Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

KT:n valtuuskunta hyväksyi sovintoehdotuksen

Jaa
Sovintoehdotus tuo lopultakin kattavan työrauhan historiallisen vaikealle työmarkkinakierrokselle.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n valtuuskunta hyväksyi tänään valtakunnansovittelijan tekemän sovintoehdotuksen KT:n ja SOTE ry:n väliseen työriitaan.

Takana on historiallisen vaikea työmarkkinakierros. 

– On tärkeää, että sopijaosapuolet pääsivät lopulta ratkaisuun valtakunnansovittelijan välityksellä.  Hyväksymispäätöstä puolsivat ennen muuta pitkä työrauha ja vakavan työmarkkinakriisin ratkaiseminen, kertoo KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen.

– Sopimuksella turvataan kattava työrauha ja kansalaisten hyvinvointipalvelut kolmeksi vuodeksi. Työtaistelutoimet ja uusien toimien valmistelu loppuvat välittömästi, korostaa KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen

Nyt hyväksytty sovintoehdotus ja aiemmin kesällä hyväksytty kunta-alan sopimusratkaisu nostavat SOTE-sopimuksen piirissä olevan henkilöstön ansioita sopimuskaudella 2022–2025 arviolta keskimäärin vähintään 13 prosenttia.  

Ratkaisu löytyi palkkojen yhteensovittamisesta

Hyväksytyn sovintoehdotuksen mukaan SOTE ry hyväksyy kesäkuussa kunta-alalle saadun työmarkkinaratkaisun kokonaisuudessaan. Lisäksi sovittiin siitä, miten SOTE-sopimukseen kuuluvien työntekijöiden palkkoja yhteensovitetaan uusilla hyvinvointialueilla ja hyvinvointiyhtymissä. 

Lainsäädäntö edellyttää, että hyvinvointialueiden palkkoja joka tapauksessa yhteensovitetaan ja siitä syntyy työnantajille kuluja.

KT on arvioinut SOTE-sopimuksen palkkojen yhteensovittamisen kustannukseksi hyvinvointialueilla ja hyvinvointiyhtymissä keskimäärin 6 prosenttia SOTE-sopimuksen palkkasummasta. Kustannukseen sisältyy myös palkkausjärjestelmän uudistamisen kuluja. 

– Nyt sovittiin siitä, miten ja millä aikataululla muun muassa palkkojen lakisääteinen yhteensovittaminen toteutetaan SOTE-sopimuksessa hyvinvointialueilla, painottaa Markku Jalonen.

Sovintoehdotuksen hyväksyminen varmistaa, että uudet hyvinvointialueet pääsevät aloittamaan toimintansa hallitusti myös henkilöstönsiirtojen näkökulmasta.

– Kun valtakunnalliset raamit ovat selvillä, hyvinvointialueet voivat edetä paikallisten pelisääntöjen laatimisessa. Paikallista sopimustoimintaa päästään nyt valmistelemaan kaikkien ammattiryhmien kanssa. Se on erinomaista, vaikka kiire tuleekin, toteaa KT:n neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas.

Työoloja kehitetään yhdessä

Osana sovintoa sovittiin myös kertakorvauksesta tietyille koronapotilaita hoitaneille ammattilaisille. 600 euron kertapalkkio maksetaan eräissä sosiaali- ja terveysalan tehtävissä toimiville ja koronapotilaita valmiuslain aikaisissa erityisolosuhteissa hoitaneille SOTE-sopimuksen piirissä oleville.

Sopimuksessa sovittiin myös siitä, että hoitajien ja esihenkilöiden työoloja ja työkykyä seurataan järjestelmällisesti yhdessä. Seurannasta sovittiin vuosille 2022–2025.

Lisäksi SOTE-sopimuksen yleistyöajassa työskentelevät saavat mahdollisuuden ruokailla työvuoron aikana työajalla. Aiemmin tämä mahdollisuus on ollut vain jaksotyöaikaa tekevillä.

Sovintoehdotuksen mukainen erillissopimus kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusten soveltamisesta on voimassa 1.5.2022–30.4.2025. SOTE-sopimuksen piirissä on noin 180 000 työntekijää, joiden työvoimakustannukset ovat noin 8,6 miljardia euroa vuodessa.

Lisätiedot:
 
KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen, puh. 040 570 5593

Toimitusjohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710

Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, puh. 050 357 4233

Neuvottelupäällikkö Mika Juutinen, puh. 050 502 0300

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen, puh. puh. 040 570 5593


Toimitusjohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710


Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, puh. 050 357 4233


Neuvottelupäällikkö Mika Juutinen, puh. 050 502 0300

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 771 3000https://www.kt.fi/

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on työnantajajärjestö, joka ajaa kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla, sekä työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa sekä kolmikantayhteistyössä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye