Silta Oy

KTM Tatu Tulokas Silta Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Jaa
Silta Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu KTM Tatu Tulokas, joka aloittaa tehtävässään 1.12.2015. Siltaan Tulokas siirtyy terveyspalveluita tarjoavasta Diacorista, jossa hän on toiminut henkilöstö- ja talousjohtajana.
Silta Oy:n uusi toimitusjohtaja Tatu Tulokas
Silta Oy:n uusi toimitusjohtaja Tatu Tulokas

Silta on palkkaulkoistuksiin sekä HR- ja analytiikkapalveluihin erikoistunut yritys, jonka asiakkaina on merkittäviä suomalaisia yrityksiä. Sillan palveluksessa on noin 280 henkilöä ja sen liikevaihto oli noin 21 miljoonaa euroa vuonna 2014.

”Tatu Tulokkaalla on vahva osaaminen ja kokemus henkilöstöjohtamisen ja -kehittämisen alueelta. Hän on toiminut johtajana vaativissa palveluorganisaatioissa ja ymmärtää asiakkaiden odotukset ja vaatimukset ulkoistuskumppanille. Hänellä on erittäin hyvät valmiudet kehittää ja kasvattaa Sillasta entistä kilpailukykyisempi ja innovatiivisempi palveluyritys”, kertoo Silta Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Christer Niemi.

Silta Oy:n uusi toimitusjohtaja Tatu Tulokas ”Markkinoilla ja asiakasyrityksissä eletään nyt muutoksen aikaa. Menestyminen kovassa kilpailussa vaatii mm. kykyä uudistua ja hyödyntää strategisia kumppaneita. Sillalla on vahva osaaminen asiakkaiden palkkaulkoistuksissa ja henkilöstöjohtamisen monilla osa-alueilla. Lähden erittäin mielelläni kehittämään tätä liiketoimintaa ja hyödyntämään mahdollisuuksia uusien palveluiden innovoinnissa yhdessä asiakkaiden ja osaavan henkilöstön kanssa”.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Christer Niemi
hallituksen puheenjohtaja, Silta Group Oy
christer.niemi@sentica.fi, puh. 0400 469 486


Tatu Tulokas
Silta Group Oy:n toimitusjohtaja 1.12.2015 alkaen
tatu.tulokas@silta.fi, puh.050 393 5073


Eija Rontu
Silta Group Oy:n vt. toimitusjohtaja 30.11.2015 saakka
eija.rontu@silta.fi, puh.0400 328 874

Kuvat

Silta Oy:n uusi toimitusjohtaja Tatu Tulokas
Silta Oy:n uusi toimitusjohtaja Tatu Tulokas
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Silta Oy
Silta Oy
Mäkelänkatu 91
00610 HELSINKI

020 759 5500http://www.silta.fi
Silta on HR:n ja esimiesten osaava kumppani. Asiakkaamme luottavat asiantuntemukseemme ja toimintatapaamme kokonaisvaltaisissa ulkoistuksissa, operatiivisen HR:n tukemisessa sekä henkilöstön hyvinvoinnin parantamisessa. Sillan liikevaihto oli noin 21 miljoonaa euroa vuonna 2014. Yrityksemme palveluksessa on 280 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Silta Oy

Silta kehitti mobiilisovelluksen, joka tekee palkkapäivästä hauskempaa17.3.2017 09:35:53 EET | Tiedote

Silta on kehittänyt helppokäyttöisen ja tietoturvallisen mobiilisovelluksen, joka tuo palkkatiedot älypuhelimeen. Sovelluksen ensimmäisessä versiossa mukana on mm. palkka-, loma-, ja verotietojen tarkastelu. Simo-sovellus osaa muistutella ennakoivasti, kun verokortin raja on täyttymässä ja tallentaa laskelman helposti PDF-muotoon. Tulevaisuuden lisätoiminnallisuuksilla Silta ja Simo tulevat entistä lähemmäksi palkansaajia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye