SDP

Kumpula-Natri, Näkkäläjärvi, Penny ja Pitkänen SDP:n eurovaaliehdokkaiksi

Jaa

SDP asetti tänään ensimmäiset eurovaaliehdokkaansa. Puolueen neljä ensimmäistä ehdokasta ovat vaasalainen europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri, rovaniemeläinen Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi, tamperelainen Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Kaisa Penny sekä helsinkiläinen Euroopan demarinuorten kattojärjestön pääsihteeri Tuulia Pitkänen.

- Suomi toimii EU-puheenjohtajamaana ensi vuonna. Siihen meillä on selkeä visio ja selkeät tavoitteet. SDP haluaa pitää huolta siitä, että Suomi pysyy EU:n eturivissä myös puheenjohtajuuskauden jälkeen. On tärkeää, että EU:ta uudistetaan ihmisten ehdoilla. Haluamme painottaa puheenjohtajuuskaudella erityisesti EU:n sosiaalista ulottuvuutta eli koulutusta, osaamista ja työllisyyttä, ilmastopolitiikkaa ja veronkierron torjumista, sanoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Puheenjohtaja Rinne sekä puoluesihteeri Antton Rönnholm korostavat aktiivisen EU-keskustelun merkitystä tulevana syksynä ja vaalikeväänä. EU-puheenjohtajuuskausi osuu moneltakin kannalta mielenkiintoiseen ajankohtaan: toukokuun europarlamenttivaalien myötä uusi Euroopan parlamentti järjestäytyy ja uusi EU-komissio ja sen tuleva työohjelma on muotoutumassa. Keväällä Suomessa pidettävät eduskuntavaalit antavat suunnan tulevaan EU-keskusteluun ja Suomen linjoihin.

- Tänään julkistetut eurovaaliehdokkaamme, Miapetra, Mikkel, Kaisa ja Tuulia, ovat valmiina uudistamaan Eurooppaa. Aikana jolloin globaali ympäristö ja unionin ja jäsenmaiden talous ja demokratia ovat suurten haasteiden edessä on entistäkin selvempää, että tarvitsemme vahvaa ja yhtenäistä EU:ta vastaamaan globaaleihin haasteisiin. EU:n oikeutus kansalaisten keskuudessa lunastetaan kuitenkin vain luomalla kansalaisille parempaa hyvinvointia. Tähän tehtävään ehdokkaamme ovat enemmän kuin valmiina, sanoo puoluesihteeri Rönnholm.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Antton Rönnholm
040 506 7676

Miapetra Kumpula-Natri
050 511 3004

Mikkel Näkkäläjärvi
040 076 5002

Kaisa Penny
040 7217212

Tuulia Pitkänen
+32472611959 tai 041 501 3092

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Paatero: Lehmänkauppojen tie on kuljettu loppuun – sote-uudistuksen tehtävä on auttaa ihmisiä13.4.2019 07:15:32 EESTTiedote

Sote-uudistus on vaaliviikolla jälleen noussut keskusteluun. Esiin nousseet epäilyt sekä vahvasta poliittisesta ohjailusta että tietojen pimittämisestä eduskunnalta ovat SDP:n kansanedustajan ja puoluevaltuuston puheenjohtajan Sirpa Paateron mukaan vakava viesti siitä, mitä voi tapahtua, kun poliittinen lehmänkauppa ottaa vallan lainvalmistelussa. - Tulevalla hallituskaudella haluamme sopia parlamentaarisessa valmistelussa sote-uudistuksen polusta, kuten tämän kokoluokan uudistusta valmistellessa kuuluu tehdä. Tällainen arvoton kuvio ei saa enää toistua suomalaisessa lainvalmistelussa. - Sote-uudistuksen valmistelussa on nyt palattava alkuperäisiin tavoitteisiin. Siihen, että jokainen suomalainen saa tarvitsemansa hoidon ja palvelut ja että palveluketjut pelaavat saumattomasti. Palveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen tarvitaan leveämmät hartiat, joiden koon on määräydyttävä riittävän väestöpohjan perusteella. SDP:n tavoitteena on hoitotakuu, jolla taataan pääsy kiireettömään hoitoon

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero: Sote-uudistuksen ruumiinavaus ei tullut hetkeäkään liian aikaisin10.4.2019 09:59:55 EESTTiedote

Helsingin Sanomien 10.4. julkituomat tiedot Sipilän hallituksen sote-uudistuksen valmistelun epäkohdista ovat äärimmäisen raskauttavia sekä kokoomukselle että keskustalle. Valtioneuvoston kanslian tilaama loppuraportti kritisoi hallitusta poikkeuksellisesta poliittisesta ohjauksesta, täysin epärealistisesta aikataulusta ja poukkoilevista tavoitteista.

Sanna Marin: Eriarvoisuuden ja lapsiperheköyhyyden vähentäminen seuraavan hallituksen tärkeimpiä tehtäviä9.4.2019 15:58:10 EESTTiedote

Tänään julkaistut Sosiaalibarometri 2019 ennakkotulokset ovat karua luettavaa heikompiosaisten ihmisten tilanteesta. Viimeisen viiden vuoden aikana erityisesti pienituloisten eläkeläisten, perusturvan varassa olevien ja monenlaista tukea tarvitsevien ihmisten arki näyttää heikentyneen. SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin sanoo, että tulokset vastaavat niitä kertomuksia ja palautteita, joita ihmisiltä on tullut tällä vaalikaudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme