Jyväskylän yliopisto

Kulttuurirahastolta yli puoli miljoonaa euroa apurahoina Jyväskylän yliopistoon

Jaa
Kulttuurirahasto on myöntänyt Jyväskylän yliopistolle yhteensä 621 000 euroa apurahoina, joita on yhteensä 26 kappaletta. Isoimmat, 30 000 euron apurahat saivat tohtorit Iballa Burunat ja Jouni Tilli. Burunat sai summan väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, joka käsittelee syntymäsokeiden tapaa prosessoida musiikkia aivotasolla. Tilli tutkii rasismia Suomen eduskunnan täysistunnoissa 1907–2019.

Rahasto jakoi koko maan mitassa kaikkiaan noin 24 miljoonaa euroa. Tieteen osuus apurahoista on 53 % ja taiteen 47 %. Tieteen apurahoissa väitöskirjatyön osuus on 31 %, tutkimuksen 11 % ja post doc -tutkimuksen 9 %. Tieteen hakijamäärä kasvoi tänä vuonna lähes neljällä sadalla ollen yhteensä noin 3 600. Kilpailu kaikista apurahoista on entistä kovempaa. Vain noin 9 % hakemussummasta voitiin rahoittaa, viime vuonna vastaava määrä oli yli 10 %.

Kaikki Suomen Kulttuurirahaston apurahat 2020 Jyväskylän yliopistoon:

Kasvatust. yo. Suvi Toivonen kulttuurisesti kestävää koulutusvientiä käsittelevään pro gradu -työhön Aasiassa, Väinö Tannerin rahastosta 1 000 euroa

  • Humanistiset tieteet

Ph.D. Iballa Burunat syntymäsokeiden tapaa prosessoida musiikkia aivotasolla käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Elsa ja Martti Suikkasen rahastosta 30 000

Fil. ja yhteiskuntat. maisteri Pirja Hyyryläinen vähemmistöevakoiden jälkeläisten kulttuuri-identiteetin rakentumista sosiaalisessa mediassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, nelivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Saimi Metsä-Mäkelän rahastosta 26 000

Fil. maisteri Karoliina Inha oppilaiden minäpystyvyyden ja oppimiskäsitysten kehittymistä alkuopetuksen kieltenopetuksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ulla ja Eino Karosuon rahastosta (26.000) ja Ulla ja Eino Karosuon rahastosta (1.500) 27 500

M.A. Mikaela Leandertz monimuotoisen musiikkiterapian mahdollisuuksia toiminnallisten neurologisten häiriöiden tunnistamisessa ja hoidossa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elsa ja Martti Suikkasen rahastosta 26 000

Fil. maisteri Karoliina Puranen suomalaisten 1900-luvun alun oppikoulujen rangaistuskäytänteitä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Lotta Horman rahastosta 22 000

Fil. maisteri Hanne Tikkala taiteilijaväriainetutkimusten hyödyntämistä taiteentutkimuksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 26 000

Fil. tohtori Merja Uotila käsityöläisten koulutusjärjestelmän eli oppipoikainstituution historiaa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Huhtamäen rahastosta 30 000

Yhteensä 7, 187 500 euroa

  • Käyttäytymistieteet

Terveystiet. ja fil. maisteri Elina Kangas masennuksen hermostollista perustaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Markku Tammisen rahastosta 26 000

Psykol. maisteri Suvi Karjalainen kehollisen aistitiedon käsittelyn hermostollista perustaa autismikirjon häiriössä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Markku Tammisen rahastosta 26 000

Kasvatust. tohtori Tiina Lämsä uusia teknologisia ratkaisuja kiusaamisen ehkäisyssä sekä lasten asiakastyytyväisyyden mittaamista käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta 30 000

Dosentti Satu Perälä-Littunen ja työryhmä kasvatustieteen tohtoriopiskelijoiden eurooppalaisen kesäkoulun järjestämiseen, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta (0) ja Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta (8.000) 8 000

Kasvatust. maisteri Ville Rokala riittämättömyyden tunteen ja minäpystyvyyden yhteyttä luokanopettajan ammatissa Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Peruskouluväen rahastosta 26 000

Psykol. maisteri Sini Teivaanmäki alle kouluikäisten lasten itsesäätelyn vaikeuksia ja taitojen varhaista tukemista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta 26 000

Dr. Chaoxiong Ye visuaalista työmuistia ja sen sovelluksia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Huhtamäen rahastosta                        30 000

Yhteensä 7, 172 000 euroa

  • Luonnontieteet

M.Sc. Binglin Deng loisia (loisten puutetta) invaasiolajien menestymisessä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta (26.000) ja Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta (7.000) 33 000

Fil. maisteri Toni Jernfors ympäristön säteilyn genomisia vaikutuksia villeissä jyrsijäpopulaatioissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eevi ja Eemil Tannisen rahastosta 20 000

Fil. maisteri Jaakko Litmanen ravintoverkkomallintamista järvien tilan arvioinnissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maili Aution rahastosta (26.000) ja Maili Aution rahastosta (3.000) 29 000

Fil. maisteri Elli Selenius metalliklusterien plasmoneja käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta 15 500

Ph.D. James Ward uusia sidosmoodeja halonium-ionien muodostamissa komplekseissa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Huhtamäen rahastosta 30 000

Yhteensä 5, 127 500 euroa

  • Lääketieteet

Professori Ari Heinonen ja työryhmä metabolisen oireyhtymän riskitekijöiden ja nivelrikon välisiä yhteyksiä käsittelevään tutkimukseen, Taimi ja Martti Rytin rahastosta 12 000

  • Yhteiskuntatieteet

M.Soc.Sc. Qingyun Fan sosiaalipalvelujen malleja ja vastuunjakoa tasavertaisuuden varmistamiseksi digitaalisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen ja väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Väinö Tannerin rahastosta 26 000

M.A. Fatemeh Irani Ouchbolagh sosiaalisen mielipidevaikuttamisen aivodynamiikkaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eino Tikkasen rahastosta 26 000

Kauppat. maisteri Jussi Leskinen valtionvelkakriisin ja poliittisen epävarmuuden vaikutuksia osakemarkkinadynamiikkaan käsittelevään väitöskirjatyöhön, Hillevi ja Raimo Arvolan rahastosta 13 000

Kauppat. ja fil. maisteri Juha-Matti Tauriainen rahamarkkinoita ja niiden mallintamisen haasteita negatiivisten korkojen ympäristössä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Outokumpu Oy:n rahastosta 26 000

Yhteiskuntat. tohtori Jouni Tilli rasismia Suomen eduskunnan täysistunnoissa 1907–2019 käsittelevään tutkimukseen, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Suoma ja Jorma Pohjanpalon rahastosta 30 000

Yhteensä 5, 121 000 euroa

Kaikki apurahansaajat osoitteesta https://apurahat.skr.fi/myonnot

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Paikallaanolo kuormittaa nuoren sydäntä - Reippaalla ja rasittavalla liikunnalla ehkäistään sydänsairauksia15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.

ERC Advanced Grant -miljoonarahoitus Jyväskylän yliopistoon – tutkimuskohteena nanopartikkelien ja biomolekyylien vuorovaikutukset11.4.2024 13:05:00 EEST | Tiedote

Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt merkittävän ERC Advanced Grant -rahoituksen Jyväskylän yliopiston laskennallisen nanotieteen professori Hannu Häkkiselle. Viisivuotinen rahoitus on arvoltaan 2,5 miljoonaa euroa ja sen avulla Häkkisen tutkimusryhmä kehittää uusia laskennallisia menetelmiä metallinanopartikkelien ja biomolekyylien välisten vuorovaikutusten tutkimiseen. Menetelmistä on hyötyä tutkittaessa nanopartikkelien käyttöä nanolääketieteen alaan kuuluvissa diagnostiikan ja terapian sovelluksissa. Kyseisen rahoituksen saajat ovat erityisen ansioituneita tutkijoita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye