Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kunta-alan neuvottelut siirtyvät valtakunnansovittelijalle

Jaa
Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset päättyvät maaliskuun viimeisenä päivänä. KT Kuntatyönantajat on pyrkinyt saamaan aikaan neuvottelutuloksen uusista sopimuksista ennen entisten umpeutumista. Yhteisymmärrykseen järjestöjen kanssa ei ole päästy.

Tilanteen ratkaisemiseksi KT ja pääsopijajärjestöt ovat yhdessä päättäneet pyytää valtakunnansovittelijaa kutsumaan osapuolet sovitteluun.

Kuntatalous ei kestä ylisuuria vaatimuksia

Neuvotteluja ovat vaikeuttaneet erityisesti yli yleisen linjan menevät järjestöjen vaatimukset. Vaatimukset ovat erittäin kovia, kun tiedetään, että kuntatalous oli hyvin heikossa kunnossa jo ennen koronaepidemian aiheuttamia ylimääräisiä menoja ja samanaikaista verotulojen vähenemistä. Liian suuret ja hajottavat vaatimukset uhkaavat elintärkeitä kuntapalveluita. KT on ollut valmis kehittämään myös kunnallista sopimus- ja neuvottelujärjestelmää.

Kuntapöytään haettiin ratkaisua monin tavoin

Kunta-alan neuvotteluosapuolet ovat käyneet tammikuusta lähtien tiiviitä neuvotteluja uusista työ- ja virkaehtosopimuksista. KT ja pääsopijajärjestöt ovat neuvotelleet lähes päivittäin.

KT on hakenut ratkaisua monin tavoin. KT on ollut valmis eri mittaisiin sopimuskausiin, jotta kunta-alalle turvattaisiin työrauha ja voimat voitaisiin keskittää epidemian ja sen seurausten torjumiseen.

Lisätietoja:

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710

Tietoja julkaisijasta

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 771 3000https://www.kt.fi/

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on työnantajajärjestö, joka ajaa kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla sekä työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa sekä kolmikantayhteistyössä.ä. 

Neuvottelemme ja laadimme virka- ja työehtosopimukset yhdessä henkilöstöä edustavien pääsopijajärjestöjen kanssa. Edunvalvonnan ohella tärkeä osa toimintaamme on kehittää henkilöstöjohtamiseen, tuloksellisuuteen ja työelämän laatuun kuuluvia tehtäviä. Hoidamme myös työnantajien edunvalvontaa Euroopan unionissa.

www.kt.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye