Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kunnat tarjoavat nuorille aiempaa enemmän kesätöitä

Jaa
Kunnissa on ensi kesänä aiempia vuosia enemmän tarjolla kesätyöpaikkoja nuorille. KT:n tiedustelun mukaan kunnat työllistävät tai tukevat noin 59 000 nuoren kesätöitä. Viime kesänä kesätöitä tarjottiin noin 40 000 nuorelle.

Kuntien tarjoamien kesätyöpaikkojen määrä on pysynyt pitkään vakiona. Tänä vuonna kesätyöpaikkoja on aiempia vuosia huomattavasti enemmän tarjolla. KT:n tiedustelussa lähes 90 prosenttia kuntatyönantajasta ilmoitti aikovansa tarjota nuorille kesätyöpaikkoja.

KT:n tiedustelun mukaan kunnissa tarjotaan ensi kesänä noin 59 000 kesätyöpaikkaa nuorille. Kesällä 2020 kunnat tarjosivat tai tukivat yhteensä noin 40 000 nuoren kesätyötä.

– Kunnat ilmoittivat palkkaavansa itse ensi kesänä noin 31 000 nuorta kesätöihin. Kuntien yrityksille ja yhteisöille tarjoamilla kesätyöseteillä kunnat arvioivat työllistyvän noin 28 000 nuorta, kertoo KT:n työmarkkinatutkija Riikka Krause.

KT:n tiedustelu tehtiin 3.–18. helmikuuta. Tiedustelussa kunnilta kysyttiin nuorten kesätyöpaikoista ensi kesänä sekä toteutuneista kesätyöpaikoista viime kesänä.

Puolet peruskoululaisille ja lukiolaisille

Noin puolet kuntien tarjoamista kesätyöpaikoista on suunnattu peruskoululaisille ja lukiolaisille. Kesätyöntekijöistä noin kolmannes on ammattiin opiskelevia. Ammattiin opiskelevissa on mukana myös yliopisto-opiskelijat.

Kunnissa nuorille tarjolla olevia kesätöitä ovat tyypillisesti puisto- ja puutarhatyöt, siivous- ja kunnossapitotyöt sekä liikuntapaikkojen ylläpito. Useassa kunnassa nuorille on tarjolla myös tehtäviä kulttuuri- ja nuorisopalveluissa.

Hoitoalalla ja varhaiskasvatuksessa alan opiskelijoita palkataan muun muassa vanhusten, vammaisten tai lasten pariin vuosilomasijaisuuksiin ja harjoitteluihin. Kunnat hyödyntävät nuorten osaamista myös markkinointi- ja sosiaalisen median tehtävissä.

Kesäharjoittelu mahdollisuus tutustua kunta-alan töihin

KT kannustaa kuntatyönantajia tarjoamaan mahdollisuuksiensa mukaan nuorille ”Kunta-alan tutustu työelämään ja tienaa” -mallin mukaisia kesäharjoittelupaikkoja.

–Tiedustelumme mukaan joka neljäs kunta tarjoaa nuorille kesäharjoittelupaikkoja. Osalla kunnista on tarjolla omia kesäharjoitteluohjelmia. Kesäharjoittelu on hieno mahdollisuus tutustuttaa ja houkuttaa nuoria myöhemmin hakeutumaan töihin kunta-alalle, sanoo Riikka Krause.

Kesätöitä pyritään tarjoamaan koronasta huolimatta

Kuntien nuorille tarjoamien kesätyöpaikkojen määrä on ollut taloussuhdanteista riippumatonta.

– Koronatilanne tuo jonkin verran epävarmuutta ensi kesän kesätöihin ja harjoittelupaikkoihin. Koronatilanteen muutokset voivat johtaa siihen, että suunnitellut kesätyöpaikat ja harjoittelut voivat jäädä toteutumatta, mikäli työnantajien toimintoja rajoitetaan, kertoo Riikka Krause.

Viime kesänä kuntien tarjoamien kesätyöpaikkojen määrä väheni, koska koronatilanteen vuoksi monia kuntien palveluita suljettiin. Noin puolet KT:n tiedusteluun vastanneista kunnista kertoi, että kesätyöpaikkojen määrä väheni kunnissa vuonna 2020 verrattuna vuoteen 2019.

– Tiedustelun vastauksista nousee esiin se, että kunnilla on halua tarjota kesätöitä nuorille. Viime kesänä kunnat pyrkivät koronasta huolimatta palkkaaman nuoria, vaikka tilanne näytti keväällä vaikealta. Kesätöitä tarjottiin, kun poikkeusolojen rajoituksia purettiin. Kesätyöpaikkojen määrä jäi vain viisi tuhatta paikkaa vähemmäksi kuin aiempana vuonna, kertoo Krause.

KT:n tiedustelu lähetettiin vastattavaksi kaikille kunnille ja kuntayhtymille. Vastanneiden kuntatyönantajien henkilöstömäärä kattaa 73 prosenttia kunta-alan henkilöstöstä.

Lisätietoja:

Työmarkkinatutkija Riikka Krause, puh. 040 827 4170
Tutkimuspäällikkö Mika Juutinen, puh. 050 502 0300

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Riikka Krause, työmarkkinatutkija, puh. 040 827 4170
Mika Juutinen, tutkimuspäällikkö, puh. 050 502 0300

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 771 3000https://www.kt.fi/

KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kuntia ja kuntayhtymiä sekä valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa että kolmikantayhteistyössä. KT neuvottelee ja sopii kunnallista henkilöstöä koskevat valtakunnalliset virka- ja työehtosopimukset. Sopimusneuvottelujen ohella KT:n tärkeimpiin tehtäviin kuuluu työelämän laadun, tuloksellisuuden ja yhteistoiminnan kehittäminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye