Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Kunta-yt:t ovat vain jäävuoren huippu, kuntien rahoituspohja turvattava välittömästi

Jaa

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii kuntien vakavien rahoitusongelmien ratkaisemista välittömästi uuden hallituskauden aluksi. Sipilän hallituksen tekemät rajut leikkaukset kuntien rahoituspohjaan ovat ajaneet kunnat kestämättömään tilanteeseen. Jäävuoren huippuja tästä ovat esimerkiksi Rovaniemen (https://yle.fi/uutiset/3-10663463) ja Kouvolan (https://yle.fi/uutiset/3-10700356) yt-neuvottelut.

Sipilän hallituskauden aikana on kuntien peruspalvelubudjetteja leikattu. Kuntaliiton laskelmien mukaan leikkaukset ovat vieneet kunnilta jopa 850 miljoonaa. Julkisen sektorin työntekijöiden lomarahojen leikkaus haukkasi kuntien verotuloihin aimo loven. Epäonnistunut sote- ja maakuntauudistus puolestaan niisti kunnilta rajusti voimavaroja ja resursseja.

- Vaikuttaa siltä, että kuntien ajaminen taloudelliseen ahdinkoon on ollut hallitukselta tietoista ja tarkoituksellista politiikkaa, jotta maakunnat syntyisivät ja palvelut olisi pakko yksityistää. Seuraavan hallituksen on ensitöikseen hoidettava kuntien rahoituspohja kuntoon tai muuten Suomessa voi alkaa valtava kuntien yt-aalto ja sitä myöten kuntalaisten palvelujen alasajo, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine huomauttaa.

Kuntien viranhaltijat ovat tehneet runsaasti töitä sote-uudistuksen valmistelussa yhdessä luottamushenkilöiden ja maakuntien väliaikaisten valmisteluelimien kanssa. Valmisteluun ja erilaisiin työryhmiin kulunut huomattava työmäärä, aika ja eurot ovat verottaneet roimasti kuntien oman toiminnan kehittämistä, heikentäneet mahdollisuuksia paneutua kuntalaisten palveluiden parantamiseen ja kuntien tulokehityksen turvaamiseen.

- Valmistumatta jääneeseen sote-uudistukseen on käytetty veroeuroja useita satoja miljoonia, joidenkin arvioiden mukaan jopa 700 miljoonaa euroa. Rahaa on mennyt muun muassa Suomen historian suurimman työryhmän, asiantuntijoiden ja virkamiesten palkkioihin. Miten hyvässä tilanteessa kunnat olisivatkaan, jos samat voimavarat ja rahoitus olisi käytetty kuntien ja kuntatyön kehittämiseen?

- Sote-uudistus Suomeen tarvitaan. Uudistus on kuitenkin toteutettava kehittämällä nykyisin toimimattomia asioita ja osioita eikä muuttamalla hyvin toimivia väkisin runnomalla.

Lisätietoja: puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4772

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n yli 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hoiva-avustajien koulutus saattaa helpottaa vanhushoidon työntekijäpulaa, avustajat eivät saa korvata lähihoitajia27.3.2019 15:10:48 EETTiedote

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n ja Esperi Care –hoivaketjun väliset keskustelut ovat tuottamassa tulosta. Esperi käynnistää keväällä oppisopimuskoulutuksen, jonka tarkoituksena on kouluttaa lisää hoiva-avustajia. Alalla tarvitaan kipeästi lisää resursseja. JHL kuitenkin muistuttaa, että lähihoitajien työtehtäviä ei saa siirtää hoiva-avustajille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme