Reilu kauppa ry

Kuluttajien reiluus myös kauppojen käsissä

Jaa
Elintarvikekaupan keskittyminen ja ostovoiman väärinkäyttö aiheuttavat ihmisoikeusloukkauksia kehittyvien maiden alkutuotannossa. Näin todetaan tänään julkaistussa ”Kenellä on valta? Maatalouden toimitusketjujen epätasapainon poistaminen” -raportissa, joka tarkastelee maatalouden toimitusketjujen globaalia epätasapainoa.

Raportin mukaan ostovoiman maailmanlaajuisen kasautumisen yksi seuraus on hintapaineen kasvu niin suureksi, ettei ketjun alkupäässä pystytä maksamaan kohtuullista tai edes lakisääteistä palkkaa tai turvaamaan työelämän perusoikeuksia. Suurista yrityksistä elintarvikeketjun alkupäähän siirtyvät epäreilut ostokäytännöt ovat merkittävä syy myös esimerkiksi lapsityövoiman hyväksikäytölle kehittyvissä maissa.

Myös suomalaisten yritysten ostokäytännöillä on vaikutusta

Myös kotimainen päivittäistavarakauppa on hyvin keskittynyttä, mutta Reilu kauppa ry muistuttaa, että yksittäisen yrityksen vastuullisuutta ei määrittele sen koko, vaan teot. Vaikka suuretkin suomalaiset yritykset ovat maailmalla yleensä suhteellisen pieniä ostajia, myös niiden ostokäytännöillä on suora ja merkittävä vaikutus kehitysmaiden viljelijöiden ja työntekijöiden toimeentuloon ja hyvinvointiin. Suomessa päivittäistavarakauppa on ratkaisevassa roolissa siinä, kuinka vastuullisia tuotteita kuluttajilla on mahdollisuus ostaa täällä.

- Olemme päivittäin tekemisissä Suomessa toimivien elintarvikealan yritysten kanssa. Kokemuksemme mukaan teollisuus valmistaisi nykyistä enemmän tuotteita Reilun kaupan raaka-aineista, jos ne saataisiin kauppojen hyllyihin. Vaikuttaa siltä, että tuotteen hintaa pyritään painamaan välillä niin alas, ettei viljelijöiden hyvinvoinnin huomioivia Reilun kaupan vaihtoehtoja voi enää tarjota siihen hintaan, sanoo Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen.

Sivosen mukaan myös kaupparyhmien sisäänheittotuotteiksi tulisi ottaa nykyistä enemmän vastuullisuussertifioituja vaihtoehtoja, esimerkiksi Reilun kaupan tuotteita. Jos normaalia alemmalla katteella asiakkaiden houkuttelemiseksi myytävät sisäänheittotuotteet ovat sertifioimattomia, hintaero sertifioituihin tuotteisiin kasvaa ja tämä ohjaa kulutusta vähemmän vastuulliseksi.

Finnwatch julkaisi tiistaina 18.10. kahvintuotannon vastuullisuutta käsittelevän raportin, joka nosti esiin työntekijöiden huonot olot kahvitiloilla. Finnwatch patistelee kahvipaahtimoita käyttämään vain sertifioitua kahvia, ja monet Suomessa kahvia myyvät paahtimot ovatkin jo asettaneet itselleen kunnianhimoisia tavoitteita sertifioituun kahviin siirtymisessä.

- On kuitenkin myös kaupan vastuulla, että kahvi pystytään myymään markettien hyllyissä sertifioituna, Sivonen muistuttaa.

Läpinäkyvyyttä hinnoitteluun

Elintarvikekaupan keskittyminen ketjun eri portaissa on maailmanlaajuinen ilmiö, jonka aiheuttaman paineen alla suomalainenkin elintarvikeketju toimii.

- Kotimaiset kauppaketjut ovat monessa mielessä vastuullisuuden edelläkävijöitä. Ne kehittävät jatkuvasti sekä itselleen että toimittajilleen vaatimuksia ja toimintamalleja, joilla pyritään huomioimaan esimerkiksi työolot, syrjintä, työajat ja työntekijöiden järjestäytymisoikeus koko toimitusketjussa. Toimitusketjun vastuullisuutta varmistavilla järjestelmillä näyttäisi olevan kuitenkin toistaiseksi vähäinen vaikutus siihen, että tuotteesta maksettava hinta kattaa kestävän ja vastuullisen tuotannon kustannukset, Sivonen sanoo.

”Kenellä on valta? Maatalouden toimitusketjujen epätasapainon poistaminen” -raportti kannustaa vähittäiskauppaa antamaan kuluttajille läpinäkyvää hintatietoa kokonaiskustannusten jakautumisesta ruokaketjussa. Sen mukaan kuluttajille tulisi kertoa enemmän esimerkiksi keskimääräisistä tuottajahinnoista ja työntekijöiden palkoista ruokaketjun alkupäässä. Reilu kauppa ry kannustaa kotimaista vähittäiskauppaa tekemään Reilun kaupan tuotteiden ostamisen kuluttajille helpoksi myös esillepanoja ja valikoiman laajuutta kehittämällä.

Reilun kaupan kansainvälinen organisaatio on tilannut tutkimuksen vallan keskittymisestä ja hyvän kauppatavan vastaisista käytännöistä maatalouden toimitusketjuissa. Tutkimuksen on tehnyt sosiaalisiin vaikutuksiin ja arvoketjuihin perehtynyt ranskalainen tutkimusyritys Bureau d’Analyse Sociétale pour une Information Citoyenne.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Reilu kauppa ry
Kuortaneenkatu 1
00520 Helsinki

http://www.reilukauppa.fi

Reilu kauppa ry edistää Reilua kauppaa Suomessa ja Baltian maissa, lisensoi Reilun kaupan merkkiä, osallistuu yritysvastuuta koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toteuttaa Reilun kaupan viljelijöitä ja työntekijöitä tukevia hankkeita Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Reilu kauppa ry on osa kansainvälistä verkostoa, johon kuuluu Aasian, Afrikan sekä Latinalaisen Amerikan tuottajaverkostot, ympäri maailman toimivia Reilun kaupan järjestöjä ja kattojärjestö Fairtrade International Saksassa. Reilun kaupan tuotteita viljellään 75 maassa ja myydään yli 140 maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Reilu kauppa ry

Reilu kauppa ratkomaan kotimaisen marjanpoiminnan haasteita7.3.2024 07:32:00 EET | Tiedote

Suomen Reilu kauppa on käynnistänyt yhteistyössä yritysten kanssa pilottihankkeen, jossa on mukana koko luonnonmarja-alan toimitusketju. Pilotin tavoitteena on luoda luonnonmarjoille paikalliset sertifiointikriteerit, joilla pyritään ratkomaan marjanpoiminnan haasteita Suomessa. Reilu kauppa työskentelee nyt ensimmäistä kertaa kotimaisten tuotteiden kriteerien parissa. Pilotilla haetaan vaikuttavuutta jo tulevan kesän poimintakaudeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye