Kumpula-Natri: Päästöjen leikkaus vaatii ilmasto- ja energialainsäädännön päivittämistä

Jaa
Komissio tulee antamaan keskiviikkona 14.7. Fit for 55 ilmasto- ja energiapaketin. Euroopan parlamentin teollisuus- ja energiavaliokunnan jäsen Miapetra Kumpula-Natri odottaa mielenkiinnolla komission esitystä, joka on mepin mukaan välttämätön uuden ilmastolaissa linjatun päästöjenvähennystavoitteen toteutumisen kannalta.

- EU tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2050 ja päästöjenleikkausta 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. On selvää, että tiukentuvien tavoitteiden vuoksi lainsäädäntöä on päivitettävä. Lisähaasteen tuo se, että biodiversiteetin vahvistaminen on huomioitava läpileikkaavasti eri politiikkasektoreilla, linjaa Kumpula-Natri. 

Kumpula-Natrin mukaan komission esitykseen voi liittyä kuitenkin tiettyjä haasteita Suomen kannalta.

- Suomi on hyvin metsäinen maa ja kestävä metsien käyttö on Suomelle tärkeää jatkossakin. Meidän on varmistettava, että nielujen säilyttämistä ja vahvistamista koskeva politiikka kohtelee eri jäsenvaltioita tasapuolisesta, eikä taakka kaadu ainoastaan metsäisten maiden hoidettavaksi, toteaa Kumpula-Natri. 

- Aktiivinen EU-tason ja kansainvälinen vaikuttaminen edesauttavat myös Suomen oman vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista. Kansainvälisessä yhteisössä vuoden 2050 hiilineutraaliustavoite on jo asetettu esimerkiksi Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa ja Uudessa-Seelannissa, sanoo Kumpula-Natri.

 Kumpula-Natri on Helsingissä koko viikon ja kommentoi mielellään asiaa medialle. Ole yhteydessä haastattelupyynnöissä kotimaan avustaja Rosamari Rissanen (rosamari.rissanen@la.europarl.europa.eu, 040 717 0010) tai miapetra.kumpula-natri@europarl.europa.eu 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Miapetra Kumpula-Natri
Europarlamentaarikko, S&D
+3585051213004

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Miapetra Kumpula-Natri
Miapetra Kumpula-Natri



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Miapetra Kumpula-Natri

Kumpula-Natri: Maailman ensimmäinen tekoälyasetus on täällä - ei liian myöhään eikä liian aikaisin13.3.2024 15:55:00 EET | Tiedote

Tekoälyn yhteiskuntaa ja taloutta mullistavat vaikutukset alkavat hahmottua. Euroopan on rakennettava perusoikeuksia ja yksilönvapauksia kunnioittavaa yhteiskuntaa, joka pärjää teknologian edistämisessä sekä taloudellisessa kilpailussa Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa. Tätä kohti otettiin EU:ssa harppaus eteenpäin, kun lähes kaksi vuotta valmisteltu EU:n tekoälyasetus hyväksyttiin parlamentin täysistunnossa tänään keskiviikkona 13.3. Asetus luo tarpeellisen kehyksen tekoälyn eettiselle käyttämiselle ja kehittämiselle. Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (S&D) toimi Euroopan parlamentin tekoälyä käsitelleet erityisvaliokunnan (AIDA) varapuheenjohtajana sekä ryhmänsä edustajana tekoälyasetuksen neuvotteluissa teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnassa.

Kumpula-Natri: Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi valmiiksi - lopputuloksessa korostuu oikeudenmukaisuus13.3.2024 10:50:41 EET | Tiedote

Suomessa paljon viime kesänä uutisoitu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi hyväksyttiin parlamentin täysistunnossa tiistaina. Direktiivin sisältö on muuttunut paljon alkuperäisestä, sillä nyt yksittäiselle asunnolle ei aseteta suoraa velvoitetta siirtyä energialuokasta toiseen tiettyyn päivämäärään mennessä. Jäsenmaat päättävät itse keinoista, joilla energiatehokkuustavoitteeseen, 16 prosentin vähentämiseen rakennuskannan energiankulutuksesta päästään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye