Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kunta-alan parhaat kehittäjät ja työntekijät palkittiin

Jaa
KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen KunTeko 2020 -ohjelma palkitsi kymmeniä kuntaorganisaatioita ja työntekijöitä. Palkitsemisella nostetaan esille kunta-alalla tehtävää työtä työelämän kehittämisessä sekä juhlitaan onnistumisia.

Hyvää kuntatyötä on tehty näkyväksi KunTeko 2020 – kunta-alan työelämän kehittämisohjelmassa. Kolmivuotinen ohjelma on tukenut palveluillaan työelämän kehittämistä kuntatyöpaikoilla. Helsingissä jaettiin 16. marraskuuta tunnustuspalkintoja kuntaorganisaatioille, niiden yksiköille ja työntekijöille.

Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan palkitut työpaikat ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten kunta-alan johto, esimiehet ja henkilöstö yhdessä kantavat vastuunsa Suomen kilpailukyvystä ja julkisten palvelujen kehittämisestä. Ohjelmassa kunta-alan työmarkkinaosapuolet ovat yhteisvoimin ja konkreettisin toimin edistäneet työelämän kehittämistä.

– Tämä on tärkeää työtä, jota KT arvostaa. Kuntatyöpaikoilla tehtävä kehitystyö on pitkäjänteistä ja sitä on välttämätöntä jatkaa myös lähivuosina, muistutti Jalonen.

Kuntatyöntekijöitä edustanut JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine iloitsee siitä, että kunta-alalla into kehittää työelämää näkyy laadukkaina hankkeina. Kunteko-ohjelman palvelut ovat olleet hyödyllisiä oman työn ja organisaation kehittämisessä.

– Kuntekoon osallistuneet ovat kokeneet, että yhteistyö ja henkilöstön osallistumismahdollisuudet ovat lisääntyneet työpaikalla. Myös tavat organisoida työtä ovat parantuneet, kertoi Niemi-Laine palkintotilaisuudessa.

Tunnustuspalkintoja useassa sarjassa

Ihmeiden tekijät -sarjassa palkittiin Hämeenkyrön kunta, Ikaalisten kaupunki, Järvi-Saimaan Palvelut Oy, Kemin kaupunki ja Satakunnan sairaanhoitopiiri. Kaikki ovat uudistaneet toimintojaan ja organisaatioitaan tuloksellisesti johdon ja henkilöstön yhteistyönä.

Oman työn sankarit -sarjassa palkittiin kuusi kunta-alan työntekijää, joiden esimerkillinen kehittämisote innostaa ja kannustaa myös muita. Palkittavat olivat kouluterveydenhoitaja Outi Koskinen (Hämeenkyrö), rehtori Anssi Rauma (Kontiolahti), kehittämispäällikkö Tarja Vuorinen (Turku), kehittämispäällikkö Sarita Mäkelä (Tampere), varastonhoitaja Jouni Rauta (Kemi) sekä ravitsemistyöntekijä Anne Lampilehto (Järvi-Saimaan palvelut Oy).

Lisäksi Innostavat teot -sarjassa palkittiin innostavia kehittämistekoja eri toimialoilta. Kaikkien palkittujen nimet ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://bit.ly/2zUXTI8

– Halusimme palkinnoilla nostaa kuntatyön arvostusta ja tehdä kehittämistä näkyväksi. Innostusta uudistamiseen on todella paljon, kuntatyötä kehitetään joka puolella Suomea. Myös kunta-ala ansaitsee tunnustuksensa. Tänään voimme kuitenkin palkita vain murto-osan kehittäjistä ja tekijöistä, kertoo ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanu.

KunTeko 2020 – kunta-alan työelämän kehittämisohjelman päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto. Ohjelmassa tähdätään siihen, että Suomessa on Euroopan parhaat kuntatyöpaikat ja kuntapalvelut ovat vuonna 2020. Vuosina 2015–2017 ohjelmaan on osallistunut lähes 200 kuntaorganisaatioita ja melkein 4 300 työntekijää ja esimiestä. Ohjelman jatkokaudelle 2018–2020 on haettu rahoitusta. 

Lisätietoja:

Anna-Mari Jaanu, ohjelmapäällikkö, puh. 050 572 4620
Anniina Tuomi, projektipäällikkö, puh. 040 562 6397

www.kunteko.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna-Mari Jaanu, ohjelmapäällikkö, puh. 050 572 4620
Anniina Tuomi, projektipäällikkö, puh. 040 562 6397

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 771 3000https://www.kt.fi/

KunTeko 2020 – kunta-alan työelämän kehittämisohjelman päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto. Ohjelmassa tähdätään siihen, että Suomessa on Euroopan parhaat kuntatyöpaikat ja kuntapalvelut ovat vuonna 2020. Vuosina 2015–2017 ohjelmaan on osallistunut lähes 200 kuntaorganisaatioita ja melkein 4 300 työntekijää ja esimiestä. Ohjelman jatkokaudelle 2018–2020 on haettu rahoitusta. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye