Kustannusosakeyhtiö Otava

Kun parisuhde paljastuu valheeksi - uutuustietokirja pureutuu puolison psykopatiaan

Jaa

Mitä sinä tekisit, jos parisuhteesi paljastuisi täydeksi valheeksi ja puolisosi elävän kaksoiselämää? Ulla Feldscherin uutuuskirja kertoo tositarinan naisesta, joka rakastuu petolliseen mieheen.

”Minusta tuntui, että hän voisi olla turvasatamani, mies, jonka kanssa voisin rakentaa tulevaisuuteni ja seilata yhdessä kovassa vastatuulessakin.”

Rakas, tiesitkö että olen psykopaatti kertoo rajun tositarinan naisesta, jonka liitto unelmamiehen kanssa paljastuu valheeksi. Julma totuus miehestä alkaa paljastua häämatkan jälkeen ja uhkaa hajottaa naisen henkisesti kappaleiksi.

Ulla Feldscher (s. 1984) on yrittäjä, luokanopettaja ja kahden koululaisen äiti. Todellisiin tapahtumiin perustuva Rakas, tiesitkö että olen psykopaatti on hänen esikoiskirjansa.

”Minulta vei paljon voimia selviytyä tästä kokemuksesta. Haluan kertoa tarinani muille naisille varoittavana esimerkkinä. Myös tuttavapiirissäni on liian paljon ystäviä, joita on petetty. Maailmamme alkaa olla liian kieroutunut. Rakkaus, uskollisuus ja toisen arvostaminen on jäänyt valheiden, petosten ja egoismin alle”, Feldscher kuvailee.

Kirjan embargo on 5.9.

Tekijän haastattelupyynnöt ja kirjan pdf-vedokset: eeva.louko@otava.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otava panostaa kirjallisuuden ja lukemisen edistämiseen20.11.2019 14:02:11 EETTiedote

Kustannusosakeyhtiö Otavan kustannusjohtaja Minna Castrén on nimitetty Otavan kirjalliseksi johtajaksi ja Otavan Kirjasäätiön pääsihteeriksi 1.1.2020 alkaen. Näissä tehtävissä Castrén edistää kirjallisuuden ja lukemisen asemaa ja kehittää strategiaa kirja-alan elinvoimaisen tulevaisuuden tukemiseksi. Hän osallistuu Otavan yleisen kirjallisuuden kustannusohjelman rakentamiseen sekä vastaa kansainvälisten suhteiden kehittämisestä ja kirjallisuusviennin edistämisestä. Otavan kaunokirjallisuuden kustannusjohtajaksi nimitetään samassa yhteydessä Antti Kasper 1.1.2020 alkaen. Kasper on työskennellyt Otavassa kaunokirjallisuuden osastopäällikkönä vuodesta 2011. Lasten- ja nuortenkirjojen kustannusjohtajaksi nimitetään Kaisu-Maria Toiskallio 1.1.2020 alkaen. Toiskallio on työskennellyt lasten- ja nuortenkirjojen osastopäällikkönä vuodesta 2018. Tietokirjallisuuden kustannusjohtajana jatkaa Eva Reenpää. Kustannusjohtajat ja kirjallinen johtaja raportoivat toimitusjohtaja Pasi Vainiolle. Lisätie

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme