Suomen Akatemia

Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen 44 uutta akatemiahanketta

Jaa

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on myöntänyt lähes 24 miljoonan euron rahoituksen 44 akatemiahankkeelle, jotka muodostuivat kaikkiaan 60 osahankkeesta.

Akatemiahanke on kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan tärkein rahoitusmuoto tutkimuksen vaikuttavuuden ja uudistumisen edistämiseksi. Tutkimussuunnitelman korkean tieteellisen laadun ohella toimikunta painottaa rahoituspäätöksissä erityisesti sellaisia akatemiahankkeita, joissa korkea laatu yhdistyy vahvaan akateemiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen sekä tieteen uudistumiseen.

Akatemiahankkeen rahoitus käytetään tutkimusryhmän palkkaamiseen ja muihin tutkimuskuluihin. Myönnettävä rahoitus ohjataan suomalaiselle yliopistolle tai tutkimusorganisaatiolle, joka vastaa akatemiahankkeen rahoituksen käytöstä. Akatemiahankerahoitus myönnetään neljäksi vuodeksi. 

KY-toimikunta pitää tärkeänä, että akatemiahankkeissa työskentelee eri tutkijanuran vaiheessa olevia tutkijoita. Pääpaino on kuitenkin väitöksen jälkeisen tutkijanuran edistämisessä.

Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta päätti rahoittaa korkealuokkaisia hankehakemuksia kansainväliseen vertaisarviointiin perustuen. ”Lisäksi toimikunta kiinnitti huomiota myös edustamiensa tieteenalojen moninaisuuteen ja rahoitti siten laaja-alaisesti eri tutkimusaloja”, toteaa toimikunnan puheenjohtaja, professori Petri Karonen. ”Kilpailu tutkimusrahoituksesta oli tällä kertaa poikkeuksellisen kovaa, minkä vuoksiakatemiahankkeiden hyväksymisprosentti jäi alhaiseksi. Moni erinomaiseksikin arvioitu hanke jää valitettavasti tänä vuonna ilman rahoitusta”, Karonen sanoo.

Esimerkkejä rahoitetuista akatemiahankkeista:

Tapio Litmanen Jyväskylän yliopistosta käsittelee hankkeessaan energiatekniikan ja ydinvoimasektorin lupauksia. Millaisia ennakko-odotuksia ja lupauksia ydinteknologioille ja niiden kehitykselle on esitetty aiemmin ja esitetään nykyään? Mitä menneisyyden oppeja voidaan hyödyntää meneillään olevassa energiantuotannon murroksessa ja kestävyyshaasteiden ratkaisemisessa? Litmanen keskittyy tutkimuksessaan ennen kaikkea kokonsa ja tehonsa puolesta perinteisiä reaktoreita pienempiin modulaarisiin ydinreaktoreihin. Tutkimusta täydentävät muun muassa ydinjätteen kierrätystä ja loppusijoitusta koskevat lupaukset. Kohdemaita ovat Suomen lisäksi Kanada, Ranska, Ruotsi ja Iso-Britannia.

Niina Nummela Turun yliopistosta ja Wilhelm Barner-Rasmussen Åbo Akademista tutkivat yhteisessä konsortiohankkeessaan kosmopoliittista elämää, identiteettiä ja työn tulevaisuutta. Tutkimuksessa selvitetään globaalisti liikkuvien ihmisten ja niin kutsuttujen maailmankansalaisten näkemyksiä siitä, mitä kestävä, syrjimätön ja merkityksellinen työ sekä elämäntapa ovat. Suomeen tarvitaan lisää työvoimaa ulkomailta ja töihin halutaan houkutella koulutettuja osaajia. Nummelan ja Barner-Rasmussenin akatemiahanke pyrkii osoittamaan, kuinka suomalaista yhteiskuntaa tulisi kehittää, jotta yhä useammat globaalisti liikkuvat ihmiset ja kansainväliset osaajat muuttaisivat ja kiinnittyisivät Suomeen.

Rebekah Rousi Vaasan yliopistosta johtaa kyberturvallisuutta, yksityisyyden kokemusta ja etiikkaa käsittelevää akatemiahanketta. Kyberturvallisuudesta huolehtiminen koskee nykyään lähes jokaista. Siitä huolimatta tietokoneen ja internetin käyttäjät sivuutetaan toistuvasti esimerkiksi sähköisten tietoturvaratkaisujen ja -järjestelmien suunnittelusta, toteutuksesta ja kehittämisestä. Rousin monitieteinen akatemiahanke keskittyy kyberturvallisuuden henkilökohtaiseen puoleen, käytettävyyteen ja käyttäjäkokemukseen. Tutkimuksen tulokset voivat tukea uusien kyber- ja tietoturvaratkaisujen kehitystä.

Miika Tervonen Siirtolaisuusinstituutista tarkastelee akatemiahankkeessaan karkottamista yhteiskunnallisena ilmiönä ja karkotuksia Suomesta. Tervonen tutkii suomalaista karkotuspolitiikkaa ja sen käytänteitä vuosien 1970–2025 välillä. Hankkeessa laaditaan ensimmäinen suomalainen pitkän aikavälin analyysi aiheesta ja hyödynnetään esimerkiksi aiemmin käyttämättömiä arkistolähteitä. Tervosen tutkimuksen merkitystä korostaa se, että maasta poistettujen ei-kansalaisten määrä on selvästi kasvanut Suomessa ja monessa muussa läntisessä teollisuusmaassa.

Akatemiahankepäätösten lisäksi kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta teki päätökset niiden tutkijatohtori- ja akatemiatutkijahakemusten osalta, joilta pyydettiin selvityksiä Venäjä- tai Valko-Venäjä-yhteyksien vuoksi. Toimikunta päätti myöntää 24.5.2022 yhden tutkijatohtorirahoituksen ja yhden akatemiatutkijarahoituksen.

Lisätietoja

sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2022 rahoitamme tutkimusta 468 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Nya programdirektörer för strategisk forskning22.6.2022 10:49:16 EEST | Tiedote

Rådet för strategisk forskning (RSF) valde nya programdirektörer den 21 juni 2022. Professor Juha Helenius från Helsingfors universitet valdes till programdirektör för FOOD-programmet (Mot ett hållbart, hälsosamt och klimatneutralt livsmedelssystem) och teamledare Mika Nieminen från Teknologiska forskningscentralen VTT Ab valdes till programdirektör för STEER-programmet (Det allmännas ändrande roll och möjligheter att styra samhällsutvecklingen).

SRC selects new programme directors for strategic research programmes22.6.2022 10:42:20 EEST | Press release

The Strategic Research Council (SRC) selected new programme directors on 21 June 2022. Professor Juha Helenius (University of Helsinki) was selected as the programme director of the FOOD programme (Towards a Sustainable, Healthy and Climate-Neutral Food System) and Team Leader Mika Nieminen (VTT Technical Research Centre of Finland Ltd) as the programme director of the STEER programme (The Changing Role of Public Authority and the Potential for Steering Society).

Strategisen tutkimuksen uudet ohjelmajohtajat valittu22.6.2022 09:49:33 EEST | Tiedote

Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) valitsi 21.6.2022 uudet ohjelmajohtajat ohjelmille Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää (FOOD) ja Julkisen vallan muuttuva rooli ja yhteiskunnan ohjaamisen mahdollisuudet (STEER). FOOD-ohjelman ohjelmajohtajaksi valittiin professori Juha Helenius Helsingin yliopistosta ja STEER-ohjelman ohjelmajohtajaksi tiimipäällikkö Mika Nieminen Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:stä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme