Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

KT:n valtuuskunta hyväksyi kunta-alan neuvottelutuloksen

Jaa
KT Kuntatyönantajien valtuuskunta hyväksyi tiistaina neuvottelutuloksen, jonka KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt saivat pitkien ja vaativien neuvottelujen jälkeen aikaan viime torstaina.

Valtuuskunnan puheenjohtaja, Vantaan henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen pitää vaikeiden neuvottelujen jälkeen syntynyttä tulosta hyvänä.

– On valtaisan hienoa, kun saadaan aikaan sopu. Tällä neuvottelukierroksella pöydässä oli paljon perinteisten neuvottelukohteiden ulkopuolisia asioita.

Tavallisesti kunta-alan neuvotteluissa keskustellaan vain palkankorotusten tasosta sekä työ- ja virkaehtosopimuksissa olevista asioista. Nyt mukana oli muun muassa vaatimus saada kompensaatio lomarahaleikkauksista.

– Nämä tavanomaisesta poikenneet asiat olivat hirvittävän vaikeita sopia, Lievonen sanoo.

Lievonen pitää lomarahojen kompensaatiota kunnille ja kaupungeille vaikeana ja kohtuuttomana ajatuksena. Valtio vei kunnilta säästyneen henkilöstömenon osuuden valtionosuuksista, kun lomarahoja leikattiin kiky-sopimuksella.

– Täytyy olla tyytyväinen, että näistä pulmista huolimatta saatiin aikaan sopimus, Lievonen sanoo. – Hyvää on sekin, että lakot vältettiin.

KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen pitää tärkeänä, että vaikeista lähtöasetelmista huolimatta kunta-alan sopimusratkaisu on kustannustasoltaan niin sanotun yleisen linjan mukainen ja se sisältää paikallisesti neuvoteltavia eriä.

– Sopimus tuo kuntatyönantajille työrauhaa yli kaksi vuotta ja se huomioi myös sote- ja maakuntauudistuksen voimaantulon.

Erillinen paikalliseen tuloksellisuuteen perustuva kertaerä edistää tuottavuuden parantamista ja paikallista sopimista, korostaa Jalonen.

– Uskon, että kuntaratkaisun kanssa voidaan elää myös kuntatalouden tila huomioiden.

Lisätiedot

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710

Tietoja julkaisijasta

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 771 3000https://www.kt.fi/

KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kuntia ja kuntayhtymiä työnantajina. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 421 000 työntekijää ja viranhaltijaa. Kunta-alan palkkasumma henkilösivukuluineen on noin 20,3 miljardia euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye