Kukkakauppa Ilona avataan Prisma Palokan yhteyteen
Osuuskauppa Keskimaa avaa Prisma Palokan yhteyteen kukkakauppa Ilonan Jyväskylässä. Palokkaan avattava Ilona on kolmas Keskimaan Prismojen yhteydessä palveleva kukkakauppa. Kukkakauppa Ilonan avajaisia vietetään perjantaina 26.5.2023.

Keskimaa avasi ensimmäisen Kukkakauppa Ilonan Prisma Keljon yhteyteen vuonna 2020 Keljon Prisman myymäläuudistuksen yhteydessä. Prisma Seppälän yhteyteen Ilona avattiin alkuvuodesta 2022, joten Ilona Palokan avauksen jälkeen jokaisen Keskimaan Prisman yhteydestä on kukkien sidontapalvelu. Kukkakauppa Ilonan kolmen toimintavuoden aikana palvelukokonaisuutta on kehitetty määrätietoisesti.
− Olemme todella iloisia, että pääsemme nyt laajentamaan kukkakauppa Ilonan palvelut myös Palokan Prisman yhteyteen. Kukkapalveluiden kysyntä on kasvanut viimeisten vuosien aikana, joten palvelua on jo kovasti odotettu Palokkaan, toteaa Prisma Palokan johtaja Tommi Viitanen.
Kukkakauppa sijaitsee keskeisellä paikalla Prisman kassalinjaston läheisyydessä. Ilona työllistää Palokassa alkuun kolme floristia/puutarhuria, jotka työskentelevät sekä Palokan että Keljon Ilonoissa. Kukkakauppa Ilonan sidontatyöt voi tilata joko suoraan paikan päällä asioimalla, puhelimitse, sähköpostitse tai verkkopalvelun kautta.
− Asiakkaat arvostavat, että saavat hankittua kauniisti sidotut kukat arkiostosten yhteydessä. Palveluumme kuuluu monipuolisesti kukkien sidontatyöt asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Myymme yhtä lailla valmiiksi sidottuja kimppuja, jotka on helppo napata matkaan mukaan kuin juhliin ennakkoon tilattavia kokonaisuuksia, kertoo Ilona Palokan kukkapalveluista vastaava myyntipäällikkö Tuija Jussinoja-Nissinen.
− Kevät on tunnetusti kiireistä aikaa kukkakaupoissa, joten olemme erittäin tyytyväisiä, että ehdimme avaamaan Ilonan Palokkaan juuri ennen kesän valmistujaisjuhlia, Ilonan työryhmä iloitsee.
Kukkakauppa Ilona Palokan avajaiset ovat perjantaina 26.5.2023 klo 10, avauksen suorittaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Kukkakauppa Ilona Palokka palvelee arkisin klo 10–19 ja lauantaisin klo 9–18. Ilonan aukioloaikojen ulkopuolella Ilonan valmiiksi sidottuja kimppuja on mahdollista ostaa Prismasta myymälän puolelta.
Lisätietoja:
Osuuskauppa Keskimaa, Prismajohtaja Tommi Viitanen, tommi.viitanen@sok.fi, 010 767 3509
Osuuskauppa Keskimaa, myyntipäällikkö Tuija Jussinoja-Nissinen, tuija.jussinoja-nissinen@sok.fi, 010 767 3550
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Prismajohtaja Tommi Viitanen, tommi.viitanen@sok.fi, 010 767 3509
Osuuskauppa Keskimaa, myyntipäällikkö Tuija Jussinoja-Nissinen, tuija.jussinoja-nissinen@sok.fi, 010 767 3550
Linkit
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 733 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 137000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Kauppakeskus Sokkarille nuorten suosima kansainvälinen ketju Blue Tomato17.5.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Sokkari vahvistaa asemaansa Jyväskylän keskustassa, kun lumilautailuun, skeittaukseen ja lasketteluun erikoistunut Blue Tomato avaa myymälän kauppakeskuksen 1. kerroksessa kesän lopulla.
Sataman Viilulle Authentic Finnish Sauna Experience -laatusertifikaatti17.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Sauna from Finland on myöntänyt Osuuskauppa Keskimaan saunaravintolalle, Sataman Viilulle Authentic Finnish Sauna Experience -laatusertifikaatin Urban nature -kategoriasta. Myönnetty sertifikaatti kertoo asiakkaille korkealaatuisesta saunaympäristöstä ja -elämyksestä.
Sähköautojen latausverkosto kasvaa Keski-Suomessa − Keskimaa avaa kaksi uutta ABC-latausasemaa Jyväskylään11.5.2023 09:45:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa avaa tällä viikolla sähköautojen suurteholatausasemat ABC Vaajakoskelle sekä Prisma Keljon yhteyteen. Avauksien myötä Keskimaan toimialueen ABC-latausverkosto kasvaa 11 latausasemaan.
Osuuskauppa Keskimaan Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksella laitetaan kuntoon keskisuomalaisia ulkoilu- ja luonnossa viihtymisen paikkoja5.5.2023 09:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa jo kuudennen kerran Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksen. Tänä vuonna lahjoituksen kokonaissumma on noin 137 000 € eli yksi euro jokaista Keskimaan asiakasomistajaa kohden. Ilo auttaa -lahjoituksessa panostetaan tänä vuonna keskisuomalaisille avointen ja käyttäjille maksuttomien ulkoilupaikkojen kunnostamiseen tai perustamiseen ympäri Keski-Suomen. Ulkoilupaikkoja on lahjoituksen piirissä kahdeksan ja kohteet on valittu asiakkaiden tekemien ehdotusten pohjalta.
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2022 esihenkilöt palkittiin Vierumäellä27.4.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa palkitsi vuoden 2022 parhaat esihenkilöt. Palkintokategorioita on Keskimaan arvojen mukaisesti neljä: sydämellä, sisulla, ilolla ja yhdessä -kategoriat. Keskimaan neljä palkittua esihenkilöä ovat palvelupäällikkö Hannele Roine Prisma Palokasta, markkinointipäällikkö Satu Koski, liikennemyymäläpäällikkö Kirsti Partti ABC Viitasaarelta ja marketpäällikkö Mikko Romo S-market Tourulasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme