja.s.heikkinen@jyu.fi, puh. 050 472 1162

Tieteen päivät järjestetään Jyväskylän yliopistossa 11.-12.1. sekä 14.1.2023. Ohjelmassa on myös opastettuja kierroksia palkittuun kirjasto Lähteeseen (11. ja 12.1) ja yliopisto-opetuksen historiasta kertovaan näyttelykeskus Soihtuun (14.1.) Lasten ja nuorten yliopistotoimintaa järjestävä JYUniorit järjestää Aikamatkalle-tiedetyöpajat lapsille. Tieteen päivien koko ohjelman löydät tapahtumasivuilta: https://www.jyu.fi/fi/akateemiset-tapahtumat/tieteenpaivat

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopistoon rahoitusta vihreän siirtymän ja digitalisaation avainaloille – hiilen sidontaa levän ja metsätalouden avulla7.2.2023 08:00:00 EET | Tiedote

Pauliina Salmi, Katja Pulkkinen ja Kaisa Miettinen Jyväskylän yliopistosta saivat Suomen Akatemian erityisrahoitusta vihreää ja digitaalista siirtymää tukeviin tutkimushankkeisiin. Salmen ja Pulkkisen tutkimushankkeet liittyvät mikrolevien hyödyntämiseen muun muassa hiilidioksidin sidonnassa. Miettisen hanke liittyy ilmastoviisaan metsätalouden tukemiseen, jossa voidaan ottaa samanaikaisesti huomioon sekä taloudelliset että ilmastolliset tavoitteet.

Metsänhoito vaikuttaa ilmastonmuutosta voimakkaammin metsien ihmisille tarjoamiin hyötyihin6.2.2023 15:07:14 EET | Tiedote

Metsät edistävät ihmisten hyvinvointia monella tavalla tarjoamalla niin kutsuttuja ekosysteemipalveluja. Niitä ovat esimerkiksi puuntuotanto, hiilivarastot, virkistysarvot sekä marja- ja sienisadot. Jyväskylän yliopiston tutkijat yhdessä kansainvälisen tutkijaryhmän kanssa selvittivät metsänhoidon ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia ekosysteemipalveluihin ja saivat selville, että metsänhoito vaikuttaa negatiivisesti niiden tarjontaan, erityisesti luonnon monimuotoisuuteen. Sitä vastoin ilmastonmuutoksella on yleisesti ottaen positiivinen vaikutus, joka kasvaa pohjoiseen mentäessä.

Väitös: Kasvavat vaatimukset kasvatus- ja koulutusalalla uuvuttavat johtajan6.2.2023 10:05:00 EET | Tiedote

Kasvatus- ja koulutusalalla johtajien työ on muuttunut yhä monimuotoisemmaksi ja vaativammaksi. Työn haasteet heijastuvat myös johtajien työhyvinvointiin lisäten kuormitusta, joka pahimmillaan voi johtaa työuupumukseen. Jyväskylän yliopistossa tarkastettavassa kasvatustieteen väitöskirjassa perehdytään kasvatus- ja koulutusalan johtajien työnkuvaan ja työhyvinvointiin suhteessa työhön kohdistuviin vaatimuksiin, resursseihin ja vuorovaikutusverkostoihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme