Pirkanmaan ELY-keskus

Kuljun risteyssilta peruskorjataan syksyyn mennessä

Jaa
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus korjaa Nokialla perusteellisesti Kuljun risteyssillan. Työstä aiheutuu syksyyn saakka Valtatie 11:lle liikennejärjestelyitä.

Kuljun risteyssilta käy tänä vuonna läpi perusteellisen korjauksen. Toukokuun alussa käynnistyneessä korjausurakassa peruskorjataan Jokisjärventiellä (Maantie 13764) Valtatie 11:n alittava Kuljun risteyssilta.

Korjausurakassa sillan pintarakenteet, reunapalkit ja kaiteet uusitaan. Myös muita siltarakenteita kunnostetaan.

Remontin ajaksi sillalle 30 km/h nopeusrajoitus

Korjaustöistä aiheutuu merkittävää häiriötä valtatien liikenteelle. Tietöiden alkuvaiheessa Valtatie 11:n liikennöinti sujuu kavennetuin kaistoin. Siltapaikan kohdalla ajonopeus alennetaan 30 km/h.

Heinäkuun alussa, siltakannen korjaustyön ajan, ajoneuvoliikenteen käytössä on vain yksi ajokaista ja liikennettä ohjataan liikennevaloin. Alittavan Jokisjärventien suunnan alikulkukorkeus säilyy koko korjaustyön ajan neljässä metrissä.

Sillan korjaustyöt valmistuvat syksyllä 2023.

Urakoitsijana toimii Destia Oy. Korjaustöiden veroton urakkahinta on 343 900 euroa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Urakoitsijan edustaja Mauri Tommiska, Destia Oy, puh. 040 635 2112
Siltainsinööri Jyrki Toivonen, Pirkanmaan ELY-keskus, puh. 050 3425 140
Tilaajan valvontakonsultti Mikko Vellamo, Ramboll Finland Oy, puh. 050 410 5082

Kuvat

Lataa
Siltakohde kartalla.
Siltakohde kartalla.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus
Yliopistonkatu 38, PL 297
33101 Tampere

https://www.ely-keskus.fi/pirkanmaa

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi. 

Tilaa uutiskirjeemme sähköpostiisi!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme