Helsingin yliopisto

Kuinka oppisimme, jos saisimme päättää omat arvosanamme?

Jaa
Kun opiskelijat saivat päättää oman arvosanansa, niin suurilla massakursseilla päästiin käsiksi laadukkaampaan oppimiseen.
Juuso Henrik Nieminen väittelee 21.8. Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Kuvaaja:Sami Laitinen
Juuso Henrik Nieminen väittelee 21.8. Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Kuvaaja:Sami Laitinen

Juuso Henrik Nieminen on väitöstyössään Helsingin yliopistossa tutkinut itsearviointia osana matematiikan yliopisto-opetusta.

– Kun opettaja arvioi ylhäältä päin, niin muodostaa arviointiin muodostuu epätasaisen valtasuhteen. Usein tällainen arviointi johtaakin vain koepänttäämiseen, sanoo Juuso Henrik Nieminen.

Väitöstutkimuksen mukaan syntyi syvällisempää oppimista ja kokonaisuuksien ymmärtämistä, kun opiskelija joutui itse aktiivisesti miettimään myös arvosanaa osana oppimisen arviointia.

Toisaalta, osa tutkimukseen osallistuneista yliopisto-opiskelijoista lähestulkoon ahdistui itsearvioinnista, sillä he olivat niin tottuneita siihen, että ei ole heidän työtään tietää mitä he itse osaavat.

Koe arviointimenetelmänä juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse historiaan

Niin yliopisto-opetuksessa kuin muillakin kouluasteilla on painotettu viime aikoina opetusta, joka valmistaisi oppijoita tärkeisiin tulevaisuustaitoihin - siis vaikkapa kriittisen ajatteluun tai oppimaan oppimiseen. Vaikka opetusmenetelmät uudistuvat vastaamaan näitä tavoitteita, arviointi laahaa Niemisen mukaan usein perässä.

– Usein opetusta kehittäessä arviointi jää taka-alalle. Erityisesti arvosanan määrittämisessä koetellaan harvoin opettajan ja oppijan roolien välistä rajanvetoa. Vaikka arviointia kehitettäisiin vaikkapa itse- ja vertaisarvioinnin avulla, jää tämä ikiaikainen valtasuhde usein haastamatta.

Väitöstutkimuksen tulokset osoittivat, että opiskelijat raportoivat laajasti syväsuuntautunutta opiskelutapaa, joka tähtää kokonaisuuksien hahmottamiseen ennemmin kuin ulkoa opetteluun. Lisäksi haastattelututkimuksissa selvisi, että opiskelijat näkivät itsensä aktiivisina toimijoina arvioinnissa; he opiskelivat itseään eivätkä esimerkiksi koetta varten. Toisaalta osa opiskelijoista koki opiskelun haastavaksi, kun koe ei varmistanut heidän osaamistaan. Tutkimus siis alleviivasi, ettei matematiikan arviointi ollut kehittänyt opiskelijoiden toimijuutta heidän aiemmissa opinnoissaan.

Nieminen toimii projektitutkijana sekä opettajien täydennyskouluttajana. Hän on julkaissut viime vuonna kollegansa kanssa ensimmäisenä laatuaan olevan yleispätevän oppaan arvioinnista kaikkien koulutustasojen opettajille.

FM Juuso Henrik Nieminen väittelee 21.8.2020 kello 12 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "The lunatics have taken over the assessment - Utilising summative self-assessment to theorise - and disrupt - the interplay of agency and power in undergraduate mathematics".

LIVE STREAM: https://helsinki.zoom.us/j/65614367205?pwd=Ty9zVTZObG1yTGduYjNkMWFsZnJkQT09

SALASANA: 622574

Vastaväittäjänä on professori Margaret Bearman, Deakin University, ja kustoksena on professori Mats Gyllenberg. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:
Juuso Henrik Nieminen
juuso.nieminen@uef.fi

Puhelin: 040 8483336

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Juuso Henrik Nieminen väittelee 21.8. Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Kuvaaja:Sami Laitinen
Juuso Henrik Nieminen väittelee 21.8. Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Kuvaaja:Sami Laitinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye