Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Kulttuuri- ja kirjastojaoston kokouksen 29.4.2021 päätöstiedote

Jaa

Kulttuuri- ja kirjastojaoston 29.4.2021 kokouksen päätöstiedote on julkaistu Helsingin kaupungin verkkosivuilla.

Asia 2: Helsingin mallin kolmas hankekausi 2021-2024
Helsingin mallin rahoitusta myönnettiin esityksen mukaisesti seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi Tapulikaupunki-Suutarilan, Pihlajamäki-Pihlajiston sekä Malmin ja Kontulan alueilla toteutettavaan kulttuuritoimintaan yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. Rahoitus kohdennetaan erillisen haun perusteella taide- ja kulttuurihankkeille, jotka toteutetaan edellä mainituissa kaupunginosissa yhdessä alueen toimijoiden kanssa.

Asia 3: Avustus iäkkäiden ihmisten kulttuuritoiminnan edistämiseksi vuodelle 2021
49 toimijaa haki 850 000 euron suuruista uutta avustusta iäkkäiden ihmisten kulttuuritoiminnan edistämiseksi. Avustusta myönnettiin 22 hakijalle.

Lisätietoa päätöstiedotteesta.  

Verkkosivuilta löytyvät tiedot kulttuuri- ja kirjastojaoston jäsenistä ja varajäsenistä.

Kevätkauden viimeinen jaoston kokous pidetään 18.5.2021.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikko Kunnas
kumppanuuspäällikkö
Kulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
puh. 040 3341204

Sari Lehikoinen
viestintäasiantuntija
kulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
p. (09) 31085504, 050 5188720

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme