Kulttuurikeskuksissa jatketaan työtä, joka edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia

Helsingin kaupungin keskeinen tavoite on tukea vastaisuudessakin yhteiskunnallisista aiheista käytävää keskustelua, kasvattaa suvaitsevaisuutta ja mahdollistaa erilaisten näkemysten ja ajatusten esiin tuominen. Malmitalossa ja muissa kaupungin kulttuurikeskuksissa järjestetään myös tulevaisuudessa erilaisia esityksiä ja tapahtumia, jotka käsittelevät vähemmistöjä ja valtakulttuurin ulkopuolisia näkemyksiä.
– Tehtävämme kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluiden tuottajana on rikkoa toistemme kuplia. Haluamme avata ja tehdä ihmisille ymmärrettäväksi erilaisia ilmiöitä ja kulttuureja, vaikka käsiteltävä aiheet olisivat itselle vieraampia, sanoo kulttuurin ja vapaa-ajan vs. toimialajohtaja Laura Aalto.
Dokumenttielokuvien tehtävä on kuvata erilaisia todellisuuksia ja ilmiöitä ja herättää keskustelua eri aiheista. Drag Kids -dokumentti on kuvaus neljästä lapsesta, joita yhdistää jaettu kiinnostus drag-taiteenlajia kohtaan. Elokuva ei seksualisoi lapsia. Syy elokuvan K18-ikärajalle oli se, että Kansallinen audiovisuaalinen instituutti ei ollut ehtinyt tehdä elokuvalle virallista ikärajatarkastusta. Puuttuvan tarkastuksen vuoksi dokumentti pitää lain mukaan kieltää alaikäiseltä yleisöltä. K18-ikärajaa tulkittiin kuitenkin julkisessa keskustelussa virheellisesti niin, että elokuva sisältäisi materiaalia, jota ei voi esittää alaikäisille.
– On todella valitettavaa, että Drag Kids -dokumenttielokuvan ympärillä käyty keskustelu lähti niin nopeasti ja voimallisesti väärille raiteille, ja dialogia kävivät henkilöt, jotka eivät olleet itse nähneet dokumenttia tai tunteneet siinä käsiteltyjä teemoja tarkemmin.
– Tapaus toimiikin meille opetuksena, että kaupungin pitää pystyä tunnistamaan vastaisuudessa potentiaaliset herkät aiheet paremmin ja nopeammin ja valmistautumaan niiden käsittelyyn huolellisemmin. Emme luonnollisestikaan halua perua muita vastaavia näytöksiä tulevaisuudessa. Päinvastoin jatkamme tärkeää työtä moninaisuuden edistämiseksi ja moniäänisen keskustelun mahdollistamiseksi ja ylläpitämiseksi, Aalto toteaa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kulttuuria esille tuova Kulttuurikaappi-festivaali toteutui dokumenttielokuvan esitystä lukuun ottamatta suunnitellusti. Festivaali toteutetaan vastaisuudessakin, jos kumppanimme Helsingin Gayteatteri on halukas jatkamaan yhteistyötä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuurin ja vapaa-ajan vs. toimialajohtaja
Laura Aalto
09 310 25710, laura.aalto@hel.fi
Helsingin kaupunki
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/
Malmitalo on Koillis-Helsingin kulttuurikeskus, jossa viihdytään erityisesti elokuvien, rytmimusiikin, näyttelyiden, teatteri- ja tanssitaiteen sekä koko perheen tapahtumien parissa. Malmitalo on yksi Helsingin kaupungin kulttuuripalvelujen alueellisista kulttuurikeskuksista.
Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, 00700 Helsinki
malmitalo.fi
www.facebook.com/malmitalo/
#malmitalo
www.malmitalo.fi/fi/yhteystiedot
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Jalkautuva nuorisotyö toimii koulujen päättäjäisviikonloppuna tehostetusti1.6.2023 16:17:11 EEST | Tiedote
Nuorisopalvelut ja poliisi ovat varautuneet pääkaupunkiseudulla nuorten päättäjäisviikonloppujuhlintaan. Koulut päättyvät 3.6.2023.
Uudistunut Oodin lastenalue kutsuu kirjojen pariin – avajaisia vietetään sunnuntaina 11. kesäkuuta1.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Keskustakirjasto Oodin kolmannessa kerroksessa sijaitseva suosittu lastenalue on uudistunut kevään aikana. Uusittu lastenalue tarjoaa viihtyisät tilat koko perheen yhteisiin luku- ja pelailuhetkiin sekä puuhaa ja aivopähkinöitä eri-ikäisille lapsille. Lastenalueen avajaisia vietetään kesäkuun 11. päivä.
Odes förnyade barnområde lockar till böckerna – invigningen firas på söndagen den 11 juni1.6.2023 07:59:00 EEST | Tiedote
Det populära barnområdet på tredje våningen i centrumbiblioteket Ode har förnyats under våren. Det förnyade barnområdet erbjuder trivsamma utrymmen för hela familjens gemensamma läs- och spelstunder samt pyssel och tankenötter för barn i olika åldrar. Invigningen av barnområdet firas den 11 juni.
The renovated children’s section at Oodi invites visitors to read books – opening on Sunday, 11 June1.6.2023 07:58:00 EEST | Press release
The popular children’s section located on the third floor of the Central Library Oodi has been renovated during the spring. The renovated children’s section offers a comfortable space for the whole family to read and play together, as well as activities and puzzles for children of all ages. The opening of the children's section will take place on 11 June.
Päätöstiedote: Nuorisojaosto 30.5.202330.5.2023 19:16:29 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston 30.5.2023 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme